Olen toiminut käännösalalla nyt kymmenen vuotta. Valmistuin yliopistosta syksyllä 2012, ja tammikuusta 2013 aloitin työt käännöstoimistossa. Opiskeluaikana ehdin kuitenkin tehdä jo käännösharjoitteluja, ja tuossa valmistumisen ja työllistymisen välissä myös ensimmäisen sarjakuvasuomennokseni. Käännöstoimistossa viihdyin 2,5 vuotta, sen jälkeen olen toiminut freelancerina. Sarjakuvasuomennoksiakin on ehtinyt kertyä näiden kymmenen vuoden aikana yli 30.

Kesätyökokemuksia

Kesä meni töissä lääketieteen alan käännöksiin erikoistuneessa käännöstoimistossa Lingua FinnoMedicassa. Pääsin paneutumaan oikein kunnolla lääketieteeseen, ja osaamiseni sen erikoisaloilla laajeni. Lisäksi sain otettua haltuuni joitakin vieraita tai unohtuneita käännösohjelmistoja. Sosiaalinen puoli oli hauskaa vaihtelua, ja syksyllä tuntuikin vähän oudolta siirtyä taas työpäiviin ilman jutustelua.

Kesän aikana pääsin todistamaan itselleni, että voin saada vaikeaakin tekstiä tuotettua vaaditun suurehkon sanamäärän päivässä, sillä yrittäjänä olen pitänyt päivätavoitteeni pienempänä ongelmien varalta. Pikkulapsiarki kun ei jousta iltoihin tai viikonloppuihin, jos ilmeneekin jotain työaikataulun sotkevia ongelmia.

Olen kuitenkin tykästynyt yritystoimintaan, jossa minulla on vapaus valita itse aikatauluni ja tehtävät työt. Syksy onkin lähtenyt liikkeelle lääketekstien lisäksi taas sarjakuvatöillä – se on yhdistelmä, jota en palkkatöissä pystyisi saamaan.

Suomentajat lukijoiden luo ‑hankeen päätös

Kävin Helsingissä Suomentajat lukijoiden luo ‑projektin päätösseminaarissa Helsingin Oodi-kirjastossa. Koneen säätiön rahoittama hankehan alkoi keväällä 2018, ja sen oli tarkoitus kestää kaksi vuotta (porukka vaihtui, mutta pääsin mukaan kumpanakin vuonna). Viimeiset kirjastovierailut jäivät vuoden 2020 puolelle, mutta silloin kirjastot lyötiinkin yhtäkkiä pandemian vuoksi kiinni ja kaikki jäi jäihin. Keväällä 2021 projektin järjestäjät keksivät, että kirjastovierailujen sijaan hanketta voisi jatkaa nettiin videoitavina keskusteluina, jotka julkaistaisiin Kirjastokaistalla. Videosarja tuli ulos elo-lokakuun mittaan 2021. Helmikuussa 2022 ilmestyi Yle Areenassa videoista tehty podcast-sarja nimellä Suomentajien salaisuudet. Nyt syksyn päätösseminaarissa sain kuulla, että Yle on soittanut sarjan myös Yle Radio 1- ja Yle Puhe ‑kanavilta, mikä tuli projektille iloisena yllätyksenä. Suomentajat saivat lopulta laajan yleisön hankkeelleen, jonka tarkoituksena oli muistuttaa, että kirjat eivät käänny itsekseen.

Päätösseminaarissa käsiteltiin projektin kulun lisäksi myös hiljattain menehtyneen suomentaja Tarja Roinilan teksteistä postuumisti julkaistua esseekokoelmaa Samat sanat (Teos, 2022), jonka on toimittanut Mika Kukkonen. Roinilan mukaan kääntämisestä kirjoittaminen on kamalinta, mitä voi olla, koska siinä ei ole mukana alkutekstiä turvallisena aikuisena, jonka puoleen kääntyä. Suomentaja Kersti Juva oli samaa mieltä, että oman työn vetäminen metatasolle on todella vaikeaa, vaikka käännöksiin aina toivotaan alku-, loppu- ja välisanoja. Juvan mukaan käännös itsessään sanoo jo kyseisestä työstä kaiken, mitä hän haluaa sanoa. Minun kokemukseni ei ole ihan samanlainen, joten jään kirjoittelemaan käännöksistä ylijääneitä sanoja tänne blogiin.

Lopuksi oli paneelikeskustelu, jossa oli suomentajien lisäksi edustettuina myös kirjastolaitos ja Sanasto. Oodin Miia Kivilä kertoi, että Helmetin tilastojen mukaan käännettyä kirjallisuutta lainataan paljon enemmän kuin suoraan suomeksi kirjoitettua. Sanaston Linda Lappalainen kertoi tämänhetkisestä yhteiskunnallisesta vaikutustyöstä kääntäjien aseman parantamiseksi (erityisesti e-kirjojen ja e-äänikirjojen lainauskorvaukset ovat nyt pinnalla). Suomentajat Einari Aaltonen, Maija Heikinheimo ja Oona Nyström kommentoivat muun muassa sitä, miten käännettävien kirjojen valinnassa laatu painaa enemmän kuin ajankohtaisuus, koska käännös ei ehdi markkinoille välittömästi. Kun puhuttiin suomentajien aseman parantamisesta ja statuksen nostamisesta, Oona Nyström sanoi painokkaasti, että suomentajan nimi kuuluu kirjan kanteen kirjailijan nimen rinnalle, koska hänhän sen on kirjoittanut. Minua huvitti oma reaktioni: olen vuosia mukana projektissa, jossa puhun siitä, miten kääntäjä pitää muistaa ja huomioida, koska hän on valikoinut ja kirjoittanut omin kätösin teoksen jokaisen sanan, mutta nimi kannessa tuntuu silti kovin hurjalta ajatukselta. Tulee mieleen jokin meemi, missä väkijoukko soihdut kädessä huutaa, että ”Keitä me olemme?” – ”Suomentajia!” – ”Mitä me haluamme?” – ”Nimen kanteen!” ja sitten takarivissä joku (minä) piipittää hermostuneesti, että no ei kait nyt sentään, hyvänen aika, mitä se semmonenki, ai kauheata… Ristiriitaisin tunnelmin käynnistyvät seuraavat kymmenen vuotta kääntäjänä.

”Maailmankirjallisuutta ei ole olemassa ilman kääntäjiä.”

– Kersti Juva

”Hanke on hoidettu ja elämä jatkuu.”

– Laura Jänisniemi