Vihreän putelin metsästys on Idefix ja Voittamattomat ‑sarjan 8. osa. Piirrosjälki on tällä kertaa vähän erilaista, sen näkee heti. Kaikki kolme tarinaa onkin piirtänyt uusi tyyppi, Federico Mancuso. Minusta jälki on oikein kivan näköistä, ja joistakin hermostuneesti irvistävistä suista tulee muodosta mieleen jotkin muut ranskalaiset sarjikset tai piirretyt. Mancuso on näköjään kuvittanut aiemmin Disney-juttuja, joista on suomennettu ainakin pari Nalle Puh ‑kirjaa. Lisäksi hän on piirtänyt jotain Akkari-tarinoita, mutta en tiedä, onko niitä suomennettu. Oikeastaan Idefix-sarjasta alkaa tulla vähän Aku Ankat mieleen, kun siinäkin piirtäjät vaihtuvat.

Albumin kirjoittajat Lison d’Andréa, Philippe Clerc ja Olivier Serrano sen sijaan ovat vanhoja tuttuja, tismalleen samat kuin edellisessä Hämärähommia-alpparissa.

Hapan Nectarine

Tässä alpparissa Nectarinen hahmo nousee ensimmäistä kertaa todelliseen rooliin. Se esiintyy albumin kolmesta tarinasta kahdessa, vieläpä ihan kunnon osassa. Aiemmin Nectarine on vilahtanut Homeopatixin kojulla kertomassa, miten hänen isäntänsä myi roomalaisille miekan, ja siinäpä oikeastaan se. Nyt selviää hahmon persoona: Nectarine onkin hienosteleva. Olisi ollut kiva kuulla animaatiosarjasta hahmon äänensävyä: onko kyseessä vain hieno neiti (Niiskuneiti) vai peräti nirppanokkainen? Kuinka ilkeä jokin pisteliäs heitto on? Mutta animaatiosarjaa ei taas ole Areenassa tällä hetkellä, joten menen omalla tulkinnallani, että aika nirppanokkainen ja sangen pisteliäs.

Nectarineen liittyi yksi kiinnostava tapaus, jossa piti pyörittää käännöksen sanajärjestystä. Haccapelitix on pihkassa Nectarineen ja potee sydänsuruja, joten aina kuullessaan Nectarinen nimen se ulvahtaa ”Nectarine!” ja alkaa rääkyä. Ranskaksi dialogi toimii hyvin, kun joku mainitsee Nectarinen repliikkinsä viimeisenä sanana ja sitten Haccapelitix toistaa nimen suoraan. Käännöksessä minulla oli ensin Nectarinen nimi jossakin keskempänä virkettä, mutta se näytti hölmöltä, että Haccapelitix muka ei reagoisi mitään ennen kuin toinen tyyppi saa sanottavansa loppuun ja sitten vasta huudahtaa epätoivoisesti ”Nectarine!”. Yhteys jäi epäselväksi: että juuri nimen kuuleminen aiheuttaa suoran reaktion, ei pelkkä henkilöstä muistuttaminen. Piti pakottaa nimi väkisin repliikkiin nimenomaan viimeiseksi sanaksi.

Kaunotar ja haisuli

Alpparissa oli tällä kertaa sellainen erikoisuus, että piti keksiä myös epäluontevia repliikkejä: eri hahmot kertoivat samaa tarinaa ja värittivät juttua niin, että se tyylitteli esimerkiksi dekkarikliseitä (epäluontevaa Asterixin ja Idefixin tyylille) tai oli ristiriidassa hahmojen normaalin olemuksen kanssa (ei luonteenomaista hahmolle). Tekstin piti silti sopia riittävän hyvin myös kyseisten hahmojen suuhun ja historialliseen kontekstiin, jotta kehysmaailma, jossa juttua isketään, pysyy eheänä. Esimerkiksi Haccapelitix on omassa versiossaan supliikki, kun juuri edeltävässä tarinassa se ei uskaltanut pukahtaa armaalle Nectarinelleen oikein mitään. Tarinassaan se lirkuttelee ”ma belle” (kaunokainen). Sen voisi suomentaa luontevasti vaikka puhutteluksi ”Nectarine-neiti”. Sellainen käännös hahmon suusta voisi tullakin ulos. Mutta tällä kertaa ei pitänyt tehdä sellaista, mikä hahmon suusta voisi tulla ulos, vaan pitää korostaa epäluonteenomaisuutta, joten käännökseen sopii lipevämpi kaunotar tai kaunokainen.

Toinen ilahduttava käännösongelma oli kohtaus, jossa Idefix keittelee mahdollisimman pahanhajuista soppaa ja heittelee pataan erilaisia haisevia asioita – mätämunia, homeisia juuria ja eltaantuneen luun. Listan pari pahanhajuista kukkaa eivät kääntyneet suoraan. Toinen niistä oli suomeksi brasiliansinitähtönen, mikä ei missään nimessä sovi sanana Asterix-maailmaan eikä pelkkä sinitähtönen kuulosta yhtään pahanhajuiselta. Kukka ei myöskään ole Suomessa tuttu, eli sen paha haju ei ole yleisesti tiedossa. Toinen oli lupaavampi haisujouluruusu. Vaihdoin sen kuitenkin haisusavikkaan, ihan pelkän nimen perusteella. Sen nimi on napakampi, eikä tarvitse miettiä mitään joulunviettoa vuonna 50 eKr.

