Siskoltani Riikka Ulannolta ilmestyi huhtikuussa 2022 esikoisromaani, joka on kuitenkin jo hänen viides teoksensa kolmen runokokoelman ja yhden minuuttinovellikokoelman jälkeen. Luin kirjan jo keväällä ja postailin siitä someen, mutta unohdin kirjoittaa blogiin, vaikka yritän taltioida tänne tällaisia merkkitapahtumia vähän pysyvämmin kuin Twitter-feedeihin.

Uusi romaani Neitsytlento kertoo päähenkilö Kaisun näkökulmasta siitä, miten hän elää pakotettuna luksushotellissa muiden julkimoiden kanssa, jotka kaikki eivät ole meidän aikanamme enää edes elossa. Kaisun todellisuus ei vastaa lukijan todellisuutta ja on myös ristiriidassa sekä muiden hahmojen yhteisen todellisuuden että kunkin hahmon henkilökohtaisen todellisuuden kanssa. Koska Kaisu on harhoissaan usein euforinen, tapa, jolla romaani käsittelee mielisairautta ei ole inhorealistinen, vaan etäännytetympi, surrealistinen. Kokemukset ja tulkinnat nousevat tärkeämmäksi kuin varsinaiset tapahtumat.

Vaikka kyseessä on tällä kertaa romaani, se muistuttaa Riikan aiempaa tuotantoa, sillä sen ilmaisu on usein samankaltaista kuin aiemmissa runokokoelmissa Puutarharuhtinas, Tehen ja Vedelmiä ja sen absurdi huumori puolestaan muistuttaa minuuttinovellikokoelmaa Mutta mitä kuuluu Lynyrd Skynyrdille?

Koska tämä postaus tulee näin viiveellä, kirjasta on ehtinyt tulla jo muita bloggauksia, joista erityisesti suosittelen Kirjavinkit-sivustolla julkaistua kirjailijan haastattelua.