Kävin elokuussa Oulun Muusajuhlilla puhumassa sarjakuvien suomentamisesta, kuuntelemassa kirjailijavierailua pimeässä lauttasaunassa, juhlimassa siskoni kirjanjulkkareita sekä tietysti ostamassa kasan kirjoja kotimatkalle.

Kirjastovierailulla Iissä

Iin kirjastoesiintyminen poikkesi aiemmista Suomentajat lukijoiden luo ‑vierailuistani siten, että se toteutettiin haastatteluna. Haastattelijana toimi kirjastonjohtaja Minna Halonen, joka oli koonnut peruskysymyksiä sarjakuvien kääntämisestä, kuten miten se eroaa proosan suomentamisesta, miten kääntäjä perehtyy kirjan kulttuuriin ja millainen merkitys käännöskirjallisuudella on Suomessa. Lisäksi yleisö esitti kysymyksiä siitä, miten paljon suomentaja saa tehdä muutoksia ja onko minulla (vielä Asterixin jälkeen) jotain tiettyjä sarjakuvia, joiden kääntämisestä haaveilen.

Keskustelutilaisuus oli mielestäni onnistunut – tuntuu kuin olisin saanut välitettyä suomentamisesta vähän sekä niitä tärkeitä suuria asioita, joita varten Suomentajat lukijoiden luo ‑hanke on kehitetty, että niitä anekdootinomaisia pikkuseikkoja, jotka saattavat kiinnostaa kuulijoita ja jäädä mieleen. Haastattelumuoto saattoi ehkä johtaa siihen, että höperehdin vähän epästrukturoidusti enkä muistanut kaikkea, mitä olisin halunnut sanoa, mutta ainakaan en paahtanut suu vaahdossa kalvosulkeisia.

Upeassa juhlasalissa ei ollut kovin paljon yleisöä paikalla, mutta kuulijat ottivat hyvin osaa keskusteluun ja osoittivat mielenkiintoa aihetta kohtaan. Kirjasto tiedotti Muusajuhlien esiintyjistä Iin kunnan verkkosivuilla sekä kirjaston omilla Facebook-sivuilla, joilla se julkaisi myös joitakin kuvia tapahtumasta.

Tämä oli yhteensä kolmas kirjastovierailuni, ja siitä jäi hyvä maku suuhun – ehkä vieraassa paikassa on tosiaan helpompaa puhua tai ehkä olen vain ehtinyt päästä hommasta jo vähän jyvälle. Saa nähdä, vieläkö on luvassa yksi kirjastokeikka tälle vuodelle vai päättyikö kiertueeni näihin kesäisiin tunnelmiin.

Kääntäjäpaneeli Oulussa

Myös Käännän sun iltasi tähtihin ‑paneeli oli osa Oulun Muusajuhlia, ja siihen osallistuivat minun lisäkseni runoilija ja suomentaja Pauli Tapio sekä moderaattorina toiminut Oulun juhlaviikkojen tuottaja Laura Siitonen, jolla on itselläänkin kokemusta ja koulutustaustaa kääntämisestä. (Kuvat esiintyjistä Oulun juhlaviikkojen FB-sivulla.) Kirjallisuuden talolle oli kokoontunut paljon kuulijoita, sillä tiistaipäivän muukin ohjelma oli omiaan herättämään kiinnostusta.

Olin etukäteen vähän huolissani, että Pauli Tapion runoilijaprofiili ja laajempi, vaativampia teoksia sisältävä käännöstuotanto saattaisi kiinnostaa yleisöä enemmän kuin minun juttuni. Paneeli kuitenkin meni erinomaisesti juuri siksi, että meillä oli kääntämiseen niin erilaiset perspektiivit. Tapion kommentit olivat syvällisiä ja maalasivat laajempaa kuvaa suomentajista taiteilijoina, kun taas minä pystyin lähestymään asiaa humorististen käytännön esimerkkien näkökulmasta. Oli kuitenkin toisaalta hienoa myös nähdä, missä asioissa meillä oli yhteneviä käsityksiä kääntämisestä siitä huolimatta, että työskentelemme eri kielillä, eri genrejen parissa, eri koulutus- ja kokemustaustoista ja erilaisella persoonalla. Meitä molempia yhdistivät ajatukset kääntämisestä pragmaattisena toimintana, jossa täytyy vain hyväksyä se, että tismalleen samaa ei voi vain toisintaa toisella kielellä ja ettei alkuperäinen kirjoittaja tai edes itse teos ole pyhä, vaan kääntäjän tulee palvella ensisijaisesti käännöksen avulla saavutettavaa uutta lukijakuntaa.

Keskustelut Muusajuhlilla niin itse ohjelmissa kuin vapaa-ajallakin tarjosivat mahdollisuuden luodata omaa identiteettiä sekä kääntäjänä että kirjoittajana – ja pohdiskella näiden kahden eroa. Teki hyvää nähdä, miten erilaisia kirjailijat ovat keskenään kirjoittajina ja myös lukijoina: miten erilaisista lähtökohdista voi ponnistaa ja ammentaa, miten erilaisia asioita arvostaa tekstissä ja millaisilla tavoilla järjestää elämänsä luovan työn ympärille.