Piko ja Fantasio ‑albumin Tora Torapa kääntämisestä

Kolmas ja viimeinen koronakevään ajan kotieristyksissä kääntämistäni alppareista oli Fournierin Tora Torapa, joka ilmestyi ranskaksi alun perin vuonna 1973 ja on suoraa jatkoa vuosi sitten suomentamalleni Kätketylle luostarille. Kätketty luostari puolestaan jatkaa aiempaa Triangeli iskee ‑albumissa (Semic, 1998) aloitettua tarinankaarta. 70-luku näkyy albumissa vahvasti sekä hahmojen olemuksessa että poliittisissa viittauksissa.

Kun luin edeltäviä alppareita reffiksi, tuntui Tora Torapa niihin verrattuna erilaiselta. Esimerkiksi Sieninevan kreivi vaikutti repliikkiensä puolesta vähän höpsähtäneemmältä. En usko, että suomentajat ovat itse keksineet asiallistaa aiempia albumeja vaan luultavasti alkuperäiset vain sattuvat olemaan vaihtelevia. Päätin pysytellä ennemmin uskollisena käsillä olevalle alkutekstille kuin sarjalle kokonaisuutena – Piko ja Fantasio on sentään muutenkin hyvin vaihteleva sarja, kun sitä ovat vuosikymmenten saatossa kehitelleet niin monet eri piirtäjät ja käsikirjoittajat ja sen hahmojakin on levinnyt muihin, omanluonteisiinsa sarjoihin.

Lentoyhtiön tunnuksena on Spirou-lehdestä tuttu lentävä, propelliperäinen Flagada-hahmo. Sekin on ehkä ollut 70-luvulla tunnetumpi kuin nykyään, vaikka Flagada-albumeja on julkaistu Ranskassa 2000-luvullakin.

Tyynenmeren tuulia

Tora Torapassa seikkaillaan Polynesiassa. Alkutekstistä välittyy ajatus, että nyt matkustetaan emomaasta siirtomaahan eli Manner-Ranskasta Ranskan Polynesiaan (ehkä Tahitille). Suomennoksessa pyrin välttämään näin suoraa ranskalaisuutta, jotta lukijat saavat sijoittaa seikkailun millaiseen mielikuvitusmaailmaan haluavat.

Tarinassa on toistuva sanaleikkimäinen termi, jota en millään saanut väännettyä suomeksi: pahiksen kätyreitä kutsutaan nimellä tonton mamoutes, joka on väännös termistä Tonton Macoute. Alkuperäinen termi viittaa Haitin diktaattori Papa Docin puolisotilaallisiin joukkoihin, jotka puolestaan ovat saaneet nimensä haitilaisen kansanperinteen pelottavalta oliolta. Sarjakuvassa käytetty väännös nimestä viittaa mammutteihin, ilmeisesti hahmojen suuren koon vuoksi (ja ehkä pitkähiuksisuuden=karvaisuuden). Näitä käskyläisiä albumissa johtaa Papa Pop.

Kaikki viritelmäni säilyttää kyseinen viittaus epäonnistuivat, koska suomeksi Tonton kuulostaa genetiiviltä Tonto-nimestä. Lisäksi arvelen, etteivät Tonton Macoutet ole Suomessa riittävän tuttuja, kun taas alkutekstin lukijoille Haiti on ollut lähempänä siirtomaa-asemansa vuoksi ja Papa Doc paremmin muistissa 70-luvun alussa kuin 2020. Olisihan se ehdottomasti ollut yleissivistävää saada viittaus mukaan, mutta raakaversioväännökseni Tonton Maskoteista oli äänteellisesti niin kaukaa haettu, sisällöltään merkityksetön ja näytti taivutusmuodoissa niin typerältä, että luovuin yrityksestä. Isot alkukirjaimet olisivat saattaneet selventää viittausta hieman, mutta niitähän ei sarjakuvafontissa näy.

Toinen polynesialle spesifi piirre oli fiktiivinen kieli, jota paikalliset puhuivat. Kuten yleensä, nämäkin sanaleikit pelasivat sillä, että ranskan kirjoitus- ja ääntöasu poikkeavat selvästi toisistaan. Esimerkiksi yksi paikannimistä oli Papa Lapavu (papa l’a pas vu = isä ei ole nähnyt sitä/häntä). Näissä vitseissä varsinaiset sanat eivät liity kontekstiin (ei ole väliä, kenen isä näki jotakin tai ei), vaan pelkkä samankuuloisuus riittää. Listasin alkutekstistä tällaisten vitsien kielipiirteitä: mitä vokaaleja ”kielessä” esiintyy (esim. ê), mitä konsonantteja, millaisia tavuja ja miten monta tavua sanassa. Sitten aloin miettiä, millaisia piirteitä suomalaisessa versiossa tästä kielestä olisi. Siitä jäisi väistämättä pois b:t ja f:t, kun niitä ei suomessa esiinny, mutta suomen tyypillinen tavutus (kaksi kirjainta, konsonantti + vokaali) sekä diftongit sopivat hommaan erinomaisesti. Ongelma oli vain siinä, että sanaleikin piti kuulostaa riittävän vieraalta toimiakseen vieraana kielenä eikä vain normaaleina suomen sanoina (esim. Tomuta Lakana, kun huomioidaan jälleen, ettei lukemista avittavia isoja kirjaimia erota sarjisfontista). On haaste nojata kielitajuunsa kielissä, joita ei ole oikeasti olemassa ja joiden esikuvina toimivia kieliä ei osaa.

Lisäksi tekstiin on ripoteltu mukaan muutamia todellisia fraaseja tahitin kieltä, mikä voi sekoittaa lukijaa, kun kaikki ilmaukset eivät avaudukaan suomeksi.

Ensimmäinen repliikki on oikeaa tahitia, toinen paikallista mysteerikieltä.

Kameleonttivirheet naamioituvat ympäristöönsä

Lueskelen työn ohella kirjaa Käännetyt maailmat – Johdatus käännösviestintään (toim. Sirkku Aaltonen, Nestori Siponkoski ja Kristiina Abdallah, Gaudeamus, 2015). Alice Martin esitti sen kaunokirjallisuuden kääntämistä käsittelevässä artikkelissa Kääntäminen kustannustoimittajan näkökulmasta ajatuksen, että pulmallinen kohta tekstissä tekee sen ympäristöstä näkymättömän: kääntäjä keskittyy suomennosta työstäessään ongelmakohtaan eikä siksi huomaa muita lähistöllä sijaitsevia mokia. Sen vuoksi Martin suosittelee ongelmien ratkaisemista jo ensimmäisellä käsittelykierroksella sen sijaan, että lykkäisi ne editointivaiheeseen. Väsyn itse joskus selvittämään käännösongelmia toisensa perään ja mielelläni lykkäisin niistä osan vasta kakkoskierrokselle, mutta Martinin ajatus kyllä selittäisi, miten joskus silmien ohi pääsee livahtamaan mitä kummallisimpia mokia. Täytyy yrittää ottaa tästä huomiosta opiksi.

Pääsin ensimmäistä kertaa kirjoittamaan ihan pikkuisen zorkieltä!

Sieniä metsästämässä

Päätin aloittaa jälleen uuden termilistan, tällä kertaa koomisenkuuloisista sienistä kaikkiin sienitarpeisiin. Vielä ei ollut tarvetta Sieninevan kreivin manailuille (”Rouskun kökäreet!”) vaan paikannimille. Ranskaksi niissä hyödynnetään perinteisiltä kalskahtavia prepositiorakenteita, esimerkiksi Sienineva on alkukielellä Champignac-en-Cambrousse, jota puhutellaan tuttavallisemmin vain Champignaciksi. Suomeksi nimityksiä on vain yksi. Vastaavasti lähikaupunki Kantarelli on koko nimeltään komeasti Chanterelles-sous-Bois. Uusina tulokkaina lisäsin Valmuskan (alun perin Truffe) ja Nääpikän (Bolet-le-Vieux). Tuntuu fiiniltä päästä syventämään tietoa tutusta miljööstä. Onneksi monet suomen sienistä ovat sangen mehukkaita.

Nääpikkä sijaitsee Valmuskan takana. Valmuska puolestaan on Sieninevan ja Kantarellin välisellä bussireitillä.

Olen saanut ennakkotietoa, että seuraavaa Pikoa ja Fantasiota on luvassa jo ensi vuodelle, ja tuleva albumi on vaihteeksi 2000-luvun tuotantoa. Mutta toisin kuin aiemmin ounastelin, odotettavissa ei olekaan Superpikkolo-hahmon seikkailuja vaan jotain aivan muuta! Mutta minullapa on jo sienet valmiina ja järjestyksessä, kun Polynesiasta palataan takaisin itäänpäin…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s