Koronakevään keskelle mätkähti peräti kolme alpparia käännettäväksi – onneksi, koska johan tässä alkoi pää pehmetä neljän seinän sisällä. Ensimmäisenä kävin Yoko Tsunon uusimman kimppuun. Kyseessä on Ranskassa viime syksynä (2019) ilmestynyt uusi albumi Anges et Faucons, joka jakaantuu käytännössä kahteen erilliseen tarinaan ja on myös tyypillistä alpparia vähän pitempi. Kaksijakoisen rakenteen syynä oli ilmeisesti kustantajan huoli siitä, estääkö käsikirjoittaja-piirtäjä Roger Leloup’n terveydentila normaalipituisen tarinan saattamisen loppuun asti.

Työhön oli innostavaa tarttua, kun huomasin juuri maaliskuun alussa, että edellinen Yoko-suomennokseni Odinin tuli olikin ollut helmikuussa Herra Koipeliini ‑äänestyksessä ehdokkaana vuoden 2019 parhaan käännössarjakuvan tittelistä. Tulos oli keskikastia, mutta yllätyin silti iloisesti, koska kääntämäni sarjikset eivät yleensä ole luonteeltaan sellaisia, että päätyisivät useinkaan ehdokaslistalle. Äänestyksessä pääpaino on sarjakuvan laadulla ja kustannuspäätöksen merkittävyydellä, eikä siinä arvioida varsinaisesti itse käännöstä.

Aika ja paikka

Haukkoja ja enkeleitä on siis upouusi albumi (kun taas viime vuonna suomeksi ilmestynyt Odinin tuli oli 80-luvulta), ja se julkaistaan sarjassa numerolla 23. Aihepiiriltään alpparin ensimmäinen tarina asettuu kuitenkin suoraan Ametistin kirous ‑albumin jatkoksi (2013, nro 19). Se on nimittäin aikamatkailutarina, jossa palataan morjenstamaan sir Archibaldia, Emilian isoisoisää. Myös Emilian perhetaustoja selventävä Seitsemäs koodi (2005, nro 13) voi olla kiinnostava lukea pohjalle, mutta siihen ei ole yhtä suoraa linkkiä kuin Ametistin kiroukseen.

Olin kääntänyt kaksi Yokoa ennen tätä työtä, eikä kumpikaan niistä ollut aikakonetarina. Sain siis selvittää aikakoneiden osien suomenkieliset nimitykset aiemmista käännöksistä – ”aikakoneiden” monikossa, koska näköjään niitä on sarjassa kahta eri sorttia: Monyan sulavalinjainen kikotin, joka on tuttu esimerkiksi albumista Matka halki aikojen, ja sitten tämä Ametistin kirouksessa nähty 30-luvulla kehitetty paksu pönttö. Monyan kone esitellään totta kai albumissa, jota ei ole vielä suomennettu, joten en tiedä selviäisikö tarinasta, onko laite kehitetty vuosituhansien saatossa tästä alkeellisesta varhaisversiosta vai ovatko ne täysin erillistä tekniikkaa. MUOKKAUS: Kyseinen Monyan aikakoneen esittelevä albumi Ajan pyörre ilmestyy suomeksi keväällä 2021.

Kaikkihan varmasti ymmärtävät, että ajassa matkustaminen on ensisijaisesti lingvistinen ongelma eikä tekninen. Jouduin puntaroimaan, pitäisikö käännöksessä käyttää ennemmin ajan vai paikan mukaisia sijamuotoja. Olisin halunnut esimerkiksi käyttää paikan ilmausta ”Kyllähän Archibald elää vuodessa 1934, mutta me olemme sieltä yli 80 vuoden päässä”. Kuplan tilanpuutteen vuoksi minun oli kuitenkin valittava lyhyempi ja tylsempi ajan ilmaus: ”Kyllähän Archibald elää vuonna 1934, mutta siitä on yli 80 vuotta”.

Myöhemmin sain käytettyä myös paikan ilmauksia, esimerkiksi kohdassa ”Aikasiirtymä huomioiden kello on kymmenen aamulla, kun kammio materialisoituu jälleen 2000-luvulle…” (Ei ”2000-luvulla”.)

Sijamuotojen lisäksi aikamatkailu sekoittaa myös verbien aikamuotoja. Esimerkiksi kohdassa ”Vaikea uskoa, että ne lapset makasivat mullan alla.” menneen ajan muoto ”makasivat” viittaa siis hahmojen henkilökohtaiseen aikaan (ennen kuin toimimme), mutta yleisessä ajassa tulevaisuuteen: myöhempänä vuonna makasivat haudoissa, mutta eivät makaa enää, vaikka aika on nyt varhaisempi objektiivisesti katsottuna.

Toinen esimerkki: ”Niin kai. Mutta paloiko hän nyt pommikoneensa mukana Doverin kallioilla vai ei?” Siis onko henkilön kuolinsyy edelleen (uudessa nykyhetkessä) sama kuin aiemmin (edellisessä versiossa samasta nykyhetkestä) eli että hän paloi (ainakin aiemmassa menneisyydessä, mutta entä uudessa menneisyydessä)? Koska mielestäni ”nyt” selkeyttää tätä ajatusta, poistin tekstistä toisen ajanmääreen sekoittamasta pakkaa: ”paloiko hän nyt vuonna 1943 pommikoneensa mukana vai ei?” (Hahmot puhuvat asiasta 2000-luvulla.)

Aku-setä-ongelma

Teksti vilisee oncleja (setä/eno) ja tanteja (täti / sedän tai enon vaimo). Klassiseen Aku-setä-tyyliin aina ei ole tiedossa, onko kyseessä sukulainen äidin vai isän puolelta. (Aku Ankan veljenpojathan ovat oikeasti siskonpoikia, eli Aku-setä on heille todellisuudessa eno.)

Haukkojen ja enkeleiden ensimmäisessä tarinaosuudessa esiintyy sir Archibald, joka on Emilian isoisoisä. Aikamatkailun salaamiseksi Emilia kutsuu hahmoa menneisyydessä kuitenkin ”sedäksi”. Toiselle hahmolle, Bonnielle, Archibald on aidosti setä. Archibaldin sisko Gloria on isoisotäti, jota kutsutaan tädiksi ilmeisesti vain lyhyyden vuoksi – myös muiden kuin sukulaisten toimesta. Isoisoisää kutsutaan sanalla aïeul, joka voi viitata mihin tahansa papasta ammoiseen esi-isään. Mielestäni suomessa ei voi kutsua isoisoisää vielä esi-isäksi, kun välissä on vain kaksi sukupolvea, mutta aïeul on tietenkin paljon lyhyempi tunkea kuplaan kuin eksaktimpi isoisoisä.

Päähenkilöiden sukulaisten lisäksi tarinassa pyörii uusien sivuhenkilöiden sukulaisia. Suloisista pikku lapsosista pitää huolta köyhä täti, joka todella on tällä kertaa oikeasti täti, sillä lasten äiti on hänen siskonsa. Jälkimmäisessä tarinassa pilottityttö-Dinahin huoltaja on sir Harold, jonka vaimoa Dinah puhuttelee tanteksi, mutta mahtaako sen merkitys olla tässä täti vai enon/sedän vaimo: kumpi pariskunnasta on Dinahille suoraan sukua? Oletan, että Harold, koska hänet nimenomaisesti mainitaan huoltajaksi. Dinahin vanhemmista ei ole mitään tietoa, joten arvoin Haroldista enon ihan vain siksi, että tulisi vaihtelua sedittelyyn.

Sir Haroldin vaimoa ei ole nimetty, joten on pakko mennä tädittelyllä suomeksikin. ”Enon vaimon” toistelu kuulostaisi oudolta, ja vaimosta puhutaan usein samassa lauseyhteydessä kuin hänen miehestäänkin, joten kumpaankin viittaaminen hän-pronomineilla olisi sekavaa. En oikein välitä tästä ratkaisustani, mutta mieluummin käytän sekaisin ”enon vaimoa” ja ”tätiä” kuin keksin hahmolle nimen omasta päästäni. Kyllähän suomessakin puhutellaan enojen ja setien vaimoja ihan vain tädeiksi, mutta se ei ole mielestäni virallista käyttöä eikä helpota uusien hahmojen välisten suhteiden hahmottamista.

Mikä siinä on, ettei hahmoilla koskaan voi olla ihan vain vanhempia? Aina pitää olla setää ja tätiä, enoa ja sukulaispoikaa ja esi-isää?

– Yes, Mylord. – No, Milord.

Albumin toinen seikkailu käynnistyy viittauksella tarinaan Viesti ikuisuuteen, jota ei ole julkaistu suomeksi albumina mutta kylläkin osiin jaettuna Non Stop ‑lehden numeroissa 13–17 vuonna 1976. Viittaus kuitenkin rajoittuu Yokolle tuttuun historialliseen lentokoneeseen, joten sen muisteleminen ei ole mitenkään pakollista. Lisäksi tässäkin tarinassa on pieni viittaus Emilian kokemuksiin Ametistin kirouksessa. Suurimman haasteen muodostivat lentokone- ja ilmailutermit, minkä ei pitäisi olla Yokon hahmon tuntien mikään yllätys.

Viestissä ikuisuuteen esiteltiin uusi hahmo, salaisen palvelun johtaja majuri Dundee, joka palaa Haukoissa ja enkeleissä tarjoamaan Yokolle työkeikkaa. Majuria on aiemmissa suomennoksissa puhuteltu myös Milordiksi ja Mylordiksi, ja minun piti nyt yrittää setviä, kumpaa haluaisin itse käyttää uudessa tarinassa.

Ranskaksi sanan kirjoitusasu on Milord, ja kyseistä muotoa käytetään myös Ametistin kirouksessa, jossa se tosin mainitaan vain kerran. Sen sijaan hahmon kannalta merkittävämmässä Viestissä ikuisuuteen käytetään lukuisia kertoja muotoa Mylord. Toisaalta Viesti ikuisuuteen saatetaan ehkä kääntää joskus uusiksi alpparimuodossa, jolloin albumijatkumossa olisi yhdenmukaisempaa käyttää Ametistin kirouksen aloittamaa Milord-muotoa. Viestistä ikuisuuteen voi nähdä, että myös Mylordin takana on alkutekstissä Milord, sillä käännökseen on jäänyt yksi ”Mi…”.

Peruskysymys lienee, onko kyseessä korkea-arvoiselle henkilölle osoitettu kohtelias puhuttelumuoto vaiko majuri Dundeen etunimi? Kummassakin tapauksessa pitää huomioida, että hahmo on britti, mutta alkuteksti ranskaa. Sarjakuvien taitosta ei erotu iso alkukirjain, josta voisi päätellä, onko termi tarkoitettu nimeksi vai puhutteluksi. Jonkin bloggauksen perusteella ainakin Viesti ikuisuuteen ‑tarinan englanninnoksessa on milord-muoto tulkittu puhutteluksi.

Jos Milord mielletään etunimeksi, niin se on kyllä erittäin harvinainen. Lisäksi on hyvin epätodennäköistä, että Viestissä ikuisuuteen eräs pomoksi tituleerattu hahmo puhuttelisi ”tärkeää vippiä” noin vain etunimellä. Muiden hahmojen käytössä puhuttelu joko rahvaanomaisesti etunimellä tai toisaalta ylevällä tittelillä saattaisi olla pottuiluakin, mutta se ei ole kovin todennäköistä Yokon tyylin huomioiden.

Jos ajatellaan termiä puhutteluksi, niin pitäisikö siinä tapauksessa käyttää muotoa milord vai mylord? Milordilla tulee hirveästi ranskalähteitä, kun taas mylordilla brittijuttuja, jotka sopivat majuri Dundeen hahmoon paremmin – se puoltaisi Viestissä ikuisuuteen tehtyä lokalisointiratkaisua.

Hetken aikaa näyttää siis siltä, että puhuttelu olisi loogisempi vaihtoehto, mutta sitten törmätäänkin puolestaan kysymykseen, miksi ihmeessä myös kertojanlaatikoissa käytettäisiin hahmosta puhuttelumuotoa nimen tai tittelin sijaan? Sen vuoksi tulkitsin lopulta termin nimeksi eli kirjoitan sen isolla (mikä näkyy kertojanlaatikoissa), mutta muutin sanan kuitenkin brittiläisempään kirjoitusasuun Mylord. Ratkaisu on epämääräinen sekasikiö, johon olisin halunnut saada jonkin vakaamman varmuuden.

Toisin kuin yleensä Haukkojen ja enkeleiden kääntäminen kulminoitui siis hyvin konkreettisiin sana- ja morfeemitason ongelmiin. Työssä ei vaadittu periaatepäätöksiä suurista linjoista – ne oli kai tehty jo aiemmissa albumeissa. Minulla oli tätä työtä aloittaessani takana kaksi aiempaa Yoko Tsuno ‑alpparia, ja nyt kolmannen kohdalla otin ne eteeni tutkittavaksi rinnakkain. Ikäväkseni sain huomata, että tekemistäni käännösratkaisuista löytyi keskinäisiä epäyhdenmukaisuuksia jo nyt, vain kahden albumin jälkeen! Ilmeisesti niiden välissä vierähtäneet kaksi vuotta ja monta sarjakuvakäännöstä ehtivät muuttaa joko tyyliäni tai perusteluja, joiden mukaan teen käännösratkaisuni. Toivottavasti tämä kolmas albumi vakiinnuttaa joitakin linjoja edes itselleni. Lukijaa onneksi hämännee se, että kaksi edellistä albumia on tehty alunperin eri vuosikymmenillä ja ne ovat siksi keskenään hyvin erilaisia muutenkin. Haukoissa ja enkeleissä tarinan kahtiajakoisuus taas on tarkoituksellista, mutta suomennos silti mielestäni saumattomasti mukavan tasapaksu – kuin vanha aikakone.