Helsingin kirjamessujen alla 24.10. ilmestyi 38. Asterix-alppari Vercingetorixin tytär, joka julkaistiin samana päivänä kaikissa eri maissa, mukaan lukien alkuperäisteos Ranskassa. La fille de Vercingétorix on jälleen Jean-Yves Ferrin ja Didier Coradin käsialaa, kuten edellinenkin albumi, ensimmäinen suomentamani Asterix-sarjakuva Kilpa-ajo halki Italian. Näiden kahden sarjiksen lisäksi olen kääntänyt kaksi Asterix-kuvakirjaa, toisen uutena ja toisen uudelleenkäännöksenä.

Vanhat hahmot ja muuttujat

Tänä vuonna vietetään Asterixin 60-vuotisjuhlaa, mikä on näkynyt Ranskassa monella tavalla: Pariisin metron kyltit vaihdettiin Asterix-maailmaan viittaaviksi (Muokkaus: poistin huonon linkin), vierailevien sarjakuvataitelijoiden Asterix-tarinoista koottiin kirja Générations Asterix ja gallien naamat näkyvät niin postimerkeissä kuin suklaakääreissäkin.

Aloin tutkailla, ketkä kaikki Asterixia ovatkaan suomentaneet sen viidenkymmenen vuoden aikana, kun sarjasta on saatu nauttia suomeksi, ja yllätyin huomatessani, että Jorma Kapari ja Outi Walli ovat suomentaneet koko sarjan käytännössä kahdestaan. Heidän lisäkseen vain Eija Pokkila on suomentanut Asterixin harharetket, mutta samaan maailmaan sijoittuvilla kuvakirjoilla, murrealbumeilla ja oheisteksteillä on toki muita suomentajia. Olin odottanut, että sarjakuvia olisi ollut suomentamassa suurempikin porukka, kuten muissa tekemissäni pitkissä sarjoissa on ollut. Otsalle kihosi hikikarpalo, kun tajusin loikanneeni suoraan Outi Wallin perään ilman mitään pienempiä välisaappaita. Se kyllä selittää aiempien Asterix-suomennosten kovan laadun ja sisäisen johdonmukaisuuden. Minun onneni on, että myös sarjan alkuperäiset tekijät ovat vaihtuneet, joten jos tyylissä näkyy jokin särö minun ja Wallin suomennosten välillä, osa siitä menee ihan aiheesta alkutekstin tyylinmuutoksen sekä käännösprosessin muutoksen piikkiin (tarkoitan tällä tietokonehommia ja käännöstenhallintaa, joissa oletan tapahtuneen muutoksia verrattuna aikaan ennen kuin tulin kuvioihin).

Vähemmän vehkeilyjä

Kilpa-ajo halki Italian oli haastava työ sekä massiivisen salassapitoprosessin vuoksi että sisältönsä puolesta. Albumi vilisi historiallisia termejä (kansojen nimityksiä) ja uusia, todennäköisesti kertakäyttöisiä hahmojen nimiä. Käännös perattiin tarkasti läpi, vaikka oikeudenhaltijat eivät osanneet suomea. Vercingetorixin tyttäressä salassapidon edellyttämiä tietoteknisiä kiekeröitä oli yksinkertaistettu huomattavasti, joten pääsin tekemään työtäni lähes normaalisti, omalla koneella ja nettiä hyödyntäen. Lopullista versiota en kuitenkaan päässyt näkemään, joten jouduin luottamaan siihen, että käännöksen taittaminen meni hyvin eikä kuvitukseen ehditty tehdä enempää käännökseen vaikuttavia muutoksia.

Ohjeistus ja ohjailu oli tällä kertaa kevyempää, ja käännöksen tarkastusprosessi toimi paremmin: perusteluja ja kädenvääntöä vaadittiin vähemmän. Sain kuitenkin edelleen tukea vaikeisiin kohtiin, joissa jokin outo ilmaus sai ihmettelemään, millainen sanaleikki tekstiin oikein on haudattuna. Esimerkiksi Molière-viittausta tuskin olisin hoksannut ilman ohjeita. Valitettavasti viittaus ei kuitenkaan toiminut suoraan suomeksi, joten selityksestä huolimatta se ei pysynyt ehjänä käännöksessä.

Viittauksessa on kyse Scapinin vehkeilyissä toistuvasta repliikistä: ”Mitä hittoa hän teki galeijassa?” En kuitenkaan halunnut käyttää sitä, koska ”galeija” on lukijoille vieraampi sana kuin kaleeri, ”teki” on vähän väärä aikamuoto käännökseni tarpeisiin ja ”hitto” ei ole Asterix-tyyliä.

Vercingetorixin tyttären ääntämisestä

Jouduin päättämään, miten historiallinen nimi Vercingetorix äännetään, koska albumissa sanaa väännellään kaksikin kertaa. Nykyranskassahan c ääntyy siinä ässänä, mutta Gallian muinaiskielistä ajalta ennen ajanlaskun alkua ei ilmeisesti ole mahdollista rekonstruoida ääntöasuja arvausta kummemmalla tasolla. Päädyin siihen, että haluan c:n ääntyvän k:na, kuten roomalaisnimissäkin. Se nyt ei ole mikään järkevä peruste, kun nimen lähtökieli on gallialaisilla kelteillä ja latinaa kirjoittaneilla roomalaisilla aivan eri, mutta jotakin piti tehdä ja k:n kautta Vercingetorixia oli väännelty jossain aikaisemmassakin albumissa kerran. Jos joku tuntee paremmin historiallista kielitiedettä, niin otan vinkkejä mielelläni vastaan tulevia tarpeita varten.

Muu nimistö oli helpompaa, tavanomaista Asterix-kauraa. Olen esimerkiksi ihan tyytyväinen nimeen Sofapatatix, jonka alkuperäinen merkitys oli (televisio)sarja-addikti (Adictoserix). Ranskan päässä on nykyisin haluttu, että nimet vastaisivat mahdollisuuksien mukaan jollain tavalla alkuperäisiä sanaleikkejä, joten niissä saattaa olla vähemmän liikkumavaraa kuin ennen on ehkä ollut. Siksi tämäkin nimi on aika erilainen rakenteeltaan kuin Asterix-nimet ovat tyypillisesti olleet.

Muita erityistä mietintää vaativia kohtia olivat merirosvo Baban puhetyyli sekä chanson-laulaja Charles Aznavourin karikatyyri. Mustalla merirosvo Baballa on nimittäin aina ollut ranskaksi tuhti aksentti, mutta suomeksi siitä ei ole koskaan näkynyt mitään. Jatkan samaa linjaa, enkä lisää Baballe yllättäen aksenttia kesken sarjan. Se on helpotus, koska puhetyyliä voisi olla vaikea tehdä tyylikkäästi – siis niin ettei se näyttäisi rasistiselta, kun muut merirosvot puhuvat normaalisti. Aznavourin karikatyyrin tapauksessa puolestaan laulajan kasvot yhdistettiin peräti viiteen viittaukseen hänen eri kappaleisiinsa. Piti siis keksiä yksittäiseltä suomalaiselta laulajalta viisi biisiä, joista pienestä pätkästä tunnistaisi helposti, mistä kappaleesta on kyse ja kenen esittämänä. Pienten katkelmien piti lisäksi liittyä jotenkin kuvan tilanteisiin, eikä laulajan naamataulu saanut olla hirvittävän kaukana Aznavourin pärstästä. Päädyin Kirkaan, ja nyt aina albumia selatessani korvamatoutan itseni uudelleen ja uudelleen. Niin paljon se sattuu…