Luulin satunnaisten nettikeskustelujen perusteella, että seuraava työn alle tuleva uusi Piko ja Fantasio ‑alppari olisi tavallaan jatkoa Ikuiselle pikkolopojalle eli että Yoann ja Vehlmann tekisivät Superpikkolo-hahmosta täyden albumin. Sen sijaan sainkin eteeni Pikon ja Fantasion Neuvostoliitossa, jossa tekijät olivat vaihtuneet Neidhardtiksi ja Tarriniksi.

En ole aiemmin suomentanut Neidhardtin töitä, mutta aloin miettiä, mistä Tarrinin nimi oli niin tuttu: hän on kuvittanut myös Asterix-animaatioelokuvasta tehdyn Taikajuoman salaisuus ‑kuvakirjan, jonka käänsin pari vuotta sitten! En kyllä tunnistanut piirrostyylistä samaksi tekijäksi! Panin Neuvostoliiton viimeisellä korjailukierroksella erityisesti merkille, miten rennon oloisia eleitä hahmoilla on ja miten tarkkoja tunneilmaisuja kasvoilla, mikä helpottaa kääntämistä. Aiemmissa käännösvaiheissa olin keskittynyt niin paljon pelkkään tekstiin, että kuvien tunnelmointi oli jäänyt vähälle.

Törmäsin netissä kuitenkin vuoden 2020 heinäkuun Spirou-lehteen, jossa esiintyi Superpikkolo, joten eiköhän sekin tule jossakin vaiheessa albumiksi.

Mutta tekijöitä suurempi ihmetyksen aihe oli, että vuonna 2020 julkaistu alppari sijoittuu tosiaan rehellisesti Neuvostoliiton aikaan ilman mitään aikahyppykommervenkkejä tai selityksiä. Genre ilmeisesti nyt vain on tällä kertaa vaihtoehtohistoriaa. Neukkuteema tuntui erikoiselta, kun perus-Venäjä-vitsit oli käytetty jo Pikossa ja Fantasiossa Moskovassa (Semic, 1991). Moskovan-albumi ei ole oikein kestänyt aikaa, ei ehkä kannata kuvitella kuten minä, että Moskova ja Neuvostoliitto olisi huvittavaa lukea peräkkäin.

KyJAillisistä DDkkosista

Minulla on se vitsaus näissä hommissa, että olen oikeasti opiskellut venäjää tuskanhiki otsalla vuosikausia, joten kyrillisten kirjainten lukeminen tapahtuu automaattisesti. Aina kun näen sellaista muka-kyrilliikkaa, jossa korvataan R vokaalilla Я (äännetään ”jaa”), aivot vetävät itsensä solmuun. Tässäkin alpparissa hyödynnetään samaa menetelmää. Eniten turhauttavat tapaukset, joissa tismalleen sama kirjain olisi olemassa kyrillisenäkin. Esimerkiksi A korvataan Д:lla (joka on siis D), vaikka aakkostossa seisoisi tyhjän panttina ihan hyvä Aa valmiina käytettäväksi. Hankalin on suomen sana ”ne” eli sarjakuvafontissa isoin kirjaimin NE, joka tyylitellään sitten muotoon ИЗ (venäjäksi ”iz”). Se on venäjäksi todella yleinen prepositio, enkä pysty olemaan lukematta sitä venäjän sanana keskellä suomea. Onnistun näkemään sen sanana NE vain joskus harvoin, jos kallistelen päätäni toinen silmä kiinni. (Minulla on tekstiin liittyvää synestesiaa, ja NE on aivan erivärinen kuin ИЗ.)

Tässä alpparissa hankalin pseudo-venäjän tapaus oli lyhenne ”CCCP”, jolle oli keksitty uusi selitys eli kukin kirjain piti avata sanaksi. Alkuteksti oli semmoista venäjän ja ranskan sekoitusta, josta ranskalainen saa sivistyssanojen perusteella selvää: ”Communisicheski Cerebralni Chromosomu Programma”, jota sikamaisesti fiksailin kieliopillisesti niin paljon kuin pystyin:

Taivutuspäätteiden korjailu ei kuitenkaan auta varsinaiseen ongelmaan eli alkukirjaimiin, sillä venäjässähän ei ole C-kirjainta olemassa ollenkaan, minkään näköisenä. CCCP:ssä on siis liuta S-kirjaimia (sanoista Sojuz Sovetskih Sotsialistitšeskih Respublik). Jos noista alkutekstin sanoista olisi muodostanut venäjäksi lyhenteen, niin siinä pitäisi olla sekalainen joukko S:ää (serebraalinen), K:ta (kommunistinen) ja kurkku-H:ta (”khromosomi”, merkitään kirjaimella X eli ”haa”). Ja sama vika suomessa: meillä ei kirjoiteta mitään C:llä, ei myöskään näitä sanoja. En voinut sijoittaa siihen tilalle vain jotain merkityksetöntä litaniaa Venäjään liittymättömiä sanoja tyyliin ”Cecilia, chincilla, college, Pertti!” enkä myöskään voinut vaihtaa lyhennettä, sillä se oli toisinaan piirretty osaksi kuvitusta. Eikä noista aineksista olisi kyllä mitään kivaa Venäjä-aiheista lyhennesanaleikkiä keksinytkään. Tai no ehkä Kommunismiaivokromosomiohjelma KAKO olisi voinut jossain olosuhteissa toimiakin, mutta KAKO ei ole neuvostoteemainen.

Hahmot puhuvat siis albumissa venäjää eri fontilla, mutta lisäksi he puhuvat keskenään ranskaa, ja sitä myös kommentoidaan, että kylläpä sinä puhut hyvää ranskaa, mikä tuntuu kääntäessä aika sekavalta siinä kohtaa, kun teksti on suomea.

Alluusioista ajan kuva

Neuvostoliitto-albumissa oli monia viittauksia Pikon ja Fantasion maailman ulkopuolelle (eli alluusioita). Mukana vilahtaa Tintti Neuvostojen maassa ja mahdollisesti painajaisunessa myös Tintti-viittaus Kultasaksiseen rapuun, kuten joku oli eräällä nettifoorumilla pohdiskellut. Yritin kartoittaa tarkan tapahtuma-ajan erilaisista viittauksista tosimaailman historiaan.

Tulkitsin tapahtumien sijoittuvan 60-luvulle. Silloin tarinassa mainituista Helsingin olympialaisista olisi kulunut jo riittävästi aikaa, mutta niin ikään mainittu Stravinsky oli vielä elossa (kuoli -71). Kuvituksesta voi tunnistaa Hruštšovin, joka toimi pääsihteerinä vuoteen -64 saakka. Jos tapahtuma-aika on siis 60-luvun alkupuolisko, tällöin viitattu Belgian kuningas olisi tarkoittanut ehkä Baudouin I:tä, mutta en tiedä, mihin mainehaittoihin hänen osaltaan vihjataan. Ehkä Kongo-ongelmiin? Tarinassa ollaan siis jälleen erittäin selvästi belgialaisia aina ranskanperunoista Atomiumiin, toisin kuin olen tottunut lapsena lukiessani hahmoista ajattelemaan. Saa nähdä, miten se toimii lukijoille Suomessa ja muissa käännösmaissa.

Aikaa rajaavat tarinassa myös Baikonurin kosmodromin avajaiset, mutta ne olivat todellisuudessa vuonna -55, joten arvelen, että tässä tapahtumaa on myöhennetty, muutoin Helsingin olympialaisista olisi vain muutama vuosi aikaa, mikä ei oikein sovi juoneen.

Yleensähän tapahtuma-ajan voi päätellä autoista, sillä niiden oikeellisuudesta sarjakuvapiirtäjät tapaavat aina huolehtia, mutta koska en tunnista automalleja ulkonäöltä, niin pitää käyttää tekstiä. Kuvissa johtajan toimistossa näkyvät huonekalutkin ovat sellaista epämääräisen 60–70-lukulaista, että en uskalla pelkästä tuolien designista arvioida aikaa. Tuohon aikaikkunaan viittaa myös Bond-henkinen leikittely, jota en myöskään osaa rajata ajallisesti tarkalleen.

Viittaukset Vaillant-lehteen ja siinä esiintyneeseen Pif-sarjakuvakoiraan liittyvät Pif ja Herkules ‑sarjaan, joka ilmestyi alun perin Ranskan kommunistisen puolueen päivälehdessä. Sittemmin hahmon sai julkaistavakseen kommunistinen nuortenlehti Vaillant, joka ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1945 ja vaihteli sitten 60-luvun loppupuoliskolla nimeään, kunnes siitä tuli Pif Gadget vuonna 1969. Neidhardt ja Tarrin ovat jopa tehneet yhdessä Pif Gadgetiin jonkin sarjiksen, mikä tekee pikku kuittailusta hauskemman. (Tätä kirjoittaessani opin, että Pif ja Herkules -sarjan pahis on ranskankieliseltä nimeltään Krapulax. Mitenkähän sitä on käsitelty suomennoksessa…)

Alkutekstissä esiintyvä laulu Plaine, ma plaine on ranskannos Neuvostoliitto-ajan kappaleesta Poljuško-pole, joka on suomennettu Kasakkapartiona. Uskomatonta, että kerrankin saa pidettyä alkuperäisen lauluviittauksen! Että on käännetty venäjästä kumpaankin kieleen, ja se on vieläpä kummassakin kulttuurissa riittävän tunnettu toimiakseen. Jos tässä olisi käytetty jotain Suomessa tuntematonta Venäjä-teemaista ranskalaiskappaletta, olisi ollut aika tarkkaa peliä etsiä nimenomaan jokin neuvostoajan biisi eikä mitä tahansa suomennettua venäläisiskelmää (vaikka ennen tätä luulin Kasakkapartion olevan vanhempaa perua).

Albumissa esiintyvän Lysenko-tiedemiehen hahmo perustuu todelliseen henkilöön Trofim Lysenkoon (1898–1976). Hänen karikatyyrinsä näkyy aiemmassa CCCP-lyhennettä käsittelevässä kuvassa. Lisäksi tarinasta löytyy viittauksia kuuluisiin lehtimiehiin, kuten Kiplingiin, sekä edellä mainitun Hruštšovin lisäksi myös J. Edgar Hoover. Nyt kun aloin katsomaan albumia tällä silmällä, niin alluusioita löytyykin aivan loputtomasti.

Hassu viittaus saattaa piillä myös siinä, kun Piko kysyy, miten Fantasio sai murrettua Sieninevan kreivin kassakaapin, ja tämä vastaa, ettei toimittaja koskaan paljasta lähteitään. Minulla on hytinä, että kyseessä voisi olla Spirou-lehden lukijakilpailu, jossa pitää ratkoa jokin pulmapähkinä (ja ehkä lähettää se lehteen), mutta en saanut tätä vahvistettua. Löysin netistä jotain tähän tarinaan liittyvää lehden yleisökisaa, mutta en juuri sellaista, missä olisi setvitty kassakaappikoodia.

Lööppi: nähkää johtaja Penkkinen!

Neuvostoliitossa-alppari tekee historiaa näyttämällä johtaja Penkkisen naaman ensimmäistä kertaa! Ranskaksi hahmo on herra Dupuis, joten yritin selvittää, onko kyseessä karikatyyri Dupuis-kustantamon perustaneesta Jean Dupuis’stä, mutta en onnistunut löytämään hänestä kuvaa. Niilo Pielisessä hahmosta on vilahtanut ainakin jalka (löytyy hakemalla tekstistä sanalla Dupuis).

Toinen hahmo, jota ei ole ennen nähty, on Pikon ja Fantasion jonkinlainen taloudenhoitaja Sidonie, joka on mainittu kerran ohimennen alkuperäisversiossa albumista Kultakaivoksen gorillat. Tutkiessani asiaa ensimmäisellä käännöskierroksella tulin johtopäätökseen, että hahmo on uusi ja sen saa nimetä miten haluaa, mutta toisella kierroksella aloin kuitenkin vielä varmistella ja löysin tiedon, että Sidonie on tosiaan ollut olemassa jo aiemmin. Deadline hönki niskaan, enkä ehtinyt enää kirjastoon, joten kysyin Twitteristä, ja sieltä singahtikin heti vastaus kahdesta eri lähteestä, sekä alppariversiosta että Non Stop ‑lehden suomennoksesta (Twitter-keskustelu). Niissä kummassakin oli päätetty häivyttää Sidonie-viittaus. Tuossa tarinassa olisikin ehkä ollut liian outoa heittää vain, että ”onko Ulla tehnyt ruokaa”, kun Suomessa se olisi epäilemättä tulkittu vaimoksi ennemmin kuin taloudenhoitajaksi ja ihmetelty, että mites tästä nyt kuullaan ensimmäistä kertaa. Twitter-vastaajat saivat kiitokseksi nimetä Suomen Sidonien. Toinen ehdotus jäi odottamaan käyttöä, joten toivottavasti seuraavassakin alpparissa tulee nimettäväksi uusi naishahmo, jonka olemus ei olisi hirvittävässä ristiriidassa tuon nimen kanssa.

Alpparissa on runsaasti viittauksia paitsi sarjakuvan ulkopuoliseen maailmaan, myös sen sisäiseen, sanotaan nyt vaikka pielisversumiin. ”Fantasiomaailma” sanoo Otto Ruokonen, joka pitää asiatekstinkääntäjille suunnattua Tabuja kääntäjille -blogia. No niin, nyt se on lanseerattu, kaikki käyttämään! Eli alpparissa vilahtelee sivurooleissa mukavan paljon toimituksen tuttuja sankareita aina Alakielosta alkaen. Ne pyöristävät maailmaa tutummaksi, kun ajankohta ja Neuvostoliitto-Belgia-miljöö ovat tehneet siitä vieraamman.

Tässä työssä haastavinta oli tietynlainen kommunistinen tekstityyppi eli teksti vilisi aiheeseen liittyviä termejä, lainasanoja ja herjoja, kuten punaiset, porvarillinen/pikkuporvarillinen, puolue, kolhoosi, kansankomissaari ja niin edelleen. Usein termejä käytettiin suomesta poikkeavalla tavalla, esimerkiksi ”kansojen isä” on ilmeisesti usein ranskaksi virheellisesti ”petit père des peuples”, johon on ilmestynyt historiallisista syistä sana ”pieni” mukaan. Sosiaalidemokraateille oli oma haukkumasanansa ”social-traître” eli ”sosiaalipetturit”, joka ei avaudu samalla tavalla suomeksi viittamaan nimenomaan puoluepolitiikkaan eikä sosiaalisuuteen yleisesti. Lähes joka kerran sanottiin ”pikkuporvarillinen”, kun ihan tavallinenkin ”porvarillinen” olisi sopinut solvauksen henkeen. Sain vaikutelman, että Suomella on ollut Ranskaan/Belgiaan verrattuna hyvin erilainen perspektiivi kommunismiin, paljon läheisempi ja konkreettisempi. Siinä mielessä olisi ollut hyvä mehustella tällaisen kommunistiterminologian paikallisilla mahdollisuuksilla, ideoida lisää Suomessa käytettyä alan sanastoa ja ujuttaa omia mukaan, värittää ja vahvistaa, mutta en vain keksinyt, kun tämä on minulle niin vieras lajityyppi. Menin pelkästään alkutekstin mukaan. Kääntäjän pitäisi lukea laajasti kaikkea, eli ilmeisesti enemmän pamfletteja ja kommunismista kertovaa kirjallisuutta minulle, uhhuh.