Asterixin XII urotyötä -uudelleenkäännös

Uudelleenkäännökset ovat viime aikoina puhuttaneet ihmisiä Muumien uusien dubbausten vuoksi. Tähän saumaan pääsin tekemään ensimmäisen uudelleenkäännökseni, joka oli Asterixin XII urotyötä  ‑kuvakirja. Se on myös ensimmäinen toimeksianto, jonka yhteydessä pääsin kääntämään proosaa (muuten kuin harrasteluna).  Oli kiinnostavaa kokeilla, miten onnistuu pitämään vähän suuremmassa kokonaisuudessa yhtenäisen kerrontatyylin, joka ei ole varsinaisesti minun oma tyylini. (Vai onko se väistämättä hybridi omasta tyylistäni ja alkutekstin tyylistä? Onko mahdollista irtautua omasta tyylistään kirjoittamatta parodiaa?)

Asterixin XII urotyötä perustuu vuonna 1976 valmistuneeseen piirroselokuvaan Les Douze travaux d’Astérix, jonka on käsikirjoittanut Goscinny ja luonnostellut Uderzo. Elokuva julkaistiin Suomessa nimellä Asterix valloittaa Rooman (katsomani versio oli Nordisk Filmin DVD), ja kirjamuotoinen tarina puolestaan julkaistiin nimellä Asterix valloittaa Rooman – Asterixin kaksitoista urotyötä (Sanoma Osakeyhtiö). Sekä elokuva että kirja ilmestyivät Suomessa samana vuonna kuin alkuperäinen elokuva.

Uudelleenkäännös useiden lähteiden ristiaallokossa

Uudelleenkäännökset ovat suosittuja tutkimuskohteita käännöstieteessä, mutta useimmiten tutkitut tapaukset koskevat vanhoja klassikoita, joissa aika on ajanut kielen ohi, lukijakunta on muuttunut (esim. suunnataanko lapsille vai aikuisille) tai lukijakunta on oppinut odottamaan toisenlaisia käännösratkaisuja. Esimerkiksi Robinson Crusoe, Huckleberry Finnin seikkailut ja Liisa Ihmemaassa ovat suosittuja tarkastelun kohteita. Klassikkoasema selittää tarpeen uusille käännöksille: halutaan tuoda vanhat teokset uusille lukijoille helposti lähestyttäviksi.

Niinpä olinkin yllättynyt toimeksiannosta: aiempi käännös on vain 40 vuotta vanha, mikä ei Asterixin maailman vuoksi tunnu paljolta, koska teksti ei sisällä esimerkiksi jatkuvasti muuttuvaa nuorisoslangia tai kuvaa sellaisia aikansa ilmiöitä, joita ei nykyäänkin esiintyisi.

Uusia käännöksiä saatetaan tarvita myös virheiden vuoksi. Vanhoihin hyviin aikoihin kääntäjän oli paljon vaikeampaa ratkaista käännösongelmia, kun saatavilla oli vähemmän apukeinoja kuin nykyään. Sen vuoksi ei ole mikään ihme, jos vanhoissa käännöksissä esiintyy joskus käännösvirheitä. Soitatko kalliin ulkomaanpuhelun jollekulle tutullesi, jos et ymmärrä alkutekstin ilmausta…

Tässä tapauksessa uuden käännöksen peruste vaikuttaa olevan ihan vain uusi laitos. Tekstiä on muokattu aiemmasta kirjaversiosta jonkin verran, mutta kuvat ja taitto ovat muuttuneet huomattavasti. Uutta käännöstä ei siis tarvita siksi, että vanhassa käännöksessä olisi vikaa tai että se olisi ehtinyt vanhentua.

Aloin miettiä, ovatko tällaiset uudelleenkäännökset todellisuudessa yleisiäkin, ehkä yleisempiä kuin tunnetut klassikkosuomennokset? Tapahtuuko sitä tuon tuosta, että kirjasta halutaan uusi käännös, vaikka edellinen ei olisi kovin vanha tai alkuteos missään erityisasemassa? Onko normaalia, että halutaan uusi käännös vaikkapa oikeudet omistavan kustantamon vaihtuessa tai kun yhteydet ovat katkenneet alkuperäiseen suomennokseen. (Eli aiemman käännöksen oikeuksia ei saada hankittua, kuten Muumien tapauksessa, tai ei vain jakseta hankkia, mikä voisi olla ehkä mahdollista, jos uusi laitos käännätetään saman tien parillekymmenelle kielelle. Tällöin vie liikaa aikaa varmistua jo olemassa olevien käännösten laadusta.)

Sain ohjeistuksen kunnioittaa aiempaa käännöstä: minun ei odotettu keksivän pyörää uudelleen. Kuvittelin, että elokuvasuomennos olisi pääasiallinen viitemateriaalini, koska elokuva tuli ennen kirjaa, mutta olin väärässä. Elokuva perustuu dialogiin ja animaatioon, kun taas kirja nojaa vahvasti kertojanääneen. Pystyin siis hyödyntämään elokuvasuomennosta varsin vähän. (En valitettavasti tiedä, kuka elokuvasuomennoksen on tehnyt.) Sen sijaan Heikki Kaskiniemen aiempi kirjasuomennos näytti vastaavan omaa alkutekstiäni melko tarkasti.

Kuitenkin minulle maksettiin käännöstyöstä, joten halusin tehdä oman versioni. Tällainen tasapainottelu tuntuu erikoiselta: mitä otan ja mitä jätän? Minkä kuvittelen olevan omassa versiossani paremmin? Tällaiset valinnat ovat usein mielipideasioita. Aiempi suomennos voi houkutella harhaan, etenkin kun se näyttää niin laadukkaalta. Siellä täällä vaanii kuitenkin pilkkuvirhe, tulkintaero tai tekstiin tehty muutos. Pitää kääntää eikä oikolukea vanhaa käännöstä.

Urotyöurakka

Uudessa laitoksessa tekstiä on pääasiassa typistetty, niin että teos muistuttaa enemmän kuvakirjaa: kuvat ovat suuremmassa roolissa.

Joissakin kohdissa lyhentäminen on tehty turhan suoraviivaisesti, huomioimatta sen vaikutusta muuhun tekstiin:

”Minähän sanoin sinulle, että täällä ei ole villisikoja” – Et muuten sanonut…

Lyhentäminen kuitenkin tuntuu muutoin toimivan, teksti vaikuttaa ilmavammalta ja dialogi nousee paremmin esiin. Hieman tekstiä on myös lisätty ja joitakin kohtia muutettu. Esimerkiksi alkutekstissä tulee voimakkaasti esiin erilaisilla aksenteilla leikittely, jota ei aiemmassa kirjasuomennoksessa ole. Ehkä sitä ei ole ollut aiemman kirjan alkutekstissä tai sitten se on poistettu suomennoksesta. Jossain vaiheessahan lapsille suunnatuissa käännöksissä ei esimerkiksi olla haluttu esittää ei-oikeakielistä tekstiä. Voisivat oppia huonoja tapoja.

Yritin etsiä kohtia, joissa aika olisi ajanut vanhan suomennoksen ohi, mutta en löytänyt oikein mitään moitittavaa. Valitsin itse enemmän lainasanoja, kuten amfora ja hydra (aiemmassa viiniruukku ja vesikäärme), koska ajattelin niiden sopivan historialliseen maailmaan ja olevan lapsille riittävän tuttuja. (Esimerkiksi Disneyn Herkules-elokuvassa puhutaan hydrasta – ja Herkuleen urotöihinhän teoksessa viitataan. Tällaisen intertekstuaalisen viittauksen lapsetkin hahmottavat, mutta luultavasti juuri Disneyn tai Aku Ankan versioiden kautta.) Tyylimuutokset puolestaan ovat mielipideasioita. Toivottavasti tekemäni sanavalinnat jollain tavalla nuorentavat suomennosta.

Poikkeuksellista Asterixin XII urotyön suomentamisessa oli myös se, että sain tarkan palautteen ulkoiselta oikolukijalta. Yleensä kustantamon puolelta  käännöksen oikolukee albumin toimittaja, joka antaa kommenttinsa, mutta tässä tapauksessa alkutekstin omistaja halusi luetuttaa suomennoksen ulkopuolisellakin. Ehdotetut korjaukset olivat hyviä ja tarkkanäköisiä, mutta erityisesti lämmitti saada huolella eritelty selvitys siitä, mikä käännöksessä oli hyvää. Monet ratkaisut (kuten huudahdusten suomentaminen, esimerkiksi eh ben) ovat intuitiivisia. Niille ei voi selvittää ”oikeaa” ratkaisua mistään lähteestä. Oli huojentavaa saada vahvistusta sille, minkä tuntee sisimmässään omasta kielestään – kun aina on hieman epävarmaa, tuntevatko lukijat samoin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s