San Infernon aarre (Le trésor de San Inferno, ilmestynyt alun perin vuonna 2025) on nyt toinen alppari, joka on julkaistu Ranskassa Pikon ja Fantasion niin sanotussa klassikkosarjassa eli Franquinin kauden henkeä tavoittelevassa sarjassa. Ensimmäinen oli viime vuonna ilmestynyt Sikojenlahti. Tekijät ovat kuitenkin vaihtuneet: tällä kertaa tarinan takana ovat Tarrin ja Trondheim.

Pähkäilin, mistä Fabrice Tarrinin nimi on minulle niin tuttu, ja vastaus oli Asterix-kuvakirjoista! Tarrin on piirtänyt Taikajuoman salaisuuden. No, oli hän piirtänyt Pikon Neuvostoliitto-alpparinkin, mutta ei vain tarttunut mieleen. Neuvostoliittoa on jossain Ranskan markkinointimatskuissa pidetty välillä klassikkosarjaan kuuluvana ja välillä taas ei. (Jossakin päin nettiä sitä oli nimitetty myös sarjan nollanneksi teokseksi ennen ykköstä.) Tarrin on myös piirtänyt Sieninevan sukuhaudan (suom. Emilia Melasuo), joka oli Ranskassa vaihtuvia tekijöitä esittelevää Spirou de [taiteilijan nimi] ‑sarjaa. Lewis Trondheim ei ollut minulle samalla tavalla tuttu, mutta on hän käsikirjoittanut ainakin Pikoista Paniikin Atlantilla (suom. Emilia Melasuo).

Virtaviivainen klassikko

Edellinen kääntämäni Piko oli Muistoja tulevaisuudesta, jossa oli runsaasti viittauksia sekä Pikon menneisiin seikkailuihin että kustantamon muihin sarjoihin. Tässä San Infernossa ei sen sijaan ollut lainkaan viittauksia, ei edes Piko-sarjan sisällä sen vertaa, että olisi pitänyt haeskella mitään Tiinan ja Fantasion välistä sanailua. Ei vanhoja hahmoja tekemässä paluuta, ei setvittävää eikä myöskään viittauksia todelliseen maailmaan. Hyvin napakka tarina, joka pysyy sivujensa sisällä.

Koko tarina etenee yhtä soittoa hyppelemättä toisaalle: ei siirtymiä eikä takaumia. Korkeintaan hieman astahdetaan saman kyläpahasen sisällä talosta toiseen, jos sankarit ovat sattuneet hajaantumaan. Aikalinja etenee lineaarisesti. Ratkaisu tuntuu työn edetessä tunnelmalliselta. Onhan kuitenkin koko ajan jotakin meneillään – ei synny mitään tylsän pötkön fiilistä.

Kun tarinassa ei viljellä viittauksia ja se on suoraviivaisesti etenevä seikkailu, tulee oikeasti sellainen klassikkofiilis, että tämä on ikään kuin Pikon ydintä. Kikkailematonta ja simppeliä. Spip tosin puuttuu! En ollut edes huomannut asiaa, ennen kuin näin netissä kommentteja siitä. Marsupilami sen sijaan on mukana, mikä paikkaa eläintoverin mentävää aukkoa.

Jako kolmeen

Hankalin käännöspulma alpparissa olivat lörppösirkut, ihmisten puhetta matkivat tirpat, jotka toistivat toisten sanomisia ja tyypillisesti kolmikkona, vähän kuin Tupu, Hupu ja Lupu joskus jakavat replansa. Kun Tiina esimerkiksi sanoo: ”J’adore les volubilos”, niin heti jo lintu toistaa hänen perässään ”J’adore.” ja toinen ”Les.” ja kolmas ”Volubilos.” (Volubilos tarkoittaa lörppösirkkuja. Tykkään lörppösirkuista tvs.) Käytännössä se tarkoittaa, että sirkkujen toistamat fraasit täytyy kääntää niin, että ne ovat nätisti jaettavissa kolmeen kuplaan. Vieläpä aika pieneen kuplaan, kuten edellä olevan repliikin ”Les.” tapauksessa. Erityisen tukalaa tämä on kohdissa, joissa on de-rakenteita, jotka vaatisivat suomeksi aivan erilaista muotoa kuin pikkuruisen preposition keskimmäiseksi.

Tässä esimerkkitapauksessa yksi luonteva käännösmahdollisuus huudahdukselle J’adore les volubilos! olisi ollut Hyvä lörppösirkut!, mutta sellaista ei saa jaettua nätisti kolmeen osaan. Piti miettiä, mikä sana olisi vain kaksi tai kolme merkkiä pitkä, ja rakentaa käännös sen pakollisen sanan ympärille. Tässäkin tekee tilasta tiukkaa, ja jouduin keksimään lörppösirkulle lempinimen lörppis. Ei voi kuin toivoa, että lukija tajuaa sen. Järkevintähän olisi ollut keksiä linnuille vain lyhyempi nimi kuin lörppösirkku, mutta en vain halunnut listiä lemppariani (kill your darlings). Ehdin jo tykästyä lörppösirkkuihin. J’adore les volubilos…

Joissakin tapauksissa lörppösirkut hokivat samaa fraasia pitempäänkin, joten jos käännös sopikin lintujen kuplakokoihin ensimmäisessä kohdassa, niin myöhemmin samoille sanoille olikin saatettu piirtää tiiviimmät kuplat. Eli tiivistämisen kanssa piti pitää silmä kovana. Mutta oli lörppösirkkuja silti kiva pyöritellä, kuten muitakin alpparin sanaleikkejä.

Keväällä minulla tuli ehkä täyteen 70 ilmestynyttä käännösteosta, ja nyt syksyllä ehtinee vielä täyttyä 75, jos se on luontevampi juhlan paikka. Pikojen osalta olen nyt kääntänyt San Infernon myötä 15 albumia! Sapelin pihkat! Työt ovat salakavalasti vakiintuneet… Eihän se Pikon pitkän historian mittakaavassa ole vielä paljonkaan, mutta ehkä pitäisi silti syödä kakkua. Kuinkahan nopeasti tämä uudenkarhea klassikkosarja oikeasti muuttuu klassikoiksi sarjassa…

Ranskan alpparin lopussa mainostettiin, että seuraava nimike klassikkosarjassa olisi Opération Lune, jossa tekijöinä huhkisivat jälleen Tarrin ja Neuvostoliitto-albumin Neidhardt ynnä vielä joku Ghorbani kolmantena. Siitä ei ole tähän bloggauspäivään mennessä tullut ranskaksi mitään lisätietoja, kuten ilmestymispäivää, joten lienee vielä ankarasti työn alla. Ainakin nimeltään se kuulostaa mukavan klassikkoiselta (”Operaatio Kuu”). Jää nähtäväksi, tuleeko se joskus meillekin. Muuta uutta Pikoa sen sijaan on jo käännösjonossa, ja jälleen jotain aika erilaista… Pikossa riittää vaihtelua!

Tämä on syyskaudella ilmestyvistä suomennoksistani ensimmäinen, ja luvassa on vielä viisi lisää: ensi viikolla tulee Idefix ja loppukuusta vielä Bonhommen uutta Lucky Lukea! Sitten ensi kuussa julkaistaan uudelleenkäännös vanhasta Yoko Tsuno ‑albumista. Se ainakin on kiistaton klassikko! Ja lopuksi loka- ja marraskuussa painosta pullahtaa kaksi piirustusopasta, molemmat sarjiksiin liittyviä: kompaktimpi manganpiirtämisopas ja jykevämpi Näin piirrät sarjakuvahahmoja.