Nyt sain sitten tehtäväkseni tämän Sikojenlahden, kuten veikkailinkin edellisessä Piko ja Fantasio ‑bloggauksessani (Suuri sumutus). Sikojenlahti on siis uutta tuotantoa. La Baie des cochons on julkaistu vuonna 2024, mutta se edustaa vasta aloitettua classique-sarjaa, jossa jäljitellään Franquinin tyyliä. Alpparin ovat luoneet uudet tekijät, piirtäjä Elric sekä kirjoittajat Clément Lemoine ja Michaël Baril. Heistä Elric Dufau on tehnyt ainakin 2020-luvulla Ranskassa uutta Ahmed Ahnetta, mutta käsikirjoittajien aiemmista töistä en tunnistanut mitään erityisempää. (Tekijöistä Dupuis-kustantamon sivuilla: Elric, Lemoine ja Baril).

Classique-sarjan tarkoituksena on siis jäljitellä Franquinin Pikoja. Franquin piirsi Pikoa ja Fantasiota koko 50-luvun (alkaen 40-luvun lopulta) ja harventuneella tahdilla myös 60-luvun, kunnes antoi 60- ja 70-luvun taitteessa homman Fournierin jatkettavaksi. Uusi Sikojenlahti-albumi liittyy juoneltaan Franquinin Buddhan vankiin, joka on julkaistu Ranskassa jo vuonna -59 mutta suomeksi albumina vasta -90 (Semic, suom. Lauri Narinen). Uusi albumi sijoittuu, kuten arvata saattaa, Sikojenlahden maihinnousun vuoteen 1961, eli uudet tekijät ovat nykyajassa kirjoittaneet tarinan sijoittumaan Franquinin aktiiviseen piirtämisaikaan. Kääntämisessäkin minulla on siis tavoitteena saada uusi Piko tuntumaan sopivasti vanhahtavalta.

Franquin-nostalgian ja valitun historiallisen miljöön perusteella vaikuttaa siltä, että uusi albumi (ja ehkäpä koko tuleva classique-sarja) on suunnattu selvästi aikuisille. Tuntuu vähän hassulta tehdä tekstiä itseään vanhemmalle kohderyhmälle – olen kuitenkin itsekin jo tukevasti keski-ikäinen, vaikka olen Pikoni nauttinut pääasiassa muiden kuin Franquinin kaudelta. Hassulta, mutta ei mitenkään hankalalta. Koska alppari on aikuisyleisölle, otin tavoitteekseni pitää käännöksen aika vaikeana, eli että en helpota asioita lukijoille. Käytännön tasolla se tarkoittaa, että pidin tekstiin sirotellun espanjan sellaisenaan enkä alkanut karsia vieraita vaikutteita vähemmäksi tai vaihtaa ilmauksia helpompiin espanjan sanoihin. (En toki osaakaan espanjaa, joten vaikea siinä olisi ollut vaihtaa…) Luulen, että keskimääräinen ranskalainen arvaa espanjaa paremmin kuin keskimääräinen espanjantaidoton suomalainen, koska espanja ja ranska ovat lähempänä toisiaan. Siinä mielessä tekstin helpottaminen olisi ollut perusteltua. Mutta toisaalta espanja saattaa olla kohtalaisen osattu kieli suomessa, tai espanjan ilmaukset voivat olla ihan yleissivistyksen kautta tuttuja vaikka elokuvista. Päätin kuitenkin lähteä siitä, että pidän espanjan ja historialliset viittaukset sinällään, vaikka olisivat vaikeitakin.

Olen suomentanut Franquinia vain Marsupilamin metkuissa, jossa oli muutama pikkutarina. En siis ole erityisen sisällä Franquinin tyylissä. Tässä alpparissa minua kiinnosti varsinkin Tiinan hahmo, jonka puhetyyliä en ole ennen käsitellyt, koska Franquinin seuraaja Fournier ei hahmosta välittänyt. Nyt pääsen perehtymään Tiinaan ihan kunnolla: miten hän naljailee Fantasion kanssa, miten hän manailee, miten he puhuttelevat ja nimittelevät toisiaan… En ehkä hirveästi löytänyt vanhoista alppareista suoraan käyttökelpoista materiaalia, mitään lempparikirosanaa tai sen sellaista, mutta mielestäni sain alkutekstin Tiinan sanailusta käännettyä aika nasevan hahmon. Tiinan roolit ovat ehkä olleet yllättävän pieniä niissäkin alppareissa, joissa hän on olennaisesti mukana…

Sotkuinen kielikylpy

Albumissa leikitellään paljon puhetyyleillä. Paljon! Kuten mainittua, tekstissä heitellään välillä espanjaa. Sitä käyttävät ranskan seassa Fidel Castron hahmo sekä muutkin kuubalaiset. Ensimmäisellä lukukierroksella yritin merkata kaikki lainasanat, että en huolimattomasti kääntäisi sellaisia, jotka näyttävät melkein ranskalta. Esimerkiksi parta on ranskaksi barbe ja espanjaksi barba, ja sitten vahingossa käänsin sen, kun olisi pitänyt jättää suomen sekaan barba. Tokalla käännöskierroksella bongasin runsaasti tällaisia vahinkokäännöksiä ja kolmannellakin kierroksella vielä yhden. Vaikea on olla kääntämättä!

Amerikkalaiset hahmot, kuten Harold Longplaying, sotkevat ranskaansa englantia ja heillä on ranskaa puhuessaan amerikkalainen aksentti. Aksentti näkyy aksenteissa (heh heh, siis ”korostus näkyy aksenttimerkkeinä”) esim. formidèble, sekä vokaaleissa (vertaa formidable). Aksenttimerkkien muutoksia ei tietenkään voi replikoida vain suoraan käännökseen, vaan piti kehitellä omaa amerikkalaista aksenttia suomeen. Longplaying on tuttu hahmo Buddhan vangista, mutta siinä hahmolla ei ole suomennoksessa aksenttia! Vain lainasanat enkusta oli jätetty tuohon suomennokseen. Netistä näen, että ranskaksi hahmolla on kyllä ollut aksentti jo aikoinaan. Puntaroin sen välillä, onko parempi pitää hahmo yhtenäisenä vanhan version kanssa vai kunnioittaa uuden alpparin sekoilevaa kielihassutteluluonnetta. Muut amerikkalaiset puhuivat aksentilla mielestäni epäloogisesti, kun he käyttivät sitä myös keskenään: voisi olettaa, että amerikkalaiset puhuvat keskenään omaa kieltään eivätkä jotakin muuta amerikkalaisella aksentilla, ja siksi päädyin karsimaan amerikkalaisilta aksenttia. Päätin sen vuoksi pitää Longplayingin aksentin, koska hän puhunee päähenkilöidemme kanssa ranskaa, enkä halunnut liikaa poistaa kieli-ilottelua. Hahmo siis vaihtaa nyt puhetyyliään, mutta ehkä Buddhan vangista on vierähtänyt sen verran aikaa, että lukijat eivät hoksaa…

Mutta puhuvatko Piko ja Fantasio todella ranskaa tarinan tasolla, kuten edellä oletin? Sarjassahan on ollut sitä sekavuutta, että ovatko hahmot suomennoksessa belgialaisia vai jonkinlaisia sarjakuvasuomalaisia esim. nimistön tasolla (”Niilo Pielinen”). Uudemmat tarinat ovat olleet selkeästi Belgiaan osoittavia, mutta entäs Franquinin aikaan? Yritin selvittää Buddhan vangista, minkämaalaisia sankarit ovat olevinaan, mutta siinä ei suoraan sanottu, että hahmot olisivat belgialaisia. Belgia kuitenkin mainitaan, joten belgialaisuus taitaa olla rivien välissä. Päätin tehdä Sikojenlahdessa hahmoista selkeästi belgialaisia eli esimerkiksi Tiina esittäytyy suoraan belgialaiseksi reportteriksi eikä vaikkapa ”reportteriksi Euroopasta”. Tarinan kaikki uudet hahmot taitavat olla kuubalaisia, ja monet heistä perustuvat oikeisiin henkilöihin, joten nimien kotouttamista ei tarvinnut pohtia.

Fantasio puhuu tarinan alussa englantia, mutta epätäydellisesti. Hänenkin kupliinsa on siis sekoitettu suoraan englannin sanoja mutta myös englanninkielisiä ilmauksia, jotka on käännetty pökkelöisesti suoraan ranskasta humoristisen vaikutuksen tuottamiseksi. Yritin bongata nämä kohdat, etten vain jättäisi kaikkea englanninkielistä tekstiä sellaisenaan käännökseen vaan väsäisin suomen ilmauksiin nojaten uusia kökköenkkuilmauksia. Eli piti kääntää englantia englanniksi mutta tarkemmin ottaen kökköranskaenglantia kökkösuomienglanniksi. Espanjaa solkatessaan Fantasio puolestaan sekaantuu aina käyttämään italiaa. Sen pystyin pitämään sellaisenaan, mutta oli kiva huomata, että erotin kuitenkin jollain alitajuisella tavalla italian espanjasta, vaikka en sitäkään osaa.

Che Guevara – hänkin on mukana kuvioissa – sössöttää ässää ja joitakin muita suhuäänteitä (esim. T:tä ja C:tä, mutta ei esim. J:tä sanassa ”je” [ʒə eli suunnilleen zö]) mutta epäjohdonmukaisesti. Sössötys ei noudata sitäkään logiikkaa, miten näistä kirjaimista osa jää ääntymättä vaikka ne kirjoitetaan sanaan. Che Guevaralla ei varmaankaan ollut oikeasti mitään ässävikaa, ja puhetyyli ei johdu myöskään alussa suussa olevasta sikarista, vaan se jatkuu myös sikaritta. Tulkitsen, että koko homma on vain hassuttelua ilman sen kummempaa pointtia, henkilön nimen perusteella. Meillä ei ole yhtä montaa suhuäännettä kuin ranskassa, mutta onpahan runsaasti ässän sisältäviä sanoja, sekä kätevä sana ”se”, ja tarvittaessa arsenaali sisäpaikallissijoja, joten ässiä sössötykseen saa helposti loihdittua. Myös Che Guevara käyttää espanjan sanoja ranskassaan, ja niiden bongaaminen sössötyksen seasta vaatii tarkkuutta. Esimerkiksi sanasta revoluchión pitää erottaa espanjasta kielivä aksenttimerkki, joka ei sarjisfontissa ole välttämättä niin ilmeinen.

Ja vielä lopuksi vastavallankumouksellisten johtaja Ajos Enteritis on niin amerikkalaismielinen, että hän kylvää espanjan sanoilla höystettyyn ranskaansa mukaan myös enkun sanoja. Muilla hahmoilla on ollut vaikutteita vain yhdestä muusta kielestä, mutta tällä tyypillä kahdesta!

Yksittäisten espanjan ja enkun sanojen käyttö suomen seassa vaatii, että sanat ovat joko perusmuodossa tai jossakin riittävän simppelissä sijamuodossa, kuten genetiivissä tai ehkä partitiivissä. Vaikeammat sijat ja johdospäätteet alkavat näyttää hankalilta ymmärtää. Esimerkiksi ”Ottakaa generator” on helpompi hahmottaa englanninkieliseksi sanaksi kuin ”Ottakaa generatorinne”, joka näyttää enemmän suomeksi tehdyltä kirjoitusvirheeltä. (Lukija ei hoksaa ääntää sitä mielessään dz-alkuisena enkkulainana). Myös englannin sanoja tuli vahingossa käännettyä ensimmäisellä kierroksella, kun herpaantui tarkkaavaisuus siitä, lukeeko kuplassa success vai succès.

Täytyy maksaa sitaatin hinta

Tarinassa siteerataan toistuvasti José Martín sanoja: ”Il faut payer le prix de la liberté ou vivre sans elle”. En löytänyt, että fraasia olisi suomennettu aiemmin, joten keksin oman käännökseni: ”Täytyy maksaa vapauden hinta tai elää ilman sitä.” Minulta kesti kauan hoksata, että eihän se toimi. ”Sitä” viittaa hintaan! Ranskaksi juttu on ihan selvä, mihin viitataan, koska hinta on maskuliini ja vapaus feminiini, eikä väärinymmärrystä tule.

Tässä käännöksen kehityskulkua:

”Täytyy maksaa vapauden hinta tai elää ilman vapautta.” Oikea merkitys mutta kamalan kankea.

”Täytyy maksaa vapaudesta tai elää ilman sitä.” Mukavan tiivis, mutta painotus ei mene oikein.

”Vapaudesta täytyy maksaa tai sitten elää ilman sitä.” Ei yhtä napakka mutta merkitys oikeampi.

”Joko maksat vapaudesta tai elät ilman sitä.” Lisätty sinuttelu omasta päästä, mutta tämä on jo napakka.

Muut muokkausideat olivat sitten huonompaan suuntaan, joten pidin tämän viimeisen.

En ollut jostain syystä lukenut Buddhan vankia ennen! (Ehkä sitä ei ollut Tornion kirjastossa.) Mutta sehän on aika tenhoava! Piirrosjälki on rentoa ja Piko hahmona ponnekas. Ei yhtään niin pökkelöinen kuin joskus on vanhoissa alppