Elokuun postausputken neljäs tulokas on Bretagneen sijoittuva Kuoleman lähettiläs. Ranskaksi albumi on ilmestynyt nimellä L’Ankou vuonna 1977, ja se on bretagnelaistaustaisen Fournierin kirjoittama ja piirtämä, kuten edellisetkin Piko ja Fantasio -alpparini. Aiempiin Fourniereihin eli Tora Torapaan, Kätkettyyn luostariin ja Niokolo-Koban arvoitukseen verrattuna albumi ei tunnu yhtä kevyen humoristiselta, vaan vähän pelottelevammalta tunnelmaltaan. Kääntämisen kannalta se tarkoittaa, että hahmoilla on kyllä värikkäät, persoonalliset puhetyylit, jotka tuovat hupia tekstiin, mutta varsinaista sanaleikittelyä ei ole kuten ennen. Se tekee albumista tavallista helpomman kääntää, sillä pystyn pitämään monet piirteistä sellaisinaan tai kääntämään ne suoraan. Esimerkiksi hahmon nimen Al Kazar voi säilyttää sellaisenaan, samoin kuin italialaisen hahmon suorat lainasanat. Ma!

Missä mennään?

Pikon ja Fantasion tyyppiongelma on sijainti: ollaanko todellisessa paikassa vai jossakin mielikuvitusmaassa. Välillä hahmot seikkailevat suoraan Belgiassa tai sen entisissä siirtomaissa taikka Pariisissa Eiffel-tornin juurella, välillä Suomea muistuttavammassa Sieninevassa, jossa kaikki paikkojen ja ihmisten nimet on lokalisoitu suomeksi.

Tällä kertaa paikallisuusongelma oli pahempi kuin yleensä: kuoleman lähettiläs Ankou on bretagnelainen taruhahmo, ja tekstissä on mukana bretonin kieltä. Kuitenkin tarinan pitäminen Bretagnessa tarkoittaa liutaa hankalia ranskankielisiä paikannimiä yhdysviivoineen ja aksenttimerkkeineen. Niitä on vielä hankalampaa hahmottaa taivutuspäätteiden kanssa. Eikä suomalaisen lukijan voi olettaa tunnistavan kyseisiä erisnimiä ja hahmottavan, onko kyseessä paikkakunnan nimi vai maanmuodostelman vai ydinvoimalan. Lisäksi mukana on pari nimiväännöstä, jotka perustuvat oikeisiin paikannimiin. Sekin todennäköisesti menee suomalaiselta lukijalta ohi. Ne kuitenkin löytyvät helposti netistä, jos lukijalle nyt sattuu tulemaan vastustamaton mielihalu googlettaa alpparin nimiä.

Jollakin tapaa tahmaista

Al Kazarilla on kaksi hokemaa jollakin tapaa ja jos saan sanoa, joita hän sujauttelee joka väliin. Ne löytyivät helposti. Joihinkin reploihin ne istuvat jollakin tapaa ehkä huonommin kuin ranskassa, mutta jos ne kuulostavat joissakin yhteyksissä vähän typeriltä, jos saan sanoa, niin ehkä se tuo tekstiin jollakin tapaa sitä huumoria, jota niistä on tarkoituskin irrota.

Sen sijaan tekstin muokkaaminen toisella kierroksella oli tah-me-aa. Jos jokin kohta tuntui huonolta, muokkasin sitä vielä huonommaksi ja onnistuin vain lopulta palaamaan takaisin alkuperäiseen käännökseen, joka olikin alkanut nyt näyttää paremmalta. Jostain syystä rutiini ja kokemus ei tällä kertaa auttanut ollenkaan. Ilmeisesti kielikorva tai luovuus oli vain lukossa. Mutta tekstistä tuli lopulta silti hyvä, raskasta tahmaa piti vain jaksaa lapioida. Aina ei kulje.

Fournierin alppareita on vielä pari suomentamatta, joten ounastelen, että asiaan palataan jo ensi vuonna. Ainakin jotakin Pikoa ja Fantasiota on joka tapauksessa luvassa!