Uusin Lucky Luke ‑sarjakuva Pitkä marssi (La longue marche de Lucky Luke, 2026) on jälleen Matthieu Bonhommen tekemä eli saman tekijän kuin Wanted Lucky Luke (2022) ja Mies joka ampui Lucky Luken (suom. Annukka Kolehmainen, 2016). Bonhommen poikkeuksellinen piirrosjälki oli siis jo entuudestaan tuttu mutta tuntui letkeämmältä kuin muistin. Ehkä se johtui aihevalinnasta; ehkä viimeksi Wantedissa oli jotenkin dramaattisempi tai elokuvallisempi lähestymistapa ja nyt vähän humoristisempi. Tai sitten tuntemus juontuu vain siitä, että edellinen Luke, Brünon piirtämä Dakota 1880 oli niin superkantikas.

Bonhommehan on näissä sekä piirtäjä että kirjoittaja ja on itse värittänytkin alpparinsa. En ole jotenkin tajunnut noteerata aiemmin, miten kova tyyppi on. Arvostus kasvaa, kuta enemmän näitä tulee.

Ranskassa Pitkä marssi ilmestyi huhtikuussa, eli se on sangen tuore, ja ranskankielisessä versiossa näkyi erikoislogo: Lucky Luke 80 vuotta (vuodesta 1946). Suomessa alkuvuodesta julkaistu Dakota 1880 ei siis kuulunut virallisesti vielä juhlavuoteen, koska se ilmestyi ranskaksi vuoden ‑25 puolella, mutta Pitkä marssi on juhlavuoden julkaisu – ja aika upea sellainen. Onkohan albumi juuri sen kunniaksi niin pitkä? Suunnilleen 80 sivua kaikkineen. Toisaalta oli Wanted Lucky Lukekin 68 sivua, joten ehkä se on sattumaa, ja Bonhommelle on vain myönnetty vapaus tehdä juuri niin paksuja alppareita kuin huvittaa.

Dargaud-kustantamon sivuilla kerrotaan, millä muilla tavoilla Luken juhlavuotta vietetään sielläpäin: tulossa on tälle vuodelle vielä toinenkin uusi albumi mutta perinteisellä piirrostyylillä. Pariisissa esitetään Luke-musikaalia teatterissa (Lucky Luke, le western musical) ja Disney+:lla on uusi näytelty Lucky Luke ‑sarja (lähde, sis. trailerin sarjasta. Dargaud’n sivustolta voi myös lukea näytesivuja Pitkästä marssista ranskaksi.).

Luin albumista ensin vain mustavalkoisen näytepalasen. Minulle tuli ensin kylmiä väreitä, sitten naurahdin ääneen ja vielä ehti tulla kyynelkin silmään. Pidän alpparia aika vaikuttavana. Aihepiireiltään tässä käsitellään hienosti luontoa ja intiaaneja ja mollataan avoimesti Trumpia, mikä on mielestäni kunnollista. Wanted Lucky Lukessa käsiteltiin sitä, miten yksinäisellä cowboylla ei ole naista eikä jotenkin tunnepuolen kykyä sellaisiin suhteisiin, ja tässä Pitkässä marssissa on sitten samankaltainen aihe isyys-lapsi-näkökulmasta. (Vertaa Blutchin Kurittomat, jossa Luke myös toimii lapsenlikkana.) En ole pitänyt Bonhommen Lukeja lapsille suunnattuina, mutta Pitkä marssi on paremmin myös lapsille soveltuva vaikka sekin on aikuismainen.

Lännen nopein käännettävä

Bonhommen Luke on nopea käännettävä. Sanaleikkejä ripotellaan vain harvakseltaan. Hahmot puhuvat suoraan asiaa eivätkä jaarittele. Pidän monet ääniefektit sellaisenaan, koska ne on kivasti piirretty. Jopa ”veljenpojasta” käy kerrankin selville, että kyseessä on veikan eikä siskon poika.

Repliikkejä kääntäessä teksti saman tien ohjaa valitsemaan sinuttelun ja teitittelyn välillä kuin itsestään. Ei tarvitse pähkäillä, kumpaa kulloinkin käyttäisi. Kertojanlaatikoita ei ole (edellä olevassa kuvassa kertojanlaatikolta näyttävä loota on hahmon kerrontaa eli puhetyyli tulee häneltä). Tarina kulkee lineaarisesti.

Intiaaneista

Tässäkään albumissa intiaanit eivät puhua verbit perusmuodossa, vaan sävy on vähän ylevä, koska jussiivia käytetään runsaasti (menköön, tehkööt). Sama tyyli on ollut käytössä jo Daltonit lumipyryssä ‑albumissa (suom. Heikki Kaukoranta, 1976), joka on alkujaan 60-luvulta, joten ehkä se verbien taivuttamattomuus onkin ollut aika lyhytaikainen juttu tai olen vain muistanut asian lapsuudestani väärin… Toinen intiaanien puheenparren piirre on kolmannen persoonan käyttö sekä itsestä (”Musta puuma on suuri soturi!”) että toista puhuteltaessa: Lucky Luke est-il content? (”Onko Lucky Luke tyytyväinen?”) Siitäkin tulee ennemmin ylevä sävy kuin tyhmyyden vaikutelma, mitä on näissä se sudenkuoppa, jota täytyy vältellä. Edellä mainitun tyytyväisyyden suomensin tosin ei-yleväksi muotoon ”Kelpaako Lucky Lukelle?”, koska siinä oli tarvetta yrittää olla humoristinen. Pilkkaa siinä tehdään kuitenkin Lukesta, ei intiaaneista.

Olen katsellut Netflixistä Dark Winds ‑sarjaa. Siitä tulee vaikutelma, että tuotannossa on ehkä konsultoitu intiaaneja itseään navajo-kulttuuria koskevissa asioissa (Wikipedia sanoo, että sarjan kirjoittajat olisivat kaikki Amerikan alkuperäiskansojen edustajia.) Sarja on fiktiota, mutta ehkä siitä välittyy jotakin autenttistakin…? Esimerkiksi puheessa kuuluu usein semmoinen kyllä-tyyppinen sana (minun korvaani ”öy”), joka varmaankin on se, mikä perinteisesti on kirjoitettu meillä ugh. Lisäksi siinä käsitellään erilaisia seremonioita ja niiden tärkeyttä. Mietin sarjaa kääntäessäni Lukessa viittauksia seremonioihin.

Albumissa intiaanipäällikkö kertoo, etteivät he polta piipussa tupakkaa vaan ”punaista pajua”. Ilmeisesti se, mitä piipussa poltettiin, vaihtelee heimojen välillä. Tässä Lukessa heimo on fiktiivinen sinijalat, joten sen kautta kasvin nimeä ei voi selvittää. Löysin kuitenkin tiedon, mikä oikea kasvilaji on: lännenkanukka (Cornus sericea eli ċanśaśa tai čhaŋšáša joillakin kielillä). Ajattelin, että tämä on niin kiinnostava tieto, että olisi hyvä panna käännökseen tuo tarkka suomenkielinen nimi, jotta ihmiset pääsisivät tutustumaan faktoihin – mutta kyllähän se alkoi kuulostaa tollolta. Miten se muka olisi ”lännenkanukka” siellä, missä se kasvaa? Ei se sieltä katsottuna ole lännestä peräisin. Kyseessä on punavartinen puska, joten punaiseksi pajuksi nimittäminen on järkevämpää (kuten myös enkkunimi on ja kuten ranskaksi Lukessa lukee). ”Punapaju” on eräs toinen todellinen kasvi, joten käytin sen sijasta ”punaista pajua”. Mutta minusta tämä oli kiinnostavaa, joten halusin jakaa lännenkanukkatiedon kanssanne!

Viisas intiaanipäällikkö esittää vaikuttavan repliikin, joka on kuitenkin hankala kääntää: ”Est-ce que ton coeur s’en souviendra?”. Se tarkoittaa ”Muistaako sydämesi sen?” mutta futuurissa! Jota meillä suomessa ei ole! En nyt paljasta, mitä tässä muistellaan, mutta ylevän tyylin saamiseksi sydän olisi tärkeä pitää mukana eikä latistaa asiaa tavanomaiseksi aivoilla muistamiseksi.

Muistaminen sanana ohjaa heti ajattelemaan futuurin sijasta mennyttä aikaa. Esimerkiksi ”Muistaako sydämesi sen vielä” ei kuulosta siltä, että ”vielä jonain päivänä” vaan ”edelleen”. Monet vaihtoehdot kuulostavat sävyltään moittivilta:” Muistaako sydämesi sen jatkossa/vastaisuudessa?” tai ”Ehkä sydämesi muistaa sen joskus” kuin Luken sydän ei olisi tähän saakka muistanut. ”Tulevaisuudessa” on kankea.

Kokeilen vaihtaa verbiä. ”Tuleeko/palaako/muistuuko se sydämesi mieleen” on tyhmä, koska sitten sydämellä pitäisi olla mielikin. Kokeilen rakentaa jotakin uutta ilmaisua, jossa ei olisi sydämen mieltä. Omasta päästä keksittyä, mutta joka tavoittaisi oikean merkityksen ja ylevän sävyn: ”Muistuuko se sydämellesi/sydämeesi”. Ei, nekin kuulostavat nykyhetkeltä, kuin muistutettaisi aiemmin puhutusta.

”Pitää mielessä” on aspektiltaan jatkuvaa toimintaa eikä sellaista mieleen pulpahtamista, joten sillä on väärä merkitys… Olisiko jotakin, missä olisi aspektiltaan lyhyt ”mieleen tulemisen” merkitys ilman ”mieltä”? Mieleeni kumpusi kumpuaminen: ”Ehkä muisto siitä kumpuaa sydämeesi vielä.” Tämä on rytmillisesti ontuva, koska siitä ja vielä rinnastuvat vahingossa kömpelösti. Entäpä ”Ehkä sen muisto kumpuaa sydämeesi vielä.” Tässä vihdoinkin vielä kuulostaa tulevaisuudelta! Lausetta ei voi tulkita tarkoittamaan nykyhetkeä (vanhojen asioiden muistamista nyt preesensissä), koska kumpuaminen ei ole vielä tapahtunut! Kumpuaminen johtaa tyylin muuttumiseen runollisemmaksi kuin alkuperäinen, mutta nyt ollaan lähellä oikeaa merkitystä. Lisäksi kysymys muuttui ei-kysyväksi, mutta toisaalta alkuperäinenkin kysymys oli vain retorinen.

Yritän karsia runollisuutta: toimisiko ”Voisikohan” tai sensellainen vähemmän runollisena aloitussanana. Tekstin ei kestäisi pidentyä… ”Voisikohan sen muisto kummuta vielä sydämeesi?” Se palauttaisi alkuperäisen kysymysmuodonkin. Käännös on pitkänpuoleinen, mutta kokeilen sitä, koska suomifontti on ollut ainakin Wantedissa Luken kapea perusfontti eikä Bonhommen erilainen. Tähän versioon voisi myös panna ”muisto siitä”, koska ”vielä” ei sijoitu virkkeen loppuun eli siitä ja vielä eivät muodosta outoa säeparia keskenään: ”Voisikohan muisto siitä kummuta vielä sydämeesi?”

Nyt joudun vaihtamaan toiston välttämiseksi edellisestä repliikistä sanan voisi sanaan saattaisi. Se sointuu hyvin, mutta nyt senkin pituus näyttää arveluttavalta. Repliikit kuitenkin kuulostavat nyt hyviltä, joten toivon, että Janne-Matti Keisala tekee tekstien mahduttamisessa taas taikojaan.

Monessa kohtaa albumi on nopea käännettävä, mutta sitten äkkiä yhteen repliikkiin uppoaakin valtavasti aikaa, eikä kyseessä ole edes vaikea tiedonhaku tai mutkikas teksti vaan yhden ihan vain tavallisen futuurin ilmaiseminen!

Pikku nappula

Lapsiaiheisessa alpparissa toistuu vähän väliä hankala puhuttelu ”petit”. Sarjiksen eri käyttöyhteyksiin ei millään meinaa sopia mikään söpöinen ”lapsonen” tai ”pikkuinen”, kun Lucky Luke esimerkiksi vihaisena tai hätääntyneenä huutaa. Humoristista ”muksu”-osastoa ei ole. Pitää olla neutraali. Joskus harvakseltaan voi sanoa ”kid”, mutta sitäkin on jo alpparissa valmiiksi englanniksi, niin ei viitsi liikaa niitä kylvää lisää. Toisinaan toimii ”poju”, erityisesti jonkun muun kuin Luken suusta. Pari kertaa kokeilen ”poika”. Silloin tällöin jätän puhuttelun kokonaan pois.

Tyypillisestihän, kun vain puhutaan lapsesta aikuisten kesken ja nimi on esitelty, käytettäisiin nimeä: tässä paperit, joihin on merkitty Laurin allergiat. ”Lapsi” kuulostaa tällaisissa tilanteissa oudolta äidin suusta. Mutta kun nimi on niinkin pitkä kuin Punainen pilvi, niin nimen käyttö ei toimi kovin hyvin.

