Kuten aiemmin jo Yoko Tsuno ‑postauksessani pohjustin, Kätketty luostari (L’abbaye truquée) on siinä mielessä jännittävä teos, että se on julkaistu ranskaksi jo vuonna -72. Edellinen suomentamani Piko ja Fantasio oli poikkeuksellinen kokoelma-alppari Ikuinen pikkolopoika, ja sitä edelsi niin ikään Yoannin ja Vehlmannin täysin erilainen täyspitkä Marsupilamin raivo. Kätketty luostari on näitä aiempia töitäni neljä ja puoli vuosikymmentä vanhempi ja hengeltään aivan toisenlainen. Vaikka minun lapsuuden-Pikoni ovatkin Tomen ja Janryn käsialaa, oli vänkää hypätä ajassa kunnolla taaksepäin ja tutustua samoihin hahmoihin taas aivan eri vuosikymmenellä.

Kätketty alppari

Kätketyn luostarin on kirjoittanut ja piirtänyt Jean-Claude Fournier, jolta on ilmeisesti suomennettu tähän mennessä ainoastaan Omenaviiniä tähtiin (Semic 1997), Triangeli iskee (Semic 1998) ja Kullantekijät (Egmont 2015).

Kätketty luostari on jatkoa Triangeli iskee ‑albumille. (Ja Kullantekijät puolestaan sijoittuu aikaan ennen Triangeli iskeetä.) Se toimii vallan hyvin yksinäänkin, mutta en näe mitään syytä olla lukematta Vesa Nykäsen suomennosta pohjalle, jos sellainen mahdollisuus on, koska siinä esitelty Itoh Katan hahmo on tärkeässä roolissa tässäkin tarinassa – pääasia on, ettei heppua yritä kerrata tyyliltään aivan erilaisesta Morvanin ja Munueran Tokio-alpparista (2006).

Sivuraide: Kullantekijöiden lopussa on hauskasti teaserina joitakin sivuja Triangeli iskeen alusta, kun ne ovat alun perin ilmestyneet peräkkäin ja tuossa järjestyksessä, mutta Suomessa teaseri tulee melkein parikymmentä vuotta julkaistun alpparin perässä. Kullantekijöiden suomentaja Emilia Melasuo on tehnyt pätkästä uudelleenkäännöksen, ja oman sarjiskääntämisen kannalta oli hirveän mielenkiintoista peilata niitä rinnakkain ja katsoa, millaisia samanlaisia ja erilaisia ratkaisuja eri kääntäjät tekevät samasta alkutekstistä.

Netti tietää kertoa, että Kätketyn luostarin kanssa samaan tarinankaareen kuuluu ilmeisesti myös seuraava alppari Tora Torapa (1973), jota siis ei ole vielä suomennettu. Suomentamattomia Piko ja Fantasio ‑tarinoita Fournierilta olisi luostarin ilmestyttyä jäljellä yhteensä vielä viisi.

MUOKKAUS: Tora Torapa julkaistiin suomeksi 2020.

Tilaa on mutta missä ja milloin?

Tyylillisesti Fournierin alppari on kevyempi kuin uudet Pikot. Siinä on paljon kohellushuumoria ja akuankkamaista otetta. Tarinasta ei nouse esiin samanlaista vakavampaa pohjavirettä tai opettavaista teemaa kuin edellisissä albumeissa. Sen sijaan jäin usein tuijottamaan haaveillen piirrosten kaaria. Minulla ei ole piirtämisestä mitään tietoa tai taitoa, mutta liikkeen kuvaaminen ja staattistenkin asentojen persoonallisuus teki vaikutuksen.

Alkuperäinen alppari on tekstattu käsin, ja tekstiin on kylvetty paljon tehosteita. Esimerkiksi joka kerta, kun Triangeli mainitaan, se on lihavoitu. Jatkuva Triangelin lihavointi alkaa hyvin nopeasti käydä hermoille, joten poistin järjestään Triangelin lihavoinnit, eihän sitä ollut lihavoitu systemaattisesti ammoisessa Triangeli iskeessäkään. Jätin paljon ääniefektejä ja huudahduksia alkuperäiseen muotoonsa, jotta tekstien dynaaminen, käsintehty ulkoasu saataisiin säilytettyä.

Toisin kuin edeltävässä Yoko-työssä, tilaa kuplissa näytti olevan runsaasti. Mielestäni myös Triangeli iskeessä kuplat näyttivät välillä turhankin ilmavilta. Pääsin siis vaihteeksi venyttämään tekstiä, esimerkiksi ”Mikä siihen nyt iski” muuttui muotoon ”Mutta mikä siihen taas on iskenyt”.

Esimerkki siitä, miten ensimmäinen käännösversio kehittyy editointivaiheessa, kun tilaa on eikä muokkauksella tähdätä tekstin lyhenemiseen (sivulta 19):

1. Me tarvitsemme ne kaksi puolellemme! Jos he jäävät vihollisiksemme, on mahdotonta saada Triangeli syntymään uudelleen.

2. Me tarvitsemme ne kaksi omiin riveihimme! Jos he jäävät vastapuolelle, emme pysty palauttamaan Triangelia entiseen loistoonsa.

1. Ehkä he ovat löytäneet piilopaikkaamme omin voimin?

2. Ehkä he ovat löytäneet piilopaikkaamme omin nokkinensa?

Ensimmäisessä käännösversiossa ei ole rehellisiä virheitä, mutta teksti ei vain ole sujuvaa. Sujuvuus puolestaan on suurimmaksi osaksi mielipideasia: milloin toisto toimii tehokeinona ja milloin tarvitaan vaihtelua, milloin rytmi vain kaipaa jotain täytesanaa tiettyyn väliin ja niin edelleen. Ensimmäisessä esimerkissä ”riveihimme” on vain yhden merkin lyhyempi kuin ”puolellemme”, ja niillä on sama paikallissijapääte+omistuspääte-rakenne, mutta silti se tuntuu jotenkin yksinkertaisemmalta. Mutuiluksi menee.

Jälkimmäisessä esimerkissä hahmo koskettaa nenäänsä, ilmeisesti mietiskelyn tai heränneen ajatuksen eleenä, mutta se näyttää mielestäni vähän hämmentävältä suomalaisessa elekulttuurissa. Ehkä ele toimii ”omin nokkinensa” ilmauksen kanssa paremmin?

Kuten olen varmasti aiemminkin äitynyt selostamaan, Pikossa ja Fantasiossa suurin solmu on lokalisointi. Hahmojen ja paikkakuntien nimet on perinteisesti tavattu suomentaa, mutta osa tarinoista sijoittuu selkeästi nimenomaan Ranskaan tai Belgiaan (esim. Mustien uhrien herrassa tuotiin esiin Belgian tausta siirtomaavaltana, belgianranska kielivarianttina, Manneken Pis kuvituksessa jne.). Jatkoin luostarissa erisnimien lokalisointilinjaa, jota oli käytetty ainakin Kullantekijöissä. En usko, että kukaan varsinaisesti ajattelee Pikon ja Fantasion tapahtuvan Suomessa, vaikka Niilo Pielisellä onkin suomalainen nimi, vaan ennemmin jonkinlaisessa fantasiamaailmassa kuten Akkarit. Selkeät viittaukset todellisiin historiallisiin tapahtumiin kuitenkin vähän sotkevat tätä fantasiamaailma-ajatusta, Kätketyn luostarin tapauksessa viittaus ”vallankumouksen” tapahtuma-aikaan. Tämä on klassinen sarjakuvaongelma, joten lukijat ovat ehkä jo niin turtuneet maantieteellisiin ristiriitoihin, etteivät toivottavasti ajattele asiaa liikaa. (Jos luet suomentamisblogia, ajattelet jo joka tapauksessa liikaa asioita sarjisten taustalla eikä minua pidä siitä syyttämän.)

Tekstissä oli yllättävän paljon minulle ennestään vieraita idiomeja ja rakenteita, jotka kuitenkin löytyivät helposti netistä ranskankielisistä selittävistä perussanakirjoista. Mietin, että mahtaakohan osa niistä olla tuon aikakauden sanontoja, jotka ovat pikku hiljaa vanhentuneet ja jääneet käytöstä, kun en ole niihin törmännyt myöhemmissä saman genren teksteissä ja kun ne eivät selvästikään ole mitään Fournierin omaa leikittelyä. En lähtenyt kuitenkaan itse mitenkään kikkailemaan seitkytlukulaisuudella, koska vuosikymmen ei näy tarinassa niin vahvasti kuin kasari-Yokossa (etenkään jos ei tunne autoja). Kieli ei siis ollut mitenkään helppoa, vaikka sisällössä ei ollut sen kummempaa, puujalat viuhuivat ja muutenkin oli runsaasti värikkäitä ilmauksia. Pääsin puntaroimaan ilmausten tarkkuutta ja sanontatapojen vastaavuuksia kielten välillä.

Jumankekka!

Nyt riitti! Perustin kirosanalistan. Kaikki hillityimmät manaukset turvalliseen sarjakuvakäyttöön. Luettelo on vielä aika suppea, mutta eiköhän se tästä ala karttua kuin itsekseen. Kätketyssä luostarissa oli kaikki klassiset sarjissanaluokat kovassa käytössä, ja suosittelenkin esimerkiksi kiinnittämään huomiota hullua tarkoittavien herjausten laajaan synonyymikavalkadiin. Ei kovin korrektia, mutta alppari on aikansa lapsi.

Satunnainen googlailu antoi ymmärtää, että seuraava uusi Yoannin ja Vehlmannin Piko ja Fantasio ‑albumi, Ranskassa tammikuussa 2021 julkaistava teos olisi Supergroom-settiä eli Ikuisessa pikkolopojassa nähdyn Superpikkolo-hahmoversion omaa seikkailua. Alanvaltaus supersankarisarjikseen tai edes sen parodiaan saattaa tuntua monista lukijoista vieraalta (en tuomitse ennen kuin näen ja tuskin sittenkään, koska ilmeisesti se on, mitä taiteilijat itse halusivat tehdä ja kustantamo salli sen heille), joten Fournierin perinteisemmille tarinoille saattaisi olla lähivuosina kysyntää enemmänkin kuin yhden luostarillisen verran.