Viimeinen Kirjastokaista-video, josta en ole vielä blogannut, käsittelee klassikkokirjallisuuden suomentamista, ja siinä ovatkin puhujina kovan luokan tekijät: Kersti Juva ja Juhani Lindholm. Vaikka itse Kirjastokaista-projektista on vierähtänyt jo monta vuotta, minulle oli tärkeää saada tämä viimeinenkin bloggaus uunista ulos, koska klassikoiden kääntäminen voi aiheena olla kiinnostava sellaisillekin, jotka eivät muuten kääntämisjorinoista perusta. Samalla se paketoi … Jatka lukemista Kirjastokaistan keskustelu klassikoiden suomentamisesta
kirjasto
Kirjastokaistan keskustelu sarjakuvista ja Maikkari-vierailu vuonna 2021
Olin kolme vuotta sitten mukana Suomentajat lukijoiden luo -videokeskustelusarjassa Kirjastokaistalla, ja meidän jaksomme sarjakuvien kääntämisestä julkaistiin syyskuun 2021 lopulla. Ajattelin, että yhdistän siitä bloggaamisen toiseen sarjiskääntämistä käsittelevään esiintymiseeni, sillä lokakuussa -21 minut kutsuttiin Maikkarin Viiden jälkeen -ohjelmaan puhumaan Asterixien kääntämistyöstä, kun Asterix ja aarnikotka oli juuri tulossa ulos. Kumpikin esiintyminen meni sinänsä kohtuullisesti, mutta silti … Jatka lukemista Kirjastokaistan keskustelu sarjakuvista ja Maikkari-vierailu vuonna 2021
Kirjastokaistan keskustelu dialogin suomentamisesta
Bloggasin vuosina -21 ja -22 Kirjastokaistan suomentajasarjasta. Sarjaa jäi silloin käsittelemättä vielä kolme jaksoa, ja yritän hoitaa ne vielä pikkuhiljaa loppuun, kun itse asia ei kuitenkaan sinällään vanhennu ja rupsahda. Joten tällä kertaa käsittelen Suomentajat lukijoiden luo ‑videokeskustelua dialogin kääntämisestä paitsi kaunokirjallisuudessa myös näytelmäteksteissä. (Jakso pelkkänä ääniversiona Yle Areenan Suomentajien salaisuuksissa.) Aihe puhuttelee minua, koska … Jatka lukemista Kirjastokaistan keskustelu dialogin suomentamisesta
Kevätkuulumisia
Kävin vieraana Johanna Isosävin Ranskaa raakana -podcastissa puhumassa Asterixin suomentamisesta. Kerroin aika samoista asioista kuin bloggauksessani Valkoisesta iiriksestä ja muista Asterix-suomennoksista, mutta onhan vapaa puhuminen aina vähän eri asia kuin teksti. Maaliskuussa julkaistun jakson voi kuunnella tästä. Herra Koipeliini -äänestyksessä helmikuussa oli viime vuodelta mukana kaksi minun suomennostani: Pikon ja Fantasion Kuoleman lähettiläs sekä Yoko … Jatka lukemista Kevätkuulumisia
Kirjastokaistan keskustelu riimittelystä
Palaan pitkästä aikaa Kirjastokaistan videoiden pariin, tällä kertaa Suomentajat lukijoiden luo ‑sarjan yhdeksänteen osaan, jonka aiheena on riimien ja runomitan suomentaminen. Mitallinen runous ohitettiin kokonaan varsinaisessa runouden kääntämistä koskevassa keskustelussa, jossa käsiteltiin vain vapaata muotoa. Kiinnostavaa, että se minkä tavan tallaaja mieltää ehkä tyypillisimmin runoudeksi, onkin varsinaisella runopuolella enemmän lastenkirjajuttuja. Kovin montaa kääntäjää ei Suomen … Jatka lukemista Kirjastokaistan keskustelu riimittelystä
10 vuotta kääntäjänä
Olen toiminut käännösalalla nyt kymmenen vuotta. Valmistuin yliopistosta syksyllä 2012, ja tammikuusta 2013 aloitin työt käännöstoimistossa. Opiskeluaikana ehdin kuitenkin tehdä jo käännösharjoitteluja, ja tuossa valmistumisen ja työllistymisen välissä myös ensimmäisen sarjakuvasuomennokseni. Käännöstoimistossa viihdyin 2,5 vuotta, sen jälkeen olen toiminut freelancerina. Sarjakuvasuomennoksiakin on ehtinyt kertyä näiden kymmenen vuoden aikana yli 30. Kesätyökokemuksia Kesä meni töissä lääketieteen … Jatka lukemista 10 vuotta kääntäjänä
Kirjastokaistan keskustelu kustannustoimittamisesta
Minulla on kolme bloggausta jumissa hankalassa kohdassa, joten päätin rikkoa kirjoittamistukosta nappaamalla jotain uutta neljänneksi työn alle. Päädyin hyppäämään Kirjastokaistan Suomentajat lukijoiden luo -sarjassa suoraan 11. osaan, joka käsittelee kustannustoimittamista. Olen tehnyt aiemmat bloggaukset yhden katsomiskerran perusteella, mutta video on julkaistu jo kolme kuukautta sitten ja heitin tässä välillä työpöydälleni lasin vettä, joten muistiinpanot menivät … Jatka lukemista Kirjastokaistan keskustelu kustannustoimittamisesta
Kirjastokaistan keskustelu kääntäjä-kirjailijoiden kaksoisroolista
Välttelin hetken aikaa seitsemättä Kirjastokaistalla julkaistua Suomentajat lukijoiden luo -videota, koska kirjailija-suomentajat tuntui aiheena sillä tavalla kiusallisen henkilökohtaiselta, että jos aikoo blogata siitä, on pakko tunnustaa, että minullakin on kirjailijanhaaveita. Se on vähän vaivaannuttava lähtökohta, vaikka hyvä siinä mielessä, että jakson pitäisi herättää ajatuksia ja omaa sanottavaa. Videolla keskustelevat Maija Kauhanen sekä runouden suomentamisjaksosta jo … Jatka lukemista Kirjastokaistan keskustelu kääntäjä-kirjailijoiden kaksoisroolista
Kirjastokaistan keskustelu ajankohtaisten asioiden suomentamisesta
Kuudes Kirjastokaistalla julkaistu Suomentajat lukijoiden luo -video on otsikoitu Suomentajan tuntosarvet ajan hermolla. Aikaan liittyvistä asioista keskustelevat Maria Lyytinen ja Jaana Nikula, toinen anglo-amerikkalaisen kirjallisuuden kautta ja toinen ruotsin- ja suomenruotsin suomentajana. Oletin keskustelun keskittyvän tällä hetkellä ajankohtaisiin ilmiöihin, mutta siinä käsiteltiinkin aikateemaa myös historiallisen miljöön kannalta, siis menneisiin aikoihin sijoitettujen teosten vaatimaa taustatyötä ja … Jatka lukemista Kirjastokaistan keskustelu ajankohtaisten asioiden suomentamisesta
Vieraat vieraat kielet
Viidennessä Suomentajat lukijoiden luo ‑keskustelussa Kirjastokaistalla on aiheena suomentaminen, kun alkutekstin kulttuuri on Suomessa huonosti tunnettu, siis suomentaminen vieraammista vieraista kielistä. Puhujina ovat Sampsa Peltonen ja Riina Vuokko, tässä yhteydessä erityisesti arabian- ja kiinankääntäjän rooleissa. Keskustelu oli hirvittävän kiinnostava, kun itse käännän vain indoeurooppalaisista kielistä, mutta sen vuoksi kävi sitten ensimmäistä kertaa niin, ettei minulla … Jatka lukemista Vieraat vieraat kielet