Pahisten suusta kuullaan myös nimitystä ”gosse”, joka sekin tarkoittaa pojannassikkaa. Ilkeiden nimitysten, kuten ”nulikka”, sijasta voi käyttää silloin myös kilttejä sanoja, koska sävy on alentuva: ”lapsonen”, ”napero” tai ”natiainen”.

Himputin himputti!

Alpparissa on kanadalainen hahmo, joka manailee tabarnak ja sapristi! Näistä ainakin tabarnak on selkeästi nimenomaan kanadanranskan sanastoa. Daltonit lumipyryssä ‑albumissa, johon tässä viitataan, näkyy suomeksi vain yhtä ”kanadalaista kirosanaa”, joka on himputti. En ole varma, onko siinä himputin taustalla yksi manaus vai onko molemmat käännetty samalla sanalla. Kokeilin käyttää pelkkää himputtia, mutta se ei yksinään toiminut, joten valitsin sen rinnalle toisen miedon mutta sopivan pompöösin sarjakuvamanauksen sappermentti!

Lucky Luke puolestaan manailee alpparissa vähän väliä ”Bon sang!” En näe suomalaista yhtä mietoa mutta silti uskottavaa kirosanavastinetta, joka kävisi tuolla tavalla jokaiseen tilanteeseen. Käännän siis Luken manailun joka kerta eri sanoin. Yritän välttää törkeyksiä (Perseensuti!), uskonnollisuutta (Kiesus!) ja lapsellisuutta (Himpskutarallaa!). Aiemmin olen ollut niinkin hurja Luken kanssa, että olen pannut ”Piru vie”, mutta se ei todellakaan sovi joka merkitykseen. Joskus tarvitaan pelkästään mietoa ihmettelyä, tyyliin ”Hyvän tähden!”

Muuta huutelua

Crier on semmoinen sana, että sen ulkoasusta tulee aina ensimmäisenä mieleen kääntää se kirkumiseksi, vaikka yleisempi merkitys on varmaankin ihan vain huutaa. Aika harva asia ”kirkuu”. Tässä tapauksessa oli kyse puiden kaatamisesta, miten puut vertauskuvallisesti kirkuvat. Huutaminen sopii siihen huonosti, koska usein huudetaan vihasta, kun taas tässä tapauksessa mielestäni tuskasta. Mitään älämölön luonnetta tarkentavaa tietoa tekstissä ei kuitenkaan nyt ole, eikä kontekstiin sovi sellaista lisätä (”huutaa vihasta”, ”kiljua tuskasta”, ”kirkua kauhusta”). Kirkuminen sopii hyvin ajatukseen kivusta mutta ei oikein puihin noin korkea ääni. Kokeilen ulvomista. Siitä tulee mieleen ehkä ensisijaisesti sudet, mutta voisiko se silti toimia? Kivustahan voi ulvoa. Se on erikoinen sana, vähän humoristisen kuuloinen, mitä ei tässä haluta, mutta ei niin humoristinen kuin kiljua (kiljukaula, kiljua kurkku suorana). Ulvominen on jotenkin myös surumielinen. Ulvominen ei kuitenkaan toimi, kun sitä testaan, koska ”tuuli ulvoo puissa” on niin yleinen ilmaus, että puiden ulvominen kuulostaa normaalilta. Palaan takaisin kirkumiseen. Kyllähän jykeväkin olento rupeaa kirkumaan, kun sitä hakkaa kirveellä.

Toistuva huuto Lukessa ja monessa muussakin sarjiksessa on ”Reviens!”, joka tarkoittaa ”Tule takaisin!” Ranskaksi reviens on kuitenkin lyhyt ja helppo huutaa, kun taas meillä ”tule takaisin” on pitkä ja kankea tiukassa hätätilanteessa. Usein perspektiivin muuttaminen ajatukseksi ”Älä mene” on meillä loogisempi ja helpompi päästää suusta, tai peräti ”Odota!” Myös ”Reste-là” eli ”Pysy täällä!” kääntyy luontevammin ”Älä mene!”.

Tämä Bonhommen Luke on pysynyt mielessäni nyt kuukausia. Se on hieno teos Luken juhlavuoteen! Seuraava Luke ei ole erityisen juhlavuotinen vaan Julin ja Achdén normaalityyliä, ja meillä se ei ilmesty enää tämän vuoden puolella. Sen sijaan ensi kuussa putkahtaa ulos uusi käännös vanhasta Yoko Tsuno ‑alpparista Elämän rajoilla. Sekin oli vaikuttava kokemus.