Sain keväällä Tampere Kupliin jälkimainingeissa kääntääkseni uuden Piko ja Fantasio ‑alpparin Ikuinen pikkolopoika ja muita tarinoita (Egmont Kustannus, 2018). Fabien Vehlmannin käsikirjoittama ja Yoannin kuvittama Les Folles Aventures de Spirou ‑albumi julkaistiin vuoden 2017 lopulla, ja se on siitä poikkeuksellinen Piko ja Fantasio, että albumiin on koottu useita lyhyitä tarinoita. Aihepiireiltään ne koettelevat oman maailmansa rajoja: luvassa on matkailua toisiin aikoihin ja vääristyneisiin todellisuuksiin.

Historia solmussa

Ikuinen pikkolopoika juhlistaa Spirou-sarjakuvalehden 80-vuotista taivalta. Vuonna 1938 perustetun lehden nimikkohahmo sai suomeksi omissa albumeissaan nimen Piko. Toisin kuin edeltävissä alppareissa, joissa Piko ja Fantasio seikkailevat pitkin maailmaa, Ikuisen pikkolopojan tarinoissa käsitellään Pikon ja Fantasion suhdetta Spirou-lehteen suoraan lehden toimituksessa. Taustalla käsitellään lehden itsensä merkitystä, ja tekstiin onkin kylvetty viittauksia viikkolehden historiaan: naamiaisjuhlissa vilisee tuttuja hahmoja, kaikki toimituksessa eivät osaa päästää irti menneestä ja uudistukset aiheuttavat uhkakuvia.

Kääntäjälle aihepiiri tuottaa monenlaista pähkäiltävää, kun Suomessa ei julkaista Spirou-lehteä. Usein on vaikeuksia vetää rajaa sen välille, milloin kyse on lehdestä ja milloin hahmon suomennettavasta nimestä. Esimerkiksi yhdessä albumin kuvassa Spirou-lehden markkinointiosastolla näkyy valtavasti Spirou-oheistuotteita. Voisi tulkita, että lehden toimituksen mainonta koskisi nimenomaan lehteä eikä hahmoa itseään, mutta tuotteissa on kuitenkin monissa nimenomaan Pikon naama. En haluaisi sekoitella Spirou- ja Piko-nimiä satunnaisesti saman kuvan sisällä pelkästään sen perstuntuman varassa, kumpaan yksittäinen pikkolonhattu nyt kussakin karkkipurkissa voisi viitata. Kyseistä kohtaa mukaillen ”Spirou = Piko ja Piko = Spirou”.

Pidän Pikoa ja Fantasiota kääntämistäni sarjoista vaikeimpana. Alkuperäistä sarjaa on ollut tekemässä niin moni piirtäjä ja käsikirjoittaja – ja suomentajiakin on ollut aika liuta – että hahmojen ja tekstin luonne vaihtelee rajusti. Spirou-hahmo ja -lehti ovat niin vanhoja, että viittausten selvittäminen pelkän netin varassa välillä ontuu, kun tekstissä ei ole suoraa vinkkiä, mistä albumista vastaus voisi löytyä. Tai löytyvätkö vastaukset edes jostain aiemmasta Piko ja Fantasio ‑alpparista vaiko ehkä sittenkin Niilo Pielisistä tai Marsupilameista? Onko kyseessä jokin Spirou-lehdessä esiintynyt tarina, joka olisi ehkä käännetty Ruutuun tai Non Stopiin? Vai onko kyseistä juttua suomennettu ollenkaan?

Osa vanhoista tarinoista on kotoutettu (esim. nimissä Tiina), osassa sanotaan suoraan, että hahmot elävät Belgiassa. Jokaisen yhden ruudun sivuhahmon kanssa saa miettiä, miten nimi kannattaisi sovittaa Pikon ja Fantasion maailmaan.

Tulevaisuuden ja nykyhetken poreilu

Albumia kääntäessäni hoksaan jännittävän uuden aluevaltauksen: pääsen tekemään jotakin, mistä tulee kaanonia! Ikuisessa pikkolopojassa nimittäin nähdään teini-ikäisenä hahmo, joka esiintyy aikuisena Komeetan kellosepässä ja Zorbulin ajassa. Niissä häntä puhutellaan ilman etunimeä, vain Sieninevan kreivin sukulaispoikana. Nyt saan nimetä hahmon, ja valitsemani nimi tulee heijastumaan takautuvasti näihin aiempiin klassikkoalbumeihin! (Sehän aikamatkailevalle hahmolle sopii!)

Kyseessä taitaa olla ensimmäinen kerta, kun pääsen nimeämään hahmon, joka esiintyy varmasti muuallakin kuin minulla työn alla olevassa yksittäisessä albumissa. Ehkä hahmo palaa tuleviin tarinoihin uudelleenkin ja jossain hamassa tulevaisuudessa jonkun on koluttava minun pölyttyneitä käännöksiäni (tai vain etsittävä tieto netistä) ja käytettävä valitsemaani nimeä! Tai ehkä pääsen itse käyttämään nimeä uudelleen! Ajatus kaanonin luomisesta kihelmöi.

Toinen sisälläni kupliva asia on, että lähetin sähköpostia Ikuisen pikkolopojan käsikirjoittajalle Fabien Vehlmannille! Törmäsin käännösongelmaan, jota en vain saanut ratkaistua ja jota joku muukin kääntäjä oli jo ihmetellyt netissä saamatta ratkaisua. Ensimmäistä kertaa vastaani tuli sarjiskäännöksissä tilanne, jossa minun tarvitsi ja jossa pystyin ottamaan yhteyttä sarjakuvan alkuperäiseen tekijään.

Löysin Vehlmannin osoitteen hänen blogistaan. Se oli varustettu ukaasilla, ettei hän vastaa kuin työasioihin. Kädet täristen väkersin kunnioittavan sähköpostin ranskaksi, jossa mitä kohteliaimmin tiedustelin sen-ja-sen-sivun ja -ruudun merkitystä ja selitin kontekstia sen varalta, että alkuperäisen tarinan käsikirjoituksesta on vierähtänyt niin kauan, ettei kirjoittaja muista enää, mistä on kyse. – Ja Vehlmann vastasi saman tien!

Vitsi ei siitä avautunut. Käsikirjoittaja kertoi vain, että se on sisäpiirijuttu, selittämättä sen enempää fraasin merkitystä mutta antoi kuitenkin ehdotuksia korvaavaksi tekstiksi. Mitään hauskaa kyseiseen kohtaan ei siten tullut, eikä käännöksessä kukaan tule panemaan merkille harmitonta ilmausta yhden ruudun nurkassa, mutta sisäisesti kiljun riemusta. Elänkö jossain rinnakkaistodellisuudessa, jossa meilailen kuuluisien sarjakuvantekijöiden kanssa!