Seuraa nuolta ­-albumin kääntämisestä ja aasinsilloista

Sain suomennettavaksi ensimmäisen Kid Lucky ‑alpparini. Kid Lucky ‑tarinat ovat Lucky Luken lapsuusajan seikkailuja, pääasiassa sivun mittaisia humoristisia juttuja lapsikatraan kepposista ja elämästä Lännessä. Seuraa nuolta (Suivez la flèche) on neljäs Achdén käsikirjoittama ja piirtämä Kid Lucky ‑alppari, joten pystyin tutustumaan pohjatöinä vähän aiempiin suomennoksiin, vaikka sarja ei olekaan yhtä kanonisoitunut kuin muut sarjat, joita olen tähän mennessä kääntänyt.

 

Kid Lucky – nuorempi versio Lucky Lukesta

Kid Luckyssa on samoja piirteitä kuin Lucky Lukessa, kuten aikakauden termeihin liittyvät haasteet sekä erilaiset puhetyylit (klassiset intiaanit, meksikolaiset, papit ja humalikot), mutta Kidissä on vähemmän ikonisia hahmoja, joiden puhetyylin pitäisi henkiä lukijalle tiettyä tuttuutta. Kid itsekin puhuu hyvin eri tavalla kuin aikuinen Luke. Siinä mielessä albumi antaa suomentajalle enemmän vapautta.

Kid Luckyn vahvin ominaispiirre on sivujen alareunoihin lisätyt pienet tietoiskut Villin lännen arjesta ja niiden omanlaisensa äänensävy. Kielellisesti Kid Lucky vaikuttaa olevan suunnattu nuoremmalle yleisölle, sillä alkutekstin ilmauksissa on hieman lapsekkaan oloista kieltä (”Dieu que c’est bête la guerre !”) ja tietoiskuissa viitataan esimerkiksi YouTubeen. Tällaiset kohdat tuntuvat Lucky Lukea lukemaan tottuneille anakronistisilta, mutta koska ne ovat selvästi tarkoituksella valittuja voimakkaita ilmaisuja, samaa tyyliä täytyy kunnioittaa suomennoksessakin. Tietoiskut ovat kuitenkin fyysisestikin irrallaan itse tarinasta ja sen maailmasta, joten pidän niitä nuorille lukijoille tarkoitettuina avustavina siltoina meidän maailmastamme Luken maailmaan.

Osa tietoiskuista oli laadittu Ranskan perspektiivistä, mikä saattaa rikkoa suomalaisen lukijan illuusiota Lucky Luken amerikkalaisuudesta. Ranskan korostamista pehmittelin käännöksessä hieman, vaikka en muuttanutkaan tietoiskujen sisältöä. Oli kiinnostavaa kirjoittaa kuvien ja kuplien vaikutusvallasta vapaata asiatekstiä, jossa sai kuitenkin tasapainoilla informaatiosisällön ja rennon, nuorekkaan tyylin välillä.

Seuraa nuolta

Pitkät/pätkät

Seuraa nuolta ‑albumin alussa on pidempi johdantotarina, jota seuraavat sivun mittaiset tai vielä lyhyemmät tarinanpätkät. En ole suomentanut aiemmin mitään strippimuotoista sarjakuvaa, joten taas oli vastassa uudenlaista työstettävää. Kid Luckyn lyhyiden tarinoiden paino oli selvästi huumorilla, ja usein koko tarinanpätkän ydin saattoi olla sanaleikki. Sivun viimeisestä ruudusta pystyi monessa tapauksessa tunnistamaan selvän punchlinen, jonka toimivuuteen piti panostaa eniten, enemmän kuin koko tarinankaaren kuljetukseen, johdonmukaisuuteen tai erilaisten tunnetilojen heruttelemiseen (jotka ovat tavanneet olla pitkien tarinoiden suomentamisessa olennaisia). Taittovedosta tarkistaessani mietin, olisiko pitänyt yrittää huumorin vuoksi käyttää vielä räiskyvämpää kieltä ja ampua yli rohkeammin. Tällaiseen lyhyeen muotoon olisi saattanut omatoiminen lisähöystäminen sopiakin.

Keskustelin hiljattain kaunokirjallisuuden kääntämisestä Oulun Muusajuhlilla, jossa mieleeni jäi pyörimään, miten sarjakuvien suomentamisessa käytetään hyvin voimakkaita tyylikeinoja – usein suorastaan osoittelevia (esimerkiksi päräyttävä sana saatetaan korostaa paksulla ja punaisella fontilla ja sen perään lisätä huutomerkkejä ja ympärille sahalaitareunaa ja viereen kuva samasta asiasta). Proosan tai runouden suomentajat pelaavat herkemmillä hienovaraisilla nyansseilla. Olisi joskus kiinnostavaa kokeilla, miten omat rahkeet riittäisivät sellaiseen hellävaraiseen tekstinkäsittelyyn, mutta luultavasti pitemmän päälle revittely räikeämmillä tyylikeinoilla sopii minulle paremmin.

 

Fraasien kuluttamisesta

Tyylikeinoista puheen ollen sain ystävältäni sellaista palautetta eräästä proosatekstistäni, että viljelen kuluneita kielikuvia. Se herätti ajattelemaan tältä osalta suomentamisen ja luovan kirjoittamisen eroa. Käännösten alkuteksteissä esiintyy usein vakiintuneita idiomaattisia ilmauksia, ja erityisesti sarjakuvat tuntuvat käyttävän hahmon puhaltamiseksi henkiin enemmän todellisuudesta tuttuja sananparsia kuin aivan uusia ilmaisuja. (Näissä pitkissä sarjoissa ehkä mieluummin häivytetään käsikirjoittajia osaksi sarjan aiempaa tekijäkaartia kuin tuodaan taiteilijan vahvaa ääntä esiin.) Kääntäjä on sitten ylpeä, kun löytää suomesta sisällöltään vastaavan ja kansan suussa yhtä kuluneen sanonnan (esimerkiksi sellaisen kuin ”lukea tiilenpäitä”).

Sitten kun kirjoittaa omaa tekstiään, ammentaa iloisesti siitä samasta fraasien altaasta, kun ajattelee, että ne ovat sitä valikoimaa, mistä tämä kieli koostuu. Kirjailijan rooli on kuitenkin erilainen: pitäisi luoda uutta ja omaäänistä eikä kielen perinnekerrostumista innostuneena vain kierrättää kaikkien tuntemaa vanhaa ainesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s