Asterix ja taikajuoman salaisuus ‑kuvakirjan kääntämisestä

Huomenna julkaistava Asterix ja taikajuoman salaisuus on Louis Clichyn ja Alexandre Astierin samannimiseen animaatioelokuvaan perustuva kuvakirja, jonka on kirjoittanut Olivier Gay ja kuvittanut Fabrice Tarrin.

Käännöstyön haasteena oli, että alkuperäinen kirja on laadittu elokuvasta, mutta suomennos oli tehtävä sekä näkemättä elokuvaa että ilman elokuvan suomennosta. Siinä on kuitenkin puolensa: sain tehdä omat käännösratkaisuni täysin itsenäisesti, vaikka selän takana häälyikin pelko, että elokuvasta paljastuu jotain kirjan kääntämisen kannalta oleellista (kuten kuvamaailmaan liittyviä sanaleikkejä) tai että elokuvan suomennoksessa on tehtävä teknisistä syistä (esim. dubbauksen huulisynkan vuoksi) ratkaisuja, joita olisi ollut hyvä käyttää yhdenmukaisuuden vuoksi myös kirjassa. Mutta se selviää vasta, kun pääsen näkemään elokuvan, joten jos jotain tällaista on, niin se on myöhäistä nyt.


Kuvasin Ranskan-lomalla innoissani jokaisen näkemäni mistelipalleron.

Nyt entistä omempi!

Sain pari vuotta sitten suomennettavakseni uudistetun Asterixin XII urotyötä ‑kirjan, jossa oli pantu kuvat ja taitto uusiksi mutta itse tekstiin oli tehty niin vähän muutoksia, että kyseessä oli vain uudelleenkäännös. Jos sarjakuvat jätetään huomiotta, olen tehnyt vain pieniä kaunokirjallisia käännöksiä, kuten suomentanut keskeneräisen sarjakuvakäsikirjoituksen Bruno Brazil ‑kokoelman ekstroihin ja satutyylisiä pikku tarinoita Pikoon ja Fantasioon. Sen vuoksi Taikajuoman salaisuus tuntuu ensimmäiseltä aidosti omalta lastenkirjasuomennokseltani, etenkin kun aikataulujen vuoksi elokuva ei voinut sitoa käsiäni!

Viimeisin Asterix-sarjakuva Kilpa-ajo halki Italian (2017) oli puolestaan ensimmäinen uutta luova Asterix-suomennokseni, mutta silloin en voinut kerätä tekemiäni taustatöitä talteen albumiin liittyvän kovan salassapidon vuoksi: työ tehtiin erillisellä tietokoneella, josta ei saanut materiaaleja ulos ja joka piti lopuksi postittaa takaisin Ranskaan. Nyt Taikajuoman salaisuuden yhteydessä pääsin vihdoin aloittamaan omien taustamateriaalieni kokoamisen. Keräsin muun muassa listoja potentiaalisista hahmojen nimistä (monet mieleen tulevista ideoista ovat harmillisesti jo käytössä lääkkeiden niminä, esimerkiksi Manerix) sekä aiemmin käytetyistä termeistä, kuten ovatko hullujen kylän asumukset olleet perinteisesti mökkejä vai majoja.

Taikajuoman salaisuus oli erilainen käännettävä kuin Kilpa-ajo halki Italian myös siinä mielessä, että tällä kertaa vitseistä (nimistä) ei toimitettu mukana valmiita selityksiä, vaan sain selvittää ne itse. Myöskään palauteprosessi ei ollut yhtä raskas – käännöksestä ei tullut mitään kommentoitavia raportteja. Lisäksi tekstissä ei tarvinnut huomioida tilarajoitteita, joten keskityin viilaamaan rytmiä, joka jää helposti kömpelöksi ranskan vaikutteiden vuoksi. Polotin siis suu kuivana tekstiä ääneen.

Kirotut karnuutit!

Koko kirjan suurin käännösongelma oli cairn, historiallinen kivistä pystysuoraan kasattu muodostelma, jonka mukaan on nimetty myös karnuutit, kelttiheimo, joiden alueella pidettiin aikoinaan druidien vuosikokouksia.


Kyseinen kivikompilaatio, yksityiskohta Fabrice Tarrinin kuvituksesta Asterix ja taikajuoman salaisuus ‑teoksessa.

Kivikasoihin viitataan kirjassa useita kertoja, ja niillä on tarinan kannalta merkitystä, joten pelkät selittelyt ja kiertelyt toimivat kontekstissa huonosti. Koska kyseessä on historiaan liittyvä termi, en halunnut keksiä päästäni mitään aivan uutta ja omaa. Asterixissa on perinteisesti käytetty suomennettuja termejä, kuten hiidenkivi, joten etsin kotoperäistä, ei liian modernia sanaa. Kivien varsinaiseen käyttötarkoitukseen ei kirjassa viitata, joten en halunnut nimetä kasoille merkitystä itse kutsumalla niitä uhri- tai hautaröykkiöiksi, ja pelkät kiviröykkiöt ilman mitään maagisia määreitä kuulostavat vain jonkinlaisilta tunkioilta. Ja lapinrauniot ne vasta pistäisivätkin silmään keskellä Galliaa! Suomessa harrastetut kiviröykkiöt, hiidenkiukaat, ovat tavanneet olla laakeampia läjiä kuin tällaiset vertikaaliset kivipinot, eivätkä niihin liittyvät mielikuvat vastaa kirjan kuvitusta, mutta päätin kuitenkin paremman puutteessa mennä sillä. Tällaiset ongelmat, joihin ei ole olemassa optimaalista ratkaisua, jäävät hiertämään.

Muilta osin kirjasta ei juuri koitunut mainittavaa päänvaivaa, nimetkin suostuivat kääntymään ihan mukavasti. Yksi lemppareistani oli Sulphurixista tullut Pyritix. Vaikka ei ole mitenkään yleistietoa, että pyriitti on katinkultaa eli rikkikiisua, siinä on kuitenkin mukana alkuperäinen rikin ajatus sekä mielleyhtymä tuleen (jonka rooli tulee tarinassa esiin) ja ennen kaikkea se kuulostaa sopivasti juonikkaan pahiksen nimeltä. Toinen tyytyväistä pientä kiherrystä tuottava ratkaisu on pikkuinen, turhanpäiväinen latinanfraasi, jonka onnistuin jemmaamaan käännökseen. Lukijalle siitä ei ole mitään erityistä iloa, mutta minulle se on täydellisen sileä pikkukivi muuten vähän epämääräisen röykkiön huipulle.


6 thoughts on “Asterix ja taikajuoman salaisuus ‑kuvakirjan kääntämisestä

  1. Kiitoksia paljon tästä. Olen ollut Asterix-fani koko pienen ikäni, ja on kiva saada vihdoin tietää vähän suomennoksestakin. Olen itse innokas harrastaja, ja suomennan omaksi huviksi leffoja, joita ei ole Suomessa julkaistu.

    Tykkää

  2. Hyvä, että en ole ainoa, joka pitää näitä asioita kiinnostavina! Välillä tuntuu hölmöltä kouhottaa omista töistään netissä, mutta kun olen itse niin innostunut näistä asioista ja toivoisin pääseväni lukemaan muilta vastaavia juttuja käännösten takaa. Suomentamisesta saa kyllä paljon irti itselleenkin, kun pääsee ratkomaan erilaisia aivopähkinöitä ja kaivelemaan luovuutensa pohjamutia. Varsinkin jos alkuperäinen materiaali puhuttelee jotenkin henkilökohtaisesti.

    Tykkää

    • Minua on aina kiinnostanut kaikki ”kulissientakainen” ja nyt viime vuosina suomentaminen on yksi niistä.

      Olen huomannut, että suomentaminen on lähestulkoon taidetta, kun pitää huomioida niin monia asioita: sanavalinnat kyseiseen teokseen sopivaksi (onko lapsille, aikuisille vai molemmille) ja kyseisen lausujan persoonaan sopivaksi, punnitseminen merkityksen ja tarkan suomennoksen välillä, yksinkertaistaminen, selkeyttäminen, lyhentäminen, olennaistaminen, jos näin voi sanoa…

      Juuri siksi se on niin mukavaa, kun täydellistä suomennosta ei olekaan; aina voi virkkeitä muuttaa jollain tapaa, ja omasta mausta on kiinni, mikä on lopullinen muoto! Ainoa absoluuttinen lienee erilaiset standardit, mittayksiköt ja etenkin kielioppi. Siitä ei voi tinkiä, paitsi jos lausuja on jollain tapaa erityinen muihin henkilöihin verrattuna, niin voi käyttää vaikka puhekieltä tai murteita, etenkin jos se on olennaista myös alkuperäisessä tekstissä.

      Tällaisia juttuja tuli mieleen, mitä olen oppinut. Tarkoitus ei ole neuvoa ammattilaista!

      Tykkää

      • Olet aivan oikeassa! Ja lisäksi kaikkia noita huomioitavia asioita ei voi johtaa suoraan alkutekstistä, vaan ne pitää arvioida jotenkin muuten käännöstilanteesta. Esimerkiksi alkuteksti voi olla kirjoitettu entivanhaan lapsille mutta nyt sitä lukevat pääasiassa nostalgiankipeät aikuiset, joten voi käyttää aivan erilaista sanastoa kuin lapsille, vaikka sisältö olisikin sama. Tai alkuteksti voi olla sen verran vanha, että siinä on nykytiedon valossa selkeitä asiavirheitä tai muita kummallisuuksia, kuten itsestäänselvyyksien selittämistä juurta jaksain, jotka käännöksessä toistettuna nakertaisivat puhujan uskottavuutta tai kohtauksen tehoa. Monenlaiset ratkaisut ovat perusteltavissa samasta tekstistä.

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s