Tänään ilmestyy Valkoinen iiris (L’Iris blanc), joka on neljäskymmenes Asterix-sarjakuva-albumi, kun ei lasketa mitään oheiskirjoja mukaan. Edelliset viisi alpparia ovat olleet Ferrin ja Conradin tekemiä, mutta tässä uudessa käsikirjoittajaksi vaihtuu Fabcaro ja Conrad jatkaa piirtäjänä. Minulle tämä oli neljäs varsinainen Asterix-sarjakuva. Tahdiksi on nyt vakiintunut, että uusi sarjakuva tulee joka toinen vuosi.

Mietelause karkottaa mielen hämäryyden kuin aamun ensi valonsäde…

Alpparissa on keskeisenä elementtinä pääasiassa heppoisiin mietelauseisiin nojaava oppi siitä, miten omalla asennoitumisella voi vaikuttaa elämänsä kulkuun ja siihen, saako gallialaisilta pataan vai ei. Se on kääntäjälle helpohko teema, koska tällaisten teepussiviisauksien ja somekuva-aforismien lajityyppi on tullut elämässä aika tutuksi kuin itsestään. Imelien vertauskuvien sorvaamisen lisäksi kääntäessä piti miettiä, millaiset lauserakenteet tuovat mielikuvan sananlaskusta. Tarinan varsinaiset mietelauseet kääntyivät suhteellisen suoraan ranskasta, mutta seassa oli kuitenkin myös oikeita kirjallisuussitaatteja esittämässä mietelauseita.

Olin juuri ennen tätä kääntänyt Asterixin latinan fraasikirjan, jossa oli reilusti sekä kirjallisuussitaatteja että mietelauseiksi kivettyneitä lentäviä lauseita, joten olin jo sisällä aihemaailmassa ja sitaattienhakumoottorini oli valmiiksi hyrräämässä: iskin saman tien kirjastovaraukset tulille, napsin mukaan kaikki eri suomennosversiot, etsin Project Gutenbergistä ja vastaavista sitaattien sijainnit ranskankielisissä kirjoissa ja bongasin jo etukäteen mahdolliset sudenkuopat (kuten ettei samanniminen runokokoelma välttämättä sisälläkään kaikkia samoja runoja kuin alkuperäinen vaan voi olla lyhennetty valikoima).

Latinan fraasikirja auttoi siis selvästi sarjakuvan kääntämisessä, mutta toisaalta sarjakuvakin auttoi takautuvasti latinan kirjan kanssa: sarjakuvan sanaleikkien selityksistä avautui kohta, jota en ollut osannut purkaa latinankirjassa. Latinan fraasikirjassa oli nimittäin väännös Tout-Rome, joka tarkoittaa sanasanaisesti ”koko Rooma”, mutta yhdysviiva ja iso alkukirjain paljastavat, että kyseessä on jokin muu, termimäinen ilmaus. Yritin arvailla alkuperäistä fraasia *Tout-France-tyyppisten veikkausten kautta, mutta en löytänyt mitään. Sarjakuvassa sitten esiintyikin sanaleikki Tout-Lutèce, jossa paikkana onkin historiallinen Lutetia eli Asterix-sarjakuvien Parisium. Siitä selvisi, että oikea alkuperäinen termi onkin Tout-Paris. Olin siis ajatellut Tout-Romessa Roomaa virheellisesti Rooman valtakuntana enkä kaupunkina, kun lähdin arvailemaan alkuperäistä sanaa. Tout-Paris’n merkitys sitten löytyikin helposti (Wikipedia). Tout ei ilmauksessa viittaakaan maantieteeseen, eli koko Pariisiin, vaan ihmisiin, kaikkiin, jotka ovat jotakin. Ehdin vielä korjata kohdan latinankirjan käännökseen.

Sitaattien ujuttamisessa suomennokseen ilmenee monenlaisia kiinnostavia käännösongelmia. Yritin esimerkiksi korvata Pierre Corneillen sotaisaa sitaattia teoksesta Cid jollakin tutummalla otteella Vänrikki Stoolin tarinoista, joista arvelin löytyvän sopivaa tematiikkaa yksittäisen säemietelmän muodossa, mutta en löytänyt koko kirjasta yhtään käyttökelpoista! Sanasto oli Asterixiin aivan liian kuoloisaa ja hurmehista. En löytänyt muualtakaan mitään hyvää, joten päädyin käyttämään Corneillen sitaatin virallista suomennosta, vaikka se ei runollisten sanamuotojensa vuoksi oikein näytä mietelauseelta samaan tapaan kuin sarjakuvan muut aforismit, vaan erottuu tyylillisesti.

Sitaatteja etsiessä oli ylipäätään vaikeaa löytää fraaseja, jotka olisivat riittävän sanontamaisia voidakseen esittää sarjakuvassa itsenäistä mietelausetta. Yleensä teksteissä on selkeitä näkökulmia, ja lauseet ovat harvoin riittävän geneerisiä toimiakseen yksinään sanonnanomaisesti. Eli vaikka fraasin aihe olisi ollut se mitä haluttiin, niin usein joko katkelman puhujasta tai puhuteltavasta ilmenee jotakin sellaista, mikä ei asetu oikein, kun fraasia yrittääkin istuttaa toiseen tekstiin, eri puhujan suuhun, eri puhuteltavalle kohdistettuna.

Yksi esimerkki tällaisesta sitaatista oli Goethen Faustista: ”celui qui sait mettre à profit l’occasion, c’est là l’habile homme”. Tämä menee ranskaksi hyvin läpi repliikkinä, koska lyyrisyyttä tuskin huomaa rakenteesta. Se kuulostaa ihan luontevalta puhutuksi repliikiksi ja on sisällöltään sopivan geneerinen yleiseksi ohjenuoraksi elämään. Faustista oli saatavilla neljä suomennosta:

”ken tarttuu tukkaan tuokion, mies oikea on” (Otto Manninen)
”[mut] siepata ken hetken ties, hän elää, hän on mies!” (Valter Juva)
”[vaan] tuokion ken siepata ties’, se vasta aika mies!” (Kaarlo Forsman)
”[mutta] tilaisuuteen osaa tarttua vain tosi mies” (Lauri Sipari – suomennos ilmestyy ensi kuussa, mutta sain katkelman kääntäjältä etukäteen)

Ensimmäinen ei käy, koska tuokion tukkaan tarttuminen on niin outo kielikuva hetkeen tarttumiselle, että lukijan on vaikea ymmärtää sitä. Toisessa on runollinen toistorakenne, joka ei kuulosta puheelta, ja kolmannessa runollinen heittomerkkilyhenne. Ne eivät kuulosta luontevilta asioilta sanoa toiselle, ja niiden sisältämä ajatus on vaikea ymmärtää siinä mielessä, että miksi hahmo sanoisi näin. Dialogi katkeaisi, kun lukija tipahtaa kärryiltä. Uudessa on ymmärrettävin tapa ilmaista tilaisuuteen tarttuminen, eikä se sisällä riimiparia, joka tekisi fraasista epäuskottavan sananpartena, mutta toisaalta se ei myöskään kuulosta aforismilta vaan ihan normaalilta lauseelta.

Varsinainen ongelma kuitenkin on, että kaikissa näissä korostetaan tosimieheyttä (niin kuin kuuluukin sen perusteella, mitä alkuperäisessä kontekstissa eli Faustissa tarkoitetaan – ja mahdollisesti myös saksaksi suoraan sanotaan, en tiedä), kun taas kontekstista irrotettuna ranskan hommen voi ymmärtää miehen lisäksi myös ihmiseksi. Aforismissa toimisi paremmin puhua ihmisistä yleisesti ennemmin kuin miesten miehistä. Tätä tarkoitin sillä, että uuteen kontekstiin siirrettynä usein joko puhuja tai puhuteltava on jollain tapaa pielessä. Kohdeyleisöä puhutellaan miehinä, jotka haluaisivat olla tosimiehiä, mikä ei vastaa sarjakuvan tilannetta.

Ranskan fraasin voi ymmärtää sellaisenaan (ilman Faust-taustaa) laajemmassa merkityksessä: ”Viisas on se, joka osaa hyödyntää tilaisuuden.” Minun alkutekstissäni eli ranskassa käytetty sana habile tarkoittaa taitavaa, nokkelaa, älykästä jne., mutta koska kaikissa Faust-suomennoksissa puhutaan oikeasta mieheydestä, siihen on varmaankin syynä alkuperäinen saksankielinen ilmaus. Faust-käännökset on tehty tietenkin saksasta, mutta minun alkutekstini tulee siitä mutkan kautta, ranskannoksesta vuodelta 1828. Faust-suomennokset ovat lähteneet yhteen suuntaan ja -ranskannos toiseen suuntaan, eikä ranskannoksen suomentaminen tuota enää samaa lopputulosta.

Tilanne näytti aloittaessa ihanteelliselta: oli paljon suomennoksia, joista tarvitsi vain valita omaan tekstiin parhaiten istuva, mutta kuitenkaan mikään niistä ei lopulta toiminut. En nyt jostain syystä millään löydä käännöstiedostostani tätä kohtaa, että mitä lopulta tämän kanssa tein. Käänsinkö itse uusiksi aforismityyliin, jolloin sitaatti menetettiin, vai löysinkö jonkin ihan muun korvaavan suomalaisen sitaatin (enkä siksi löydä kohtaa, koska se on muuttunut niin paljon), mutta jos onnistun löytämään sen kun tekijänkappaleet tulevat, niin lisään sen tähän.

MUOKKAUS: No niin, löytyihän se lopulta. Lopusta. Olin tehnyt niin isoja muutoksia, että ei ihme, ettei meinannut löytyä. Kyseessä on siis albumin loppukohtaus. Ei varmaankaan spoilaa liikaa, jos paljastan, että kyläläiset ovat kokoontuneet villisikaa notkuvien pöytien ääreen juhlimaan yötaivaan alle. Eli sitaatti olikin leivottu tässä tapauksessa sisään kertojanlaatikon leipätekstiin eikä ollut erillisenä lausuttu sitaattirepla, millä on suuri merkitys: kertojan tekstissä olennainen aasinsilta sitaattiin oli sana ”aika”. Lootan merkityssisältö oli siis suuren piirtein jotain, että nyt on aika juhlia, koska viisas on se, joka osaa hyödyntää hetken. Mutta asia piti ilmaista hyvin runollisen tunnelmallisesti, ja koska kyseessä oli tarinan loppukaneetti, sitaatin ujuttaminen siihen oli poikkeuksellisen tärkeää, koska lentävät lauseet ja niiden siteeraaminen edelleen muille olivat tarinassa iso teema, joka näin vedetään yhteen. Minusta edellä esitetyt tosi mies -sitaatit eivät olleet riittävän kattavia juhlatilanteen summaamiseen, joten etsin korvaavia paikallisia sitaatteja. Aloitin epäomaperäisesti Aleksis Kivestä, ja löysinkin heti häneltä sellaisia, jotka pystyivät seisomaan itsenäisinä irti kontekstistaan ja olivat sopivan geneerisiä mietelauseiksi. Löysin ensinnäkin sellaisen kuin ”aika antaa uusia neuvoja”. Se liittyi ”aikaan”, joka tarvittiin aasinsiltaa varten, mutta valitettavasti se ei liittynyt mitenkään itse tilanteeseen. Kukaan tarinassa ei tarvinnut enää neuvoja. Toinen, minkä löysin, oli ”iloinen mieli elää kauan”, joka puolestaan sopi hyvin juhlimiseen, mutta siitä taas puuttui tuo suora aasinsilta, joten sen ympärille olisi ehkä pitänyt topata omasta päästä jotain lisäfyllinkiä. Tein melko obskuurin ratkaisun ja panin ne peräkkäin molemmat! Minusta se menee läpi… Toinen luo aasinsillan, eikä siihen niin ehdi kiinnittää huomiota, että sen merkitys jää höttöiseksi, kun jälkimmäinen jo tulee ja luo tunnelman ja hyvän loppufraasin. Vai mitä olette mieltä? Oliko ihan älytön veto?

Mutta summa summarum kaikki sitaatit pitää käsitellä tapauskohtaisesti: joskus on käytettävä samasta sitaatista löytynyttä virallista suomennosta, vaikka se olisi uudessa kontekstissa kömpelökin (kuten em. Corneillen kanssa), joskus onnistuu korvaamaan sitaatit toisilla sitaateilla suomalaisista alkuperäislähteistä ja joskus on pakko kääntää merkitys tavalliseen tapaan kuin siinä ei olisi sitaattia lainkaan (jos on tarinan vuoksi saatava tarkka merkityssisältö mainittua). Yksi sitaateista ei edes ollut sitaatti, vaikka se sellaisena liikkuu maailmalla. Kysyin siitä kirjastonhoitajalta, mikä on suomentajille mahtava apuväline ja avaa hyvin kirjastoammattilaisten vaikeaa työtä.

Tein minä virren pajupuusta…

Trubadurix heittää albumissa viitisen laulua. Yleensä lauluvitsit ovat minulle vaikeita, kun pitäisi osata noutaa aivoistaan jokin riittävän hyvin tunnettu biisi pelkästään jollakin yhdellä hakusanalla, kuten ”kivi” tai millä tahansa sen synonyymeistä, jotta voisi vaihtaa sen sitten tekstissä ”hiidenkiveen”. Kysyn niissä yleensä apua kavereilta. Onneksi musiikkilyriikoita harrastavat tykkäävät ratkoa tällaisia pähkinöitä.

Tällä kertaa kuitenkin keksin kaikki lauluviittaukset itse! Ne vain pulpahtivat mieleen ilman mitään väkisin pusertamista. Muuten minulla ei ollut musiikkikohtausta väsätessäni mitenkään hyvä käännöspäivä, eikä teksti meinannut rullata, mutta laulujen ”vaihdettavat sanat” vain asettuivat saman tien nätisti kohdalleen sopivine tavumäärineen. Kumpusi vain mieleen, että tämä muistuttaa minua jostakin joko merkitykseltään (hmm, ”tapaaminen jossakin paikassa”…) tai rytmillisesti (le-gi-oo-na-lai-nen). Ehkä syynä oli se, että tällä kertaa avainsanat olivat niin pitkiä, että niitä vastaavat sanat pomppaavat pääni laulutekstimassasta esille paremmin kuin paritavuiset arkisanat (kuten kivi).

Pelkään, että yleisesti ottaen näissä alppareissa lukijalle pistää lauluviittauksista silmään, että kääntäjä ei ole sama kuin vanhoissa Asterixeissa. Minulle tutuimmat biisit ovat ysäriä ja 2000-luvun alkua, teinipoppia ja radioiskelmää ennemmin kuin aikuisrokkia. Enemmän ”tyttömäistä” kuin katu-uskottavaa (ennemmin Tiktakia kuin Leevi and the Leavingsiä). Uudelle lapsiyleisölle nekään eivät avaudu, joten lauluvitsit on sitten suunnattu lähinnä vain itseni kaltaiselle lukijalle. Onko niitä?

Alkuteksteissä lauluviittaukset ovat usein chansoneihin ja kasari-ysäri-iskelmään ja hyvin harvoin uuteen musiikkiin, joten en pidä mielekkäänä alkaa vaihtamaan niitä käännöksessäkään nuorisolaismusiikiksi mitään kuviteltua tämän hetken lapsiyleisöä varten. Vanhojen iskelmien klassikkouteen ja pysyvyyteen voi luottaa, mutta yleisö ei varmaankaan enää tunnista niitä, enkä itsekään osaa tuottaa niitä. Onko silloin järkeä käyttää niitä? Tämä on vähän sellainen kipukohta, jonka kanssa vielä painin, kun kaikissa vaihtoehdoissa on huonot puolensa.

Tunnetko Liinukan hei?

Kaikissa kääntämissäni Asterix-alppareissa kylän päällikkö puhuttelee alkutekstissä vaimoaan hellittelynimellä Mimine, joka on siis johdettu nimestä Bonemine. Vaimo puolestaan puhuttelee miestään hempeästi possuksi. (Itse suosisin ”possuseni”-muotoa, koska possu kuulostaa helposti tylyltä suomeksi, mutta tässä on vielä hieman tasapainottelua käännösperinteen vuoksi.) Mimine esiintyy jo Goscinnyn ja Uderzon alkuperäisissä alppareissa (ainakin Asterix ja ennustajassa), mutta suomeksi se on perinteisesti käännetty vain ”kultaseni” tai vastaavaa.

Nykyisin Mimine on otettu ranskaksi jatkuvaan käyttöön. Ensimmäiset käännökseni kiertelin sitä, kuten aiemminkin oli tehty, mutta nyt kun se tuli vastaan jo parissa Idefix-alpparissakin, päätin, että tämä peli ei enää vetele vaan Miminelle on pakko keksiä vastine myös suomeksi eli lempinimi meikäläisten nimen Smirgeline pohjalta.

En keksinyt itse mitään, mihin olisin ollut tyytyväinen, joten kysyin kustantamolta ideoita. Useampi ihminen heitteli ehdotuksia, joista yksi kuulosti minusta paremmalta kuin muut. Mutta kun sitten aloin lisätä nimeä tekstiin, se ei vain sopinut Aladobixin ilmeisiin. Sen sijaan yksi vakkarikustannustoimittajani Janne Suomisen ehdotuksista, sähköpostiviestissä liian perisuomalaiselta kuulostava Liinukka, asettuikin Aladobixin suuhun kuin itsestään, vaikka yritin sitä toppuutella. Luulen, että syynä oli se, että lempinimeä ei käytetäkään kovin usein hempeilyyn tai vaimon pehmittelyyn, kuten oletin, vaan sitä huudetaan usein hädässä jossakin traagisessa kohtauksessa, kun Aladobix pelkää vaimonsa puolesta. Ei silloin voi alkaa lässytellä humoristisesti mistään smirgsulaisista, kun toista raastetaan käsistä kohti uhkaavaa kohtaloa. Liinukkaa pystyy huutamaan myös kurkku suorana ja kyyneleet silmissä.

Kun käänsin tämän työn perään kolmannen Idefix ja Voittamattomat ‑albumin, siellä mainittiin odotetusti jälleen Mimine, ja Liinukka istui edelleen sen erilaisiin käyttöyhteyksiin. Siksi uskon, että lempinimen saanee kivasti vakiinnutettua Asterix-termistöön, vaikka se tässä ensiesiintymisessään tuleekin lukijoille ehkä vähän yllätyksenä. Toivottavasti sitä toistellaan vielä tulevissakin alppareissa…