Tänään ilmestyvä Asterix – Latinaa sarjakuvien sivuilta on ensimmäinen suomentamani kokonainen kirja-kirja! Se on myös ensimmäinen tietokirjasuomennokseni. Kyseessä on teos, jossa esitellään Asterix-sarjakuvissa käytetyt latinankieliset lentävät lauseet ja selitetään, mitä ne tarkoittavat ja mistä ne ovat peräisin.

Bernard-Pierre Molinin kirjoittama Asterix – Les citations latines expliquées on julkaistu alun perin vuonna 2016. Ensimmäinen suomentamani Asterix-sarjakuva, Kilpa-ajo halki Italian, julkaistiin vuonna 2017, joten tämä tietokirja ei valitettavasti sisällä yhtään fraaseja, joita olisin itse pähkäillyt kääntäessäni, vaan se käsittelee vain Jorma Kaparin, Outi Wallin ja Eija Pokkisen suomentamia albumeja. Olisi ollut siistiä päästä viittaamaan omiin aikaisempiin töihinsä. Mutta oli tämäkin siistiä! Valtava homma, mutta siistiä. Teoksessa on 160 sivua, joten työmäärän valtavuus ei johdu kirjan koosta – varsinkin, kun kuviakin on runsaasti – vaan siitä, että tekstissä oli niin paljon selviteltävää. Odotan hermoillen, miltä lopputulos lukijalle näyttää. Kompastuinko kuitenkin vielä johonkin sudenkuoppaan?

Curriculum vitae

Tietokirjan tieto-osuus käsittelee siis pääasiassa:

– lingvistiikkaa (latinan ohessa vähän muitakin kieliä)

– historiaa (antiikin lisäksi mm. keskiaikaa)

– ja kirjallisuutta (latinankielisen lisäksi myös ranskalaista).

Mukana on kuitenkin monenlaisia pikkufaktoja muiltakin aloilta, sillä kirjailija on sitonut aiheita laajemmin omaan kontekstiinsa ja yleissivistykseen – käytännössä siis ranskalaiseen ja eurooppalaiseen kulttuuriin. Vaikka olen humanisti, historia ja kirjallisuus eivät ole ydinosaamistani. Olen kallistunut asiatekstikäännöksissä lääketieteeseen ja tietotekniikkaan ja käännän mielelläni luonnontieteisiin liittyviä tekstejä. Lingvistiikka sen sijaan on tietenkin tuttua kielten opinnoista. Latinaa olen käynyt vain kaksi kurssia lukiossa, mikä tuntuu mitättömältä, kun ottaa huomioon, että aiemmin humanistisiin opintoihin on kuulunut yliopistossa pakollista latinaa.

Onneksi kuitenkin sekä latina, historia että klassikkokirjallisuus ovat kaikki sellaisia aiheita, joista löytyy todella hyvin tietoa! Vanhoista teoksista löytyy kirjastoista hyvin suomennoksia, ja netissä on kätevästi saatavilla vanhoja ranskan- ja latinankielisiä tekstejä, joista voi etsiä siteeratun fraasin sijainnin kirjassa, ja hakea sitten haarukoidun sijainnin perusteella samaa katkelmaa suomenkielisestä fyysisestä kirjasta.

Tietokirjallisuus on tyylilajina omanlaisensa, mutta aika paljon siihen voi ammentaa asiatekstien kääntämisestä, joka on pääasiallinen leipäpuuni. Tässä teoksessa oli kuitenkin myös paljon sanailua ja sentyyppistä värikästä ilmaisua, jossa pääsin hyödyntämään ennemminkin sarjakuvien kääntämisessä käytettäviä keinoja. Se oli semmoinen puoliasiallinen-puolihenkilökohtainen puolitietokirja-puolisarjakuvakäännös.

Asterixin latina?

Teoksessa on kullakin aukeamalla ensin otsikkona latinan fraasi ja sen käännös ja sitten kuva siitä, miten sitä on käytetty Asterixissa. Oikealla sitten on sivun mittainen selitys, mistä ilmaus on peräisin, ja tyypillisesti jokin aiheeseen liittyvä lisäys tai liittymätön sivuhuomio tai ekstrakuva. Tekstin taustalla esiintyy haalealla fraasin teemaan liittyvää Asterix-kuvitusta, jossa on myös puhekuplatekstejä.

Mutta voih! Vanhojen Asterix-albumien suomennoksissa ei ole aina säilytetty latinankielisiä heittoja! Tällaisissa tapauksissa ei yleensä ollut korvattu latinan fraasia myöskään sen vakiintuneella suomennoksella, vaan kyseessä oli ollut jokin harvinainen, vaikeampi sanonta, jonka tilalle on pantu jotakin helpommin ymmärrettävää. Käännetty siis se varsinainen merkitys, jota fraasilla tavoiteltiin. Tällaiset tapaukset eivät tietenkään näytä järkeviltä, jos niistä pannaan kuva malliksi siitä, miten Asterixissa on käytetty latinaa. Päätimme siksi lisätä tällaisiin harvinaistapauksiin latinat ruutuihin, jotta lukija saisi kuvan, missä fraasia on käytetty ja miten, vaikka varmasti jokunen kulmakarva saattaa nousta, kun lukija näkee tutun ruudun eri teksteillä.

Sapere aude

                 Uskalla tietää

Sivuilla on tiiviissä paketissa paljon tietoa. Joka sivu on oma urakkansa setviä, mitään ei voi kääntää helposti suoraan tekstistä. Antiikin ajan teosten nimet pitää selvittää. Kirjailijoiden nimillä on vakiintuneet suomenkieliset kirjoitusasunsa, jotka pitää muistaa kotouttaa, samoin kirjojen hahmoilla, paikannimillä ja niin edelleen. Nimillä saattaa myös olla vakiintuneet taivutusmuotonsa (siis Herakleen ja Olympoksen eikä *Heraklesin ja *Olymposin, niin kuin saattaa taivuttaa tapauksissa, joissa nimi on itselle vieras). Näissä mokaaminen osoittaisi heti yleissivistyksen puutteen, kun kuitenkin puhutaan tunnetuista merkkiteoksista.

Lisäksi teksti sisältää paljon kirjallisuusviittauksia myös laajemmin kuin varsinaiseen fraasiin liittyen, erityisesti Ranskan merkkiteoksiin, kuten Prévertiin ja Hugoon. Kaikkia niitä ei ole eksplisiittisesti ilmaistu, vaan pitää haistaa, että tässä piilee jotain. Kun viittaus oli tunnistettu, piti selvittää, onko teosta suomennettu. Monista oli onneksi saatavilla useitakin suomennoksia. Lainasin kirjastosta ne kaikki, etsin halutun sitaatin ja vertailin, mikä niistä istui käännökseeni parhaiten. Usein valitsin jonkin vanhoista käännöksistä, vaikka uudempiakin olisi ollut saatavilla (ja vaikka uudemmat olisivat saattaneet olla lukijoille tutumpia), koska sitaattia käytettiin tekstissä liittyen johonkin tiettyyn sanaan, jonka vuoksi sitaatissakin piti esiintyä juuri jokin haluttu sana. Esimerkiksi Cyrano de Bergeracista käytin vanhemmasta käännöksestä lainausta ”ma lopuksi pistän teitä”, koska assosiointi tekstissä kävi skorpionin kautta. (Edmond Rostand, suom. Aukusti Simelius, Edistysseurojen Kustannus Oy, 1918.) Lisäksi lainatun kohdan piti olla ymmärrettävä itsenäisesti, irrotettuna omasta teoksestaan. Esimerkiksi Pierre de Ronsardin Kassandralle-runosta jouduin ottamaan lainauksen pari säettä laajempana kuin alkutekstissäni, koska siteeratussa kohdassa ei ollutkaan tarvittavaa pääsanaa vaan kohdassa puhuttiin aiempana mainitusta asiasta vain sanalla ”se” (aiheena oli nuoruus).

Teoksessa kerrotaan paljon faktoja, jotka liittyvät nimenomaisesti Ranskaan, mutta eivät kamalasti koske Suomea (esimerkiksi Rugbyn kansallisessa liigassa käytettävän palkintokilven nimi). Kun varsinaisena aiheena on Gallia ja Rooma eikä Ranska, niiden pitäminen mukana voi paikoin näyttää vähän oudolta. Joissakin sivukohdissa yritin epämääräistää asiaa niin, että se voisi koskea ihmisiä laajemminkin, esimerkiksi alkusanoissa olevassa kuvauksessa latinan opiskelusta, mutta pääasiassa kuitenkin jätin Ranskan faktat käännökseen sinällään, olivathan ne sentään kokonaisia kappaleita. (Verrattuna esim. Kid Luckyyn, jossa on ollut sellaisia Ranskaan ja ranskaan liittyviä pikkufaktoja, jotka olen vain heittänyt olan yli ja keksinyt tilalle Suomeen liittyviä. Mutta niissä olikin kyse parin virkkeen alaviitteistä, ja yleisönä oli lapset.)

Löysin sattumalta kirjakaupasta saman teoksen ruotsinnoksen. Ruotsin versio osoittautui enemmän Ranska-keskiseksi. Siinä oli pidetty paikalliset yksityiskohdat ja sitten lisätty virkkeisiin selittävästi ”Ranskassa”. Esimerkiksi edellä mainituissa alkusanoissa Ruotsin versiossa mainitaan, että latina tuo mieleen ainakin Ranskassa seuraavanlaisia asioita. Toinen ero lähestymistavoissa oli, että itse ajattelin kirjaa luettavan hakumenetelmällä, sivu sieltä toinen täältä, kun taas Ruotsi ehkä ajatteli kirjan yhtenäiseksi tekstiksi. Ainakin jossakin kohdassa viitattiin Ruotsi-versiossa siihen tyyliin edeltävään asiaan: ”jota käsiteltiin aiemmin X:n yhteydessä”. Mutta tällaiset seikat konkretisoituivat tekstissä vain harvakseltaan, ja todelliset erot jäivät pieniksi.

Ruotsinnoksesta sain tukea sisällön ymmärtämiseen ja erilaisten ratkaisujen tekemiseen, mutta ennen kaikkea sen hyöty oli siinä, että Ruotsin versiosta erotti selkeämmin tekstin taustalla olevat haaleat kuvat, joissa oli myös käännettävää tekstiä. Käänsin teoksen nimittäin tällä kertaa perinteiseen tyyliin eli pelkästä kirjasta, ilman tiedostoversion käteviä zoomailumahdollisuuksia. Fyysisestä kirjasta suomentaminen on käsittääkseni aika yleistä kirjallisuuden kääntämisessä, vaikka sarjakuvapuolella alkuteksti tarjotaan minulle nykyään jo systemaattisesti tiedostona.

Tyylillisesti voisi olettaa, että tietokirja olisi hyvin asiallinen, mutta tässä teoksessa onkin voimakas kirjoittajan oma tyyli. Virkkeet ovat ranskalle ominaisesti polveilevia, ja kirjailijan persoona tulee esiin henkilökohtaisissa huomiossa (”en malta olla kertomatta”). Välillä intoudutaan maalailemaan ja tunnelmoimaan, ja usein kylvetään humoristista kuittailua.

Tekstin pitäminen koherenttina ja loogisesti etenevänä oli yllättävän hankalaa. Kappalejako oli usein tehty erikoisesta kohdasta siten, että uusi asia esiteltiin kappaleen lopussa ja siitä sitten kerrottiin lisää seuraavassa kappaleessa. Tavallaan kuin cliffhanger. Mutta suomeksi se näytti usein aika oudolta, että saman aiheen keskellä pidetäänkin iso hengitystauko. Rukkailin siis välillä kappalejakojakin, mikä tuntuu aika röyhkeältä sekaantumiselta tekstiin.

Lisäksi siirtymien selkeys katkeili helposti, kun piti suomen sanajärjestyksen vuoksi vaihdella virkkeessä asioiden esitysjärjestystä. Virkkeen loppuun ei enää tullutkaan sama asia, josta alkutekstissä luontevasti jatkettiin seuraavassa virkkeessä. Esimerkiksi yksi virke saattoi sisältää elementteinä sitaatin, sen merkityksestä jotakin, sen sanojasta jotakin ja sanojan kuolinvuoden. Suomeksi olisi helppo muodostaa järjestys niin, että ”vuonna x kuollut Y sanoi jotain”, mutta siitä tulee koominen vaikutelma vainajasta puhumassa. Jos taas kuolinvuoden ymppää sivulauseeseen loppuun, meidän teema-reemamme tekee siitä virkkeen tärkeimmän asian, homman pihvin. Ja seuraavan virkkeen pitäisi jatkaa taas siitä itse sitaatista, ei sanojan kuolemasta. Eli alkuperäisiä rakenteita on kieliopin vuoksi mahdotonta säilyttää samassa järjestyksessä, mutta järjestyksen rikkominen johtaa helposti hyppelevään ja katkonaiseen tekstiin, kun menetetään alkuperäiset loogiset siirtymät. Siitä käy hyvin ilmi kääntämisen perustyö. Vaikka sisältö ja kieli olisi miten simppeliä, rakenteiden kanssa on pakko puljata tai painotukset ja viittaussuhteet menevät pieleen ja sitä kautta katoaa tekstin varsinainen merkitys sanatason takana.

Felix qui potuit rerum cognoscere causas

                    Autuas ken olevaisen on tutkinut syyt perimmäiset

Usein kun aloin katsomaan jonkin latinan lentävän lauseen suomennosta Arto Kivimäen Carpe diemistä tai tutustumaan jonkin historiallisen tapahtuman faktoihin Wikipediasta, ne olivatkin ristiriidassa sen kanssa, mitä alkutekstissä sanottiin. Esimerkiksi Bis repetita placent on selitetty kirjassa niin, että ”kahdesti toistettu miellyttää”, kun taas Kivimäen tulkinta oli, että asian tulee miellyttää toisenkin kerran (teksti pitää kirjoittaa niin hyvin). Sellaista se varmaan on, kun puhutaan näin vanhoista asioista, että kaikista sitaateista on ehditty tehdä monta teoriaa ja tiedot ovat tarkentuneet tutkimusten myötä. Pidin alkutekstin selitykset. Ne näyttävät perustuvan Ranskassa olevaan käsitykseen siellä yleisistä uskottavista tiedonlähteistä (Larousse), ja meillä on ehkä täällä omamme. Minulla ei ole pätevyyttä arvioida, kummat ovat oikeassa, mutta eipä se ole kääntäjän asiakaan mennä kajoamaan niin isosti tekstiin.

”A:sta Ö:hön” mutta missä järjestyksessä?

Olin kääntämisen aikana korjannut muutamia virheitä teoksen aakkosjärjestyksessä, mutta vasta kun väsäsin aivan työn lopuksi kirjaan hakemistoa, pälkähti päähäni, että aakkostamistyylissäni voikin olla jotain tarkistettavaa. Kävi ilmi, että aakkostamista on kahta sorttia, kirjaimittainen ja sanoittainen. Kielitoimiston ohjepankki kertoi, että sanoittainen olisi suositeltava, mutta kirjaimittainen on se, mitä sanakirjoissa käytetään siltä varalta, ettei käyttäjä tiedä, tuleeko johonkin kohtaan sanaväli vai ei. Olen ilmeisesti kieli-ihmisenä imenyt sanakirjoista tuon aakkostustyylin automaattisesti ja unohtanut muut mahdollisuudet. Tässä vaiheessa oli kuitenkin liian myöhäistä vaihtaa sivujen järjestystä takaisin, kun kirjan varsinainen sisältö oli jo taitettu. Olen kuitenkin siinä käsityksessä, että kirjassa oli yksi oikeakin aakkostusvirhe. Se varmaan sai minut kuvittelemaan, että sivujärjestystä on syytä lähteä sörkkimään. Mutta jösses, enpä olisi arvannut, etten osaakaan aakkostaa!

Exegi monumentum aere perennius

                   Pystytin monumentin, joka on vaskea kauemmin kestävä

Tämä tietokirja oli hyvin työläs käännettävä. Se johti stressaamiseen aikatauluista mutta tuntui samalla hyvin tyydyttävältä: tiesin, mistä hyvästä minulle maksetaan, millaista kirjapinojen kanssa puurtamista toin pöytään.

Lisäksi teoksen kääntäminen oli todella sivistävää, ei vain varsinaisten faktojen selvittämisen vuoksi vaan myös siksi, että jouduin selailemaan paljon klassikkokirjoja, joista monet herättivät aidosti mielenkiintoni. Ainoa, jonka ehdin lukea kokonaisuudessaan oli edellä mainittu Cyrano de Bergerac. Tietokirjaa varten kaivamani kohta oli niin hauska, että oli pakko katsoa, mitä muuta tyypissä on kuin iso klyyvari. Tietokirjassa käytetyt katkelmat ovat hyvin lyhyitä, joten ne eivät ehkä samalla tavalla houkuttele lukemaan kuin ne laajemmat silmäykset, joita itse sain klassikoihin, mutta ainahan sitä voi toivoa, että Asterix tasoittaisi muidenkin tietä klassikkokirjallisuuden ääreen kuin vain kääntäjänsä.

Teoksessa on paljon vaaranpaikkoja, ja pelkään, että tekstiin on saattanut jäädä vielä virheitä, koska siinä oli niin paljon selvitettävää. Onneksi toimitusprosessi oli kuitenkin kattava, ja kirjan on katsonut järjellä ja uusilla silmillä läpi kaksikin toimittajaa, useita kertoja. Ensin viilasimme tekstin sujuvuutta ja sisällön järkevyyttä, ja lopussa silmään pisti enää vain ulkoasuasioita. Olen tällä hetkellä tyytyväinen lopputulokseen odottaessani, että saan oikeasti painotuotteen eteeni ja käteeni. Toivottavasti se miellyttää lukijaakin. Vaikka lukisi kahdesti!