Kääk! Tänään julkaistaan Suuri sumutus, enkä ole valmis! Bloggaus on kirjoitettu, mutta kuvitus uupuu. Muista alppareista löytyy kyllä runsaasti kuvia postauksen puolivälin paikkeilta, jos vain jaksatte ensin rämpiä tekstimassan yli sinne asti. Yritetään…

Fournierin Suuri sumutus (Les haricots partout) on jatko-osa huhtikuussa ilmestyneelle Tyranni Kodolle, joten minulla oli ekasta osasta jo valmiit muistiinpanot nimistä ja termeistä. Ne eivät olleet kovin hyvät. Oli pakko lukea täikammalla läpi aiempaa käännöstä, että löysin, mitä olin aiemmin tehnyt. Taisin silloin aiemmin ruveta vain kääntää paukuttamaan ja unohdin excelöidä termistöä samalla.

Ennen tätä työtä käänsin Smurffi-kuvakirjoja äänikirjoiksi. Se oli hauskaa hommaa, mutta nyt kun palaa sarjiksiin, niin on se silti niin kuin olisi kotia tullut. Suuri sumutus oli vaikeahko alppari, siinä on paljon tekstiä, armeijan erikoissanastoa ja Fournierin seitkytlukulaista omaa tyyliä. Mutta silti bongaan paljon sellaisia käännösongelmia, joista tiedän suoraan, miten ne saa ratkaistua. Teen tavallaan triagea ongelmille: tuon kysyn kaverilta, tuo pitää verestää ykkösosasta, tässä pitää tarkastella sormen osoitussuuntaa kuvassa, käännösvastine-ei-tule-ikinä-mahtumaan-tuohon-minikuplaan-pitää-korvata-jollain-muulla-millä-tahansa-mikä-on-enintään-viisi-merkkiä-pitkä-mielellään-vain-neljä. Joten homma rullaa yllättävän sutjakkaasti, vaikka en ollut hetkeen tehnyt sarjiksia enkä ollut esitutkinut mitään matskuja. Mietin aamulla ennen aloittamista ikäkriisissäni, että edelleen tuntuu kuin en osaisi töitäni. Mutta sitten kun pääsee tekemään näitä tutumpia juttuja, niin jotakin olen kuitenkin oppinut.

Tämä ei ollut Pikoista ja Fantasioista oma lempparini armeija-aiheen takia, mutta silti se jotenkin vetää kääntämään. En malttaisi odottaa, vaan aloitan aamulla aikaisemmin kuin yleensä. Työssä on imua. Ehkä se on jokin Fournierin rytmitysasia, kun teksti kiskoo eteenpäin? Ykkösosakin on hauskempi kuin muistin, nyt kun silmäilen sitä reffiksi. Kääntäessä sitä ehkä keskittyy turhan paljon ongelmiin eikä tule nautittua tarinasta ennen kuin on kulunut riittävästi aikaa työurakasta.

Jatko-osaisuus

Suuri sumutus alkaa kertaussivulla, mutta sen kuvat eivät ole suoraan edellisestä albumista, joten kuplia ei voi/tarvitse kääntää identtisesti. Silti jokainen niistä pitää tarkistaa edellistä albumia vasten, että miten tämä kohta aiemmin olikaan. Ei olisi ihme, jos joku lukisi samaan tarinaan kuuluvat alpparit peräkkäin ja huomaisi, ettei edellisen loppu vastaakaan seuraavan alkua.

Albumin nimi piti päättää jo edellisen osan viimeistä ruutua varten. Sitä varten luin tämän alpparin ranskaksi jo vuosi sitten ja tilasin myös sen ruotsinnoksen kaukolainana reffiksi. Olen hillonnut kaukolainaa jo vuoden päivät, uusinut ja uusinut kuukausittain meilitse, kunnes lopulta virkailija iski minulle kerralla vuoden mittaisen laina-ajan kuin yliopiston kirjastossa konsanaan. Tämän vuoksi albumi tuntui hyvin tutulta jo käännöstyön alkaessa, kun nimen päättäminen silloin aikoinaan vaati sekä ranskankielisen että ruotsinnoksen pyörittelyä. Mielestäni ranskankielinen nimi on liian spoilaava, ja Suuri sumutus on siksi väsätty ruotsinkielisen nimen inspiroimana (Den Stora Kuppen, Carlsen Comics 1983, ruotsintanut Christina Baad-Heimer).

Jatko-osaisuus aiheuttaa jonkin verran harmaita hiuksia. Esimerkiksi Sumutuksen alussa hoetaan humoristisesti monta kertaa peräkkäin ilmausta ”amateurs minables” (surkeat amatöörit), mutta olin kääntänyt sen edellisen alpparin lopussa pelkästään amatööreiksi, koska se esiintyi silloin vain kerran eikä ”minables” vaikuttanut mitenkään tarpeelliselta tai hassulta. Nyt minulla ei sitten ollut kakkososassa käytettäväksi mitään erikoisempaa ilmausta, mitä toistella. Huomasin kuitenkin, että ykkösosassa haukutaan edeltävässä kuplassa samaisia amatöörejä myös tolloiksi, joten nappasin sieltä adjektiivin: ”tollot amatöörit”.

Hahmon Quin Hu Ri Ce nimi on mielestäni ihan onnistunut sanaleikki. Onneksi, koska koko nimeä käytettiin ekassa osassa ehkä kerran. Jatko-osassa sitä taas tunnutaan hoettavan vähän väliä. Jatko-osahommissa on aika isoja riskejä, jos kertakäyttöiseksi kuviteltua kehnonpuoleista läppää pitääkin myöhemmin kylvää tekstiin koko ajan.

Oletko nähnyt tätä miestä?

Huomasin Suuressa sumutuksessa edestakaisin juoksevan parrakkaan silmälasipäisen liikennepoliisin, joka näytti tutulta. Erityisesti luomi poskessa oli niin harvinainen yksityiskohta, että aloin muistella… Tajusin, että heppu näytti tyypiltä, joka sekoili ihastuneen oloisesti Kuoleman lähettiläässä ydinvoimalan portilla. Aloin miettiä, että onkohan hahmo Fournierin omakuva. Kuitenkin Kuoleman lähettiläässä oli jo erikseen ”taiteilija”, jolta varastettiin auto, ja jota epäilin blogissakin Fournierin omakuvaksi (ks. linkki edellä).

Aloin penkoa muita Fournierin Pikoja samaisen hepun varalta. En löytänyt partaturria Fournierin neljästä ensimmäisestä Piko-albumista eli Kullantekijöistä (Egmont 2015, suom. Emilia Melasuo), Triangeli iskeestä (Semic 1998, suom. Vesa Nykänen), Kätketystä luostarista tai Tora Torapasta. Sen sijaan Fournierin viidennestä albumista Niokolo-Koban arvoitus löytyy epäilyttävä autovarkauden uhri (kyllä, taas!), jonka vasenta poskea ei kuitenkaan näytetä.

Koska Fournierin albumit ovat ilmestyneet suomeksi ihan eri järjestyksessä ja eri vuosikymmenillä, lukijoiden on ollut paljon vaikeampi bongata ukkoa. Tässä hän on Fournierin kuudennessa Piko-alpparissa Omenaviiniä tähtiin jo vuonna 1997 (suom. Vesa Nykänen). Tähän Semicin julkaisemaan suomialppariin ei muuten ole merkitty Fournieria tai ketään muutakaan alkuperäistekijäksi.

Fournierin seitsemäs alppari olikin Kuoleman lähettiläs, josta esiteltiin jo vartija edellä. Sitten onkin jäljellä enää Fournierin viimeiset kaksi Pikoa: Tyranni Kodo ja sen jatko-osa Suuri sumutus. Suuresta sumutuksestahan tämän jäppisen jo bongasinkin, mutta Tyranni Kodosta häntä ei löydy. Outo epäjohdonmukaisuus. Pohdin, onkohan Fournier työstänyt näitä kahta alpparia yhtenä kokonaisuutena, eikä ole siksi tunkenut samannäköistä hahmoa molempiin osiin… Lisäksi suurin osa näiden kahden albumin hahmoista on aasialaisen näköisiä, joten tyyppi saattaisi pompata toistuessaan liikaa silmään.

Eli tutkimukseni lopputulema on, että kyseinen tyyppi esiintyy Fournierin yhdeksästä Piko ja Fantasio ‑alpparista neljässä. Wikipedia-kuva Jean-Claude Fournierista näyttää, että taiteilijalla itsellään on kuin onkin luomi vasemmassa poskessa (mutta myös oikeassa, mikä voi selittää puolen vaihtelua). Partaheppuli on siis todella Fournierin omakuvakarikatyyri, samoin kuin Kuoleman lähettilään parraton mutta samanluominen ”taiteilija”. Ha! Onnittelen itseäni tästä havainnosta!

Mitä täällä tapahtuu?

Kuten edellisessäkin osassa, myös Suuressa sumutuksessa on tärkeässä roolissa epämääräinen ja epäsuomalaiselta kuulostava ”saattue”, convoi. Viimeksi kääntelin sitä Tyranni Kodossa saattamisen kohteen perusteella ”asekuljetukseksi” ja sen sellaiseksi, mutta tällä kertaa lukijoilta pihdataan koko tarinan ajan tietoa siitä, mistä salaisessa suunnitelmassa oikein on kyse, joten en voi selkeyttää sanan merkitystä. Saattueesta selviää vain, että kyseessä on kuorma-autoletka, mutta sen kuljettamaa lastia ei paljasteta. Jouduin vastentahtoisesti käyttämään sanaa ”saattue”.

Muutenkin albumissa on paljon semmoista foreshadowing-tyyppistä vihjailua, että viittaillaan epätarkasti, mitä kukin lähtee tekemään suuren sumutuksen toteuttamiseksi. Kääntäjän pitää selata eteenpäin, että mikä juuri tämän hahmon rooli kuviossa olikaan, jotta vihjailu tulee käännettyä oikein. Ihan jo vain silläkin tasolla, että kun A puhuu B:lle, että te lähdette sinne ja tänne, niin onko kyseessä teitittely, joka on aiemmin käännetty kyseisten hahmojen välillä sinutteluksi, vai puhuuko hahmo oikeasti monikossa teistä: onko puhuteltava lähdössä hoitamaan tehtävää yksin vai jonkun apurin kanssa.

Mitä hän [pulu] sanoo ihmisistä?

Yksi perusongelma kääntämisessä on, valitako ”hän” vai ”se”. Suomessa pitäisi kirjakielessä mennä niin, että ihmisestä sanotaan hän ja eläimistä se. Itse tykkäisin käyttää useamminkin puhekielistä vaihtoehtoa, koska usein sarjakuvien tilanteissa pitäisi olla epäkohteliaampi tai käyttää alempaa rekisteriä: ”Ne ampuvat!” Näitä valintojani on kuitenkin usein korjattu kirjakielisiksi, joten yritän vältellä ”niitä” aina, kun luonto antaa myöten.

Ranskassahan viitataan pronomineilla il ja elle (maskuliini ja feminiini) sekä ihmisiin että eläimiin että esineisiin, joten jaottelu ei ole siellä sama ja pronominit saattavat ohjata valitsemaan ennemmin sanan hän, koska kieltä oppiessa sanat ovat saattaneet juurtua vahvemmin päähän juuri ihmisen merkityksessä.

Tästä ongelmasta tulee kuitenkin sarjakuvissa vastaan outo alalaji: jos kaikki kontekstissa esiintyvät hahmot ovat eläimiä, puhuvatko ne toisistaan sanalla hän vai se? Onko ”se” tieteellisen neutraali sana eläimelle vai pitäisikö eläinten noudattaa keskenään samantyyppistä sosiaalista kunnioitusta kuin ihmiset ja keskustella toisistaan sanalla ”hän” kohteliaisuuden vuoksi? – Jos kerran karsitaan kielenhuollon nimissä pois vaihtoehto, että ne puhuisivat kirjassa toisistaan puhekielisesti.

Idefixissä päätin aiemmin tehdä niin, että Voittamattomat (koirat, kissa ja pulu) puhuivat toisistaan sanalla hän, mutta saattoivat sanoa se jostakin linnunpoikasesta. (Ehkä ennemminkin siksi, että se oli vauva, kuin siksi, että se on kotka.) Okei, siinä on minulle nyrkkisääntö: eläimet hänettelevät toisiaan kuten ihmiset toisiaan. MUTTA… Miten eläimet puhuvat sitten ihmisistä? Idefixissä päätin käyttää siinäkin sanaa hän, koska kyseisessä kontekstissa ihmiset ja eläimet yrittivät vetää yhtä köyttä. Mutta mites tässä Suuren sumutuksen tapauksessa, kun pulu ajattelee ihmisistä negatiivisesti? Valitettavasti minulta puuttuu tästä kuva, mutta teksti sanoo: ”Uh! Tuolla ovat ne hullut! Jos he näkevät minut, se on menoa!” Tässä tapauksessa valitsin sanan he sen vuoksi, että ne mainitaan jo samassa repliikissä. Vältän toiston, mutta kyllä se oudon kirjalliselta mielestäni näyttää, kun haukutaan hulluiksi toisia, jotka eivät ole edes samaa eläinlajia kuin puhuja. Myöhemmin kuitenkin Spip-orava sanoo Pikosta ja Fantasiosta ”Eivät kai ne ala tangota?” ”He” olisi kuulostanut häiritsevän muodolliselta tällaisessa kuittailussa, vaikka tässä eläimen ja ihmisten välit ovat ystävälliset ja kunnioittavat.

Tämä oli nyt viimeinen Fournierin Piko ja Fantasio -albumi, joka on ollut suomentamatta. Muitakaan vanhempia Pikoja ei enää juuri puutu: mahdollisesti Tomen ja Janryn La jeunesse de Spirou on kääntämättä, mutta se on Pikku Pikon syntyalppari eikä perinteinen Piko-tarina.

Uudempia Piko ja Fantasio ‑alppareita meiltä sen sijaan puuttuu lukuisia noin vuodesta 2015 eteenpäin, mutta ne ovat erilaisia hors-sériesejä (virallisen sarjan ulkopuolelta) ja one-shotteja vaihtuvilta tekijöiltä. Hyvin vaihtelevan kokeellisia sekä tyylillisesti että aihepiireiltään tähän perussarjaan nähden, vaikka perussarjakin on vaihdellut ajan saatossa paljon. Näiden erikoisalppareiden kannet näyttävät netissä siltä, että jos niitä pääsee kääntämään, voi tulla hyvin erilainen tunnelma kuin näitä vanhempia Pikoja kääntäessä. Kuin tekisikin jotakin aivan uutta sarjaa. Tosin jo Piko ja Fantasio Neuvostoliitossa oli tällainen eri tekijöiden one-shot mutta ei silti tuntunut hirvittävän erilaiselta, joten ehkä osa noista muistakin on kaikesta huolimatta tutunoloisia. Ken tietää.

Näyttää siltä, että tänä vuonna on Ranskassa aloitettu jokin uusi Piko ja Fantasio ‑sarja nimeltä Spirou et Fantasio Classique, josta on ilmestynyt vasta ensimmäinen osa (Sikojenlahti). Ilmeisesti sarjassa on tarkoitus julkaista uusilta tekijöiltä tarinoita, jotka muistuttavat piirrostyyliltään perinteistä Pikoa (Franquinin tyyliä). Ehkäpä siis perinteisentuntuista Pikoa nähdään vielä uutenakin…

Joka tapauksessa olen nyt suomentanut Pikoja yhden vuodessa vuodesta 2016 lähtien (paitsi tänä vuonna kaksi), ja ne ovat olleet keskenään hyvinkin erilaisia ja eri tekijöiltä, joten minun on vaikea uskoa, että matkani sarjan parissa loppuisi tähänkään. Ainahan Pikoja on ollut! Eiköhän sieltä isosta valikoimasta jotakin sellaista löydy, mitä päätetään vielä tuoda Suomeen, vaikka vanhat ovatkin jo ehtyneet.