Mietin sinitähtösen korvaamista jollakin, minkä nimessä ei välttämättä mainittaisi hajua, mutta jonka tiedetään haisevan pahalta. Näiden kukkastenhan pitää tietysti olla saatavilla Galliassa, joten mikään tropiikin jättipökkövehka ei käy, vaikka se tunnetusti haiseekin raadolta. Ajattelin siankärsämöä, joka minun nenääni löyhkää aika inhalta, mutta Wikipediassa sen hajua kuvattiin ryytimäiseksi. Aloin epäillä, että ehkä se ei lemahdakaan välttämättä kaikkien nenään. Sitten päähäni pätkähtivät sienet! Kun tutkailin kasveja, tajuntaani varmaankin tulvahti muisto Pikon ja Fantasion Sienineva-termisienestyksestä (Tora Torapassa) Jos vain löytyisi jokin haiseva sieni, joka tekee sienensä jo kesäaikaan… Valitettavasti pahanhajuisissa kasveissa kaikkein yleisin nimen osa on haisu-, ja se oli jo käytetty haisusavikassa. Löysin lopulta kuitenkin mainiolta kalskahtavan löyhkäseitikin. Sarjakuvassa ei tosin ole syksy menossa, mutta ehkä koirat ovat jotenkin vainunneet jonkin harvinaisen kesäyksilön tai säilytelleet yhtä sopivasti viime vuodesta (esim. hautaamalla kuoppaan, jossa se on mädäntynyt oikein ilskottavaksi). Höystin sarjakuvan siis haisusavikalla ja löyhkäseitikillä. Ah!

Arcebusin uroot

Roomalaiskoirien komentaja Arcebus puhuttelee toistuvasti alaisiaan, kahta beaglea, sanoin mes braves. Olen pannut siihen aiemmin ”miehet”, kun sitä sellaisessa merkityksessä käytetään. (”Miehet, hyökkäykseen!”) Arcebus puhuu käskyläisilleen usein töykeästi eikä henkeä nostattavasti, joten mikään suora käännös ”urhot” ei käy. Nyt sitten tajusin, että ”miehet” voi olla outo, jos lukija ei olekaan mieltänyt kyseisiä koiria uroksiksi. Itse olen tiennyt sukupuolen alusta saakka, kun piti tehdä etukäteen hahmoista nimilista, josta ilmeni roomalaisten miestennimien pääte -us. Mutta näiden hahmojen nimiä ei ole taidettu käyttää vielä kertaakaan tarinoissa… Eikä missään varsinaisesti ole sanottu, etteikö armeijassa voisi koiraosastossa olla narttujakin, vaikka ihmislegioonassa ei olekaan naisia.

Toisaalta ainakin tässä Mancuson piirtämässä alpparissa tyttöeläimillä on silmäripset ja näillä armeijan koirilla maskuliinisempi olemus (jykevä niska, voimakkaat kulmakaaret). Kaikista aiemmista alppareista ei ole kuitenkaan aina käynyt eläinten sukupuoli ilmi mistään ripsistä vaan nimipäätteiden lisäksi ainoastaan ranskan kieliopista puhekuplissa. Pitäisi muistaa tarkkailla, mitä tietoa lukijalla ei vielä ole vaikka itsellä olisikin! Jos animaatiosarjaa olisi jo näytetty suomenkieliselle yleisölle, hahmot olisivat todennäköisesti sarjiksen lukijalle tuttuja TV:stä ja niiden puheäänestä olisi luultavasti ilmennyt myös sukupuoli. No, nyt mennään silti ”miehillä”, kun olen niin ehtinyt jo tehdä, vaikka lukija olisi onnistunut luulemaan jotakin muuta.

Tämä on sarjan kahdeksas osa, ja vasta nyt tajusin uhrata ensimmäisen ajatuksen kysymykselle, miten ”Arcebus” kannattaisi taivuttaa. Varmaankin se olisi järkevintä tehdä muiden roomalaisnimien tapaan vanhahtavalla kaavalla: Herculeksen, Labienuksen, Arcebuksen. Mutta ei. Taivutan sen vahingossa luonnostani ”Arcebusin”. Kävin läpi kaikki aiemmat alpparit, ja niistä neljässä oli jo ”Arcebusin” ja kolmessa ei ollut taivutettu lainkaan. Nyt minun on sitten pakko pysyä Arcebusissa, enkä voi enää tässä kohdassa vaihtaa taivutusmallia. Äh ja huoh! Aina jää jotain huomaamatta ja sitten on naimisissa vahinkoratkaisujensa kanssa. Ei ”Arcebuksen” välttämättä sen paremmalta kuulosta, mutta se olisi sentään ollut systemaattinen. Nyt pitää kirjoittaa tämä muistiin joka paikkaan, että tee, niin kuin olet tehnyt tähän mennessä, äläkä yritä käyttää logiikkaa.

Idefixiin palataan oletettavasti seuraavan kerran tuttuun tapaan keväällä. Asterixin osalta Ranskassa tulee joulun alla teattereihin uusi animaatioelokuva, joten saapa nähdä, tuleeko siitä jälleen kuvakirja… Niitä on ollut jo ikävä. Mutta niihin kumpaankin on vielä aikaa! Lucky Lukeen sen sijaan ei mene enää kauan, sillä uusi Pitkä marssi ilmestyy ensi viikolla. Se oli minulla kääntämisjonossa heti Idefixin jälkeen, enkä olisi millään malttanut olla tarttumatta siihen heti!