Minulla on kolme bloggausta jumissa hankalassa kohdassa, joten päätin rikkoa kirjoittamistukosta nappaamalla jotain uutta neljänneksi työn alle. Päädyin hyppäämään Kirjastokaistan Suomentajat lukijoiden luo -sarjassa suoraan 11. osaan, joka käsittelee kustannustoimittamista.

Olen tehnyt aiemmat bloggaukset yhden katsomiskerran perusteella, mutta video on julkaistu jo kolme kuukautta sitten ja heitin tässä välillä työpöydälleni lasin vettä, joten muistiinpanot menivät osittain velliksi, niin katsoin nyt sitten videon uudelleen. Huomasin poimivani tällä kerralla keskeisiksi huomioiksi vähän eri asioita, joten videot vaikuttavat kestävän hyvin uudelleenkatsomisen ja antavat jotain uutta vielä toistuessaankin.

Kustannustoimittamisesta ovat puhumassa Maria Lyytinen ja Saara Pääkkönen, joista Lyytinen oli aiemmin mukana myös ajankohtaisia ilmiöitä käsittelevällä videolla ja Pääkkönen minun kanssani sarjakuvien suomentamiskeskustelussa (linkki videoon, bloggaus on vielä tuossa edellä mainitussa jumissa). Lyytinen kertoo kokemuksistaan, miten on suomentajana tehnyt yhteistyötä kustannustoimittajien kanssa, ja Pääkkönen kummastakin roolista, sillä hän tekee itsekin käännöstöiden lisäksi kustannustoimittamista ja on myös kustannustoimittanut Lyytistä: hauska asetelma!

Minulla ei ollut lähtökohtaisesti oikein tietoa, miten kustannustoimittaminen toimii käännöksissä, koska olen kuullut siitä enemmän kotimaisten kirjailijoiden kautta ja heidän teksteilleen voi ja pitää tehdä aivan erilaisia muokkausehdotuksia kuin käännöksille, joiden rakenne ja osittain tekstimuotokin on jo sovittu pysyviksi, kun teokseen on ostettu käännösoikeudet. Lisäksi sarjakuvien kustannustoimittaminen vaikuttaa erilaiselta kuin romaanien, varmaan siksi, että tekstiä on niin paljon vähemmän muokattavaksi ja iso osa muokkausehdotuksista koskee asetteluasioita, joihin en itse voi vaikuttaa vaan ehdotukset vain katoavat jonnekin maagiselle latojalle, jota en ole koskaan tavannut edes sähköpostitse.

Ensimmäinen huomiota herättävä kommentti videokeskustelussa oli se, ettei kustannustoimittaja välttämättä aina osaa teoksen alkukieltä, jolloin Pääkkösen mukaan pitää vain luottaa suomentajaan vielä enemmän ja keskittyä suomen kielen hiomiseen ja tyylilajin valinnassa auttamiseen. Tuo tyylilajin valinta on näillä videoilla toistuva aihe, joka kuulostaa minusta erikoiselta, koska suomentamissani sarjakuvissa tyylilaji on ollut päivänselvä: albumi on

a) genreltään länkkäri/scifi/fantasia/dekkari tvs. ja tyypillisesti hyödyntää nimenomaan lajinsa kliseitä

b) sarjakuvakieltä (humoristista, värikästä kielenkäyttöä, tunteisiin vetoavaa)

c) jatkoa sarjalle eli katso edellisistä osista mallia (kotouttaminen, sanasto, sopivuus lapsiyleisölle jne.).

Jos albumin sisällä tulee tyylilajin muutos, se ilmaistaan kuvituksessa selkeästi yleensä värimaailmalla tai piirrostyylin muuttumisella (esimerkiksi hahmo kertoo tarinaa tai tulee takauma). Normaalin kaunokirjallisuuden puolella tyylilaji tuodaan varmaan paljon hienovaraisemmin esiin ja siinä voi tapahtua herkempiä sisäisiä muutoksia, jota suomentajalle ei osoitella oheiskuvituksen avulla. Kaunokirjallisuuden lukijanakaan ei välttämättä tiedosta kaikkia näitä muutoksia. Kersti Juvan Tolkienin tulkkina -kirjassa mainitaan kerrontatyylin muuttuminen, kun Taru Sormusten herrasta etenee, mikä tuntuu itsestäänselvältä nyt kun joku sen näyttää mutta mihin ei tullut lukiessa kiinnitettyä huomiota, kun uppoutui tarinaan tai keskittyi toisenlaisiin yksityiskohtiin.

Pääkkönen, joka toimittaa nimenomaan käännettyä kaunokirjallisuutta, sanoo kustannustoimittajan tehtävistään keskeisimmäksi suomentajan auttamisen ja tukemisen, myös henkisesti. Vähemmän tunnetuista työn osa-alueista hän kertoo, että kustannustoimittaja voi olla myös mukana valitsemassa, mitä teoksia otetaan kustannettavaksi (eli minkä käännösoikeudet ostetaan) ja kuka kääntäjistä voisi olla kullekin kirjalle paras suomentaja. Kääntäjien valinnassa usein painaa jokin suomentajan tavaramerkkiosaaminen, kuten erikoisalan tuntemus. Vaikka itse olen saanut käsityksen, että usein suomentajat kilpailevat keskenään käännöstöistä, joita ei ole välttämättä valtavia määriä tarjolla, niin Lyytinen huomauttaa, että suomentajia tarvitaan paljon juuri siksi, että kullakin on omat vahvuusalueensa.

Sitä helposti kuvittelisi, että hyvä suomentaja kääntää mitä vain, mutta kyllä kaunokirjallisuudenkin sisällä on erikoistumista ihan syystä. Videolla puhutaan taidoista, mutta varmasti henkilökohtaisilla preferensseilläkin on iso vaikutus: itse en haluaisi tehdä Jane Austen ‑tyyppistä historiallista sanailua kuukausien ja satojen sivujen ajan, kun taas jollekulle toiselle se olisi unelmien täyttymys, ja vaikka yrittäisin opiskella lajityypin konventiot ja toimisin ammattimaisesti, tuskin lopputulos olisi yhtä hyvä kuin intohimoisella suomentajalla, jonka luovuus hyrräisi rakkaudesta lajiin.

Kun ensin puhutaan erilaisten suomentajien kirjosta, niin Lyytinen huomauttaa, että erilaisilta kustannustoimittajilta myös oppii aina jotain uutta, heidänkin moninaisuutensa on hyödyksi ja rikastaa suomentajan osaamista. Keskustelijat puhuvat kustannustoimittajien erilaisista tyyleistä antaa kommenttinsa, esimerkiksi Pääkkönen piirtää kääntäjille tarkentavia kuvia. Hän selittää ”toimivansa paremmin, kun on käsi mukana”. Tämä on yksi lempiaiheitani! Koen, että luovuus aktivoituu käsin kirjoittaessa paremmin, ja teenkin sarjakuvatöille ensimmäisen läpiluvun printtiversion kanssa jossakin epämuodollisessa sohvannurkassa ja suttailen marginaaliin mieleen pulpahtelevia suomivastineita ja muita ajatuksia. Lisäksi käsin kirjoittamalla voi helpommin nähdä yhteyksiä ja vetää niitä. Väsään sekavista kokonaisuuksista miellekarttoja ja katson, mihin mikäkin oikeasti liittyy. Samasta syystä nämä blogia varten tehdyt muistiinpanotkin oli kirjoitettu käsin, mikä altisti ne sitten vesilasionnettomuudelle. Tuntuu koomiselta puolustella käsin kirjoittamista yrittäessään tavata muistiinpanoja, joista saa juuri ja juuri selvää tussin leviämistahran alta: ”nämä muist. panot”.

Ennakko-oletus voisi olla, että kustannustoimittaja lähinnä korjaa kääntäjän työtä, mutta keskustelijat puhuvat innostuneesti siitä, miten molemmat osapuolet ovat yhteisen asian äärellä, jakavat saman rakkauden kieleen ja kirjallisuuteen ja pääsevät ratkomaan pähkinöitä ja oppimaan uutta.

Miten kirjallisuuden käännöstöitä sitten saa? Lyytinen pitää viimeisintä suomennostaan alati päivittyvänä CV:nä. Lisäksi töitä saa kustantamoille tehtyjen käännösnäytteiden ja verkostojen kautta. Pääkkönen korostaa viidakkorummun merkitystä, esimerkiksi suomentamiskurssien kouluttajilta voi tulla vinkkauksia lupaavista kääntäjistä. Hän kertoo, että alalla vallitsee hyvä tahto: tekijöille halutaan antaa tilaisuuksia, jos vain pystytään.

Lyytinen ottaa esiin sen, että kustannustoimittajan ja kääntäjän lisäksi prosessissa voi olla mukana kolmaskin osapuoli: kirjailija. Suomentaja saattaa tehdä suoraan yhteistyötä kirjailijan kanssa tai sitten kustannustoimittaja voi hoitaa yhteydenpidon kirjailijaan. Pääkkönen muistuttaa, että suomentajat mielellään haluavat kysellä kirjailijalta tarkennuksia, mikä mairittelee suurinta osaa kirjailijoista, kun he pääsevät näkemään toisen paneutumisen hänen teokseensa. Se voi olla hyvä muistaa, jos kynnys ottaa yhteyttä kirjailijaan tuntuu korkealta.

Lyytinen kääntää myös englantiin päin, jolloin mukana ei välttämättä ole kustannustoimittajaa, vaan hän työstää teoksen yhdessä kirjailijan tai esimerkiksi elokuvan käsikirjoittajan kanssa lopulliseen toimitettuun muotoon. Se voi olla hedelmällistä mutta myös hiotuttavaa toimia suoraan tekijän silmien alla. Suomentaessaan Lyytinen saattaa arastella yhteyden ottamista suuriin maailmankirjailijoihin, mutta tällaisissa tapauksissa on mahdollista vilkuilla muunkielisistä käännöksistä, miten ongelmakohtia on niissä ratkaistu.

Lyytinen mainitsi jo aiemmassa ajankohtaisten ilmiöiden keskustelussa siitä, että lukee joskus työhön orientoituessaan samaan aikakauteen sijoittuvia aiemmin suomennettuja kirjoja, ja tässä keskustelussa hän mainitsee lisäksi avaavansa itselleen teoksen maailmaa myös katsomalla kyseiseen aikakauteen tai tyylilajiin liittyviä elokuvia. Lisäksi hän katselee mielellään kirjailijan haastatteluja netistä, jotta pääsee sisälle tämän ääneen. Toisin kuin suomentaessaan, kustannustoimittajana Pääkkönen ei useinkaan ehdi lukea alkuteosta ensin kokonaisuutena, joten hän lukee sen ensimmäistä kertaa rinta rinnan suomennoksen kanssa joko kohta kohdalta tai vain otteittain.

Tässä sarjassa käsitellään yleisenä aiheena suomentajien näkymättömyyttä. Lyytinen mainitsee, että kääntäjä on tarkoituksellakin katveessa, jotta itse kirjailija pääsee sitten elämään suomen kielellä, mutta sen näkymättömyyden vuoksi kustannustoimittajalta saatu rohkaiseva palaute on niin merkityksellistä. Lisäksi hän iloitsee siitä, että palautetta voi nähdä nykyään lukijoilta esimerkiksi kirjastojen järjestelmien kautta. Oletan, että kyseessä on Goodreads-tyyppinen kommentointimahdollisuus, mutta en ole huomannut sellaista kirjastoilla. Toivoisin teiltä vinkkejä siitä, millaisista palveluista tässä on kyse ja mistä niitä voisi löytää.

Kustannustoimittajan ammatti se vasta näkymätön onkin, ja siksi tämä harvinainen keskustelu olikin niin kiinnostava.