Suomentajat lukijoiden luo ‑hanke vei minut 9.5. vierailulle Tarvasjoen kouluun Lietoon ja 10.5. Kangasalan pääkirjastoon.

Yleisön opiskelu

Tarvasjoella yleisönä oli reilut sata yläkoululaista opettajineen, kun taas Kangasalla väkeä oli vain muutama lukion ranskanopiskelija ja heidän opettajansa. Kangasalla puhuminen kävi kuitenkin helpommin, kun tiesi, että koko yleisöllä oli sama tulokulma aiheeseen. Liedossa asetelma oli luentomaisempi ja paikalla oli niin monenlaisia kuulijoita, ettei voinut tietää, ketä aihe kosketti.

Tästä huolimatta Liedossa syntyi hyvää keskustelua varsinaisen esitelmöinnin ulkopuolella, sillä tilaisuuteen saapui myös kahden paikallislehden toimittajat, jotka olivat itse kiinnostuneita sarjakuvista ja suomentamisesta ja pohtivat, lukevatko nuoret enää sarjakuvaa. (Itse uskoisin, että lukevat, mutta veikkaan, että pirstaleisesti netistä ennemmin kuin säännöllisiä julkaisuja.) Myös kirjastohenkilökunnan kanssa jutellessa valkeni uusia ajatuksia, sillä en ollut ennen ajatellut koulukirjastojen erilaista roolia verrattuna muihin kirjastoyksiköihin (kun MINÄ olin nuori, meillä oli kirjastoauto ja kyläkirjasto, ei erillistä koulukirjastoa, jonka kokoelmaa olisi hoidettu opetuksellisessa mielessä). Toinen kiinnostava näkemys oli se, etteivät lapset (nykyään?) välttämättä osaa lukea sarjakuvaa, vaan se on opeteltava taito siinä missä muutkin tekstityypit. Bongasin koululla sarjakuvastrippejä teipattuna moneen seinään ja kaapinoveen, joten sarjakuvat ovat kuitenkin kaiken aikaa läsnä ympäristössämme, vaikka kotiin ei tulisikaan paperilehtiä. Osaaminen taitaa eriytyä tälläkin osa-alueella.

Liedossa joillakin luokilla oli tarkoitus palata sarjakuviin vielä äidinkielen tunneilla, ja lisäksi sain kuvataiteen opettajalta palautetta, että esitykseni sopi hyvin opetussisältöihin. Olen siis tyytyväinen, vaikka mikrofoniin puhumisessa ja yleisön kanssa vuorovaikuttamisessa olisi vielä parannettavaa. Aiemmat suunnitelmani aiheen käsittelystä sarjakuvien huumorin kautta toimivat vähän heikonlaisesti nuorille, jotka ehkä pitävät sellaista helposti lapsellisena kosiskeluna.

Kangasalla puhuminen sujui rennommin edellisen päivän lämmittelyn jälkeen. Yritin käsitellä kääntämistä ja kielialoja vähän laajemminkin. Toivoin, että olisin ehtinyt saada uuden sarjakuvan työn alle juuri ennen vierailuja, jotta olisin päässyt käyttämään esimerkkejä sillä hetkellä pyörittelemistäni konkreettisista ongelmista, mutta se ei nyt onnistunut. Sen sijaan heti vierailujen jälkeen minulle pätkähti käännettäväksi useampikin alppari. Olen bongaillut kuluneella viikolla netistä ja TV:stä muita Suomentajat lukijoiden luo ‑hankkeen kääntäjiä Helsinki Lit ‑festareiden johdosta ja ällistellyt, miten hienoja juttuja he ovat päässeet tekemään. Nyt minullakin on hienoja juttuja jonossa, enkä malttaisi millään odottaa, kun uudet seikkailut kutsuvat!