Viime vuonna Piko ja Fantasio seikkailivat Neuvostoliitossa Neidhardtin ja Tarrinin upouudessa tarinassa, mutta sitä ennen sarjassa ilmestyi 70-luvulla julkaistu Fournierin Tora Torapa. Nyt pompataan taas takaisin niihin meininkeihin ja jatketaan Fournierin linjaa vuonna 1974 julkaistulla albumilla Le gri-gri du Niokolo-Koba.

Niokolo-Koban jälkeen seuraava albumi on suomeksi vuonna 1997 julkaistu Omenaviiniä tähtiin (Semic, suom. Vesa Nykänen), mutta muut omppuviinin jälkeiset kolme Fournieria ovat vielä suomentamatta, joten luultavasti asiaan palataan vielä – mutta ehkä jatkossakin uusien alppareiden kanssa vuorotellen, kenties.

Puhekieltä

Fournier oli jälleen haaste itselleen ominaisella tavallaan. Hän käyttää paljon ilmauksia, jotka eivät ole minulle ennestään tuttuja muualta. Esimerkkinä voisin antaa vaikka tällaisen pronominipöheikön: M’en vais te vous l’toper, moi!  (merkitys suunnilleen ”nappaan hänet”). Tässä ilmauksessa on ensin tiputettu alusta pois se pronomini, joka olisi oletettavin, eli subjekti je (minä), mutta verbin kaverina minää on kuitenkin ilmaisemassa refleksiivipronomini m’. Sitten mennä-verbin (menen nappaamaan) perään onkin lisätty tarpeettomasti kaksi refleksiivipronominia te ja vous peräkkäin, mikä näyttää jonkinlaiselta sinuttelun ja teitittelyn sekasikiöltä. Todellisuudessa fraasi on puhekielinen ekspletiivinen ilmaus, jota ei voi purkaa auki merkityksensä mukaan, vaan se on vain puhekielistä fyllinkiä, kieliopin puolesta ei-tarpeellista. Niitä seuraava l’ on ihan oikealla paikallaan viittaamassa häneen, objektiin. Lopun moi on puolestaan lisätty vahvikesana, mikä on tyypillistä ranskalle, mutta tuntuu hassulta siinä mielessä, että alusta puuttuu se je, jota moi vahvistaa. Tällaisia poikkeuskäyttöjä ei löydy kielioppikirjoista pronominien kohdalta, ja pelkillä pronomineilla googlaaminen on vähän onnetonta. Mutta onneksi kieltenopiskelijoiden foorumit ovat täynnä kysymyksiä kummallisista rakenteista (täällä ja täällä).

Suomessa ei ole samankaltaista täytepronominirakennetta, jota voisi käyttää tällaisessa merkitysyhteydessä (esim. sitä-sanan partikkelikäyttö ei tähän istu, esim. ”Mitä sitä täällä hommataan?”). Eli purun jälkeen hassusta puhekielen ilmauksesta jääkin käteen vain pliisu ”minä nappaan sen”. (Se/hän-päätöksen olin tehnyt jo aiemmin samassa dialogissa.) Miten tuollaiseen sitten saisi puhekielisyyttä lisättyä? En keksinyt oikein mitään erityistä, joten laitoin siihen vain oudoimman mieleen tulevan minä-variantin: ”Mnää nappaan sen!”

Fournierin kanssa saa muutenkin miettiä puhekielisyyksiä tekstin lisäksi myös sen pohjalta, että usein hahmot henkivät ei-kirjakielistä ilmaisua humoristisen ulkonäkönsä, elekielensä tai puhetilanteen perusteella.

Ruotsin kieltä

Koin heureka-hetken! Törmäsin tiedonhaun yhteydessä tanskalaisen alpparivastineen mainostekstiin ja tajusin, että niin, näin vanha teoshan saattaa olla jo käännetty aiemmin toiselle kotimaiselle eli se voisi löytyä kirjastosta apumateriaaliksi. Ja kyllä: alppari oli kuin olikin ruotsinnettu vuonna 1982 nimellä Amulettens hemlighet (ruotsinnos Stellan Nehlmark), joten pystyin vaikeissa paikoissa konsultoimaan toisen kääntäjän ratkaisuja.

Oli rauhoittavaa nähdä, että ruotsinnoksessakin oli otettu sanailussa ja muussa suuria vapauksia, jotta teksti ja tarina kulkisivat sujuvasti. En välttämättä saanut ruotsinnoksesta konkreettista käännösapua, mutta sain varmuutta irtautua alkutekstistä kohdissa, joissa se tuntui luontevammalta kuin tarkempi seuraaminen.

Toisin kuin asiatekstejä kääntäessä sarjakuvatöissä englannista on harvoin hyötyä, koska monia sarjoja tai albumeita ei ole välttämättä käännetty ranskasta englantiin lainkaan, ja lisäksi englanninkielisissä maissa on niin vahva oma käännösperinteensä, että siellä on tavattu muokata tekstiä ronskimmin kuin meillä. Toisaalta käännösasioissa painaa aina myös aikakausi – mitä milläkin vuosikymmenellä on tavattu tehdä – ja sitten sarjat noudattavat sisäisen yhdenmukaisuuden vuoksi jonkin menneen aikakauden tyyliä pitempään, ajatellaan nyt vaikka näitä sarjakuville tyypillisiä sadatteluja, joita ei enää muualla näy, tuhannen tuhatta ja turskatin pirskatti! Käännöratkaisut enkun ja suomen välillä ovat saattaneet eriytyä senkin vuoksi.

Ammattikieltä

Kuten monet sarjakuvantekijät, myös Fournier tykkää kylvää tarkkoja viittauksia tekniikkaan, esimerkiksi autoihin liittyen. Ongelma on vain siinä, että tekniikka on muuttunut 70-luvulta hieman…

Yksi murheenkryyni oli auto, jonka Piko tunnisti moottorin äänen perusteella ja autoa näkemättä ”2 CV:ksi”, mutta josta sitten mainittiin tarkka automerkki, joka siis ei ollut Citroën 2CV. Mainitussa mallissa ei ollut teknisten tietojen perusteella myöskään kahta hevosvoimaa (cv), joten en tajunnut mistä oli kyse. Konsultoin autoja harrastavaa kaveria, joka osasi kertoa asiasta nimeltä verohevosvoima, mikä on ranskalainen autojen verotusjärjestelmän luokitus, joka laskettiin alun perin moottoritilavuudesta. Eli 2 CV ‑verotusluokkaan kuuluvassa autossa oli pienehkö moottori, minkä voi kuulla äänen perusteella. Myös Citroën 2CV:n nimi tulee auton verotusluokasta, vaikka oikeasti siinä oli hevosvoimia suunnilleen yhdeksän. Mutta en olisi ajatellut, että kun hahmo kuulee ruudun ulkopuolelta BRUM BRUM, niin pitäisikin lähteä tekniikan sijasta verotushistorian ihmeelliseen maailmaan.

Toinen erityisalajargonia vaatinut kohta koski Fantasion valokuvauskameran lisävarusteita. Tässäkin jouduin konsultoimaan kaveria, ja sitten edelleen hänen kaveriaan, koska usein netissä tekniikkaan liittyvät tiedot keskittyvät vain tiettyihin aikakausiin, kuten valokuvauksen alkuaikoihin, eikä jokin 70-luku kiinnosta juuri ketään (nimenomaan suomeksi kirjoittavaa). Erityisesti on huomioitava, etteivät nämä laitteet olleet välttämättä tunnettuja tuolloin Ranskassakaan, kun puhe on nimenomaan ammattilaiskalustosta. Plussaa Fournier saa siitä, että hän oli piirtänyt laitteita kuviin melko hyvin. Miinusta sen sijaan tulee siitä, että yhdessä Fantasion luennoivassa kamerajorinakohdassa on tekstin päällä Pikon välikommentti, joten teksti ei ollut näkyvissä kokonaisuudessaan. On vaikea arvata puuttuvia paloja, jos ei ensin ymmärrä, minkä laitteen teknisistä ominaisuuksista edes ollaan puhumassa!

Eli taas on saatu möyriä kaikenlaisen tiedon perässä ja konsultoida hyvin erilaisia lähteitä – ihmisiä, keskustelufoorumeita ja vuosikymmeniä vanhoja käännöksiä – kun Fournier on pistänyt parastaan. Luulen kuitenkin päässeeni nyt sisään hänen juttuunsa, joten tulevat osat eivät niin pelota. Piko ja Fantasio on kyllä kummallinen sarja, kun tekijöitä ja tyylejä on niin paljon erilaisia. Koskaan ei tiedä, mitä kannen alta paljastuu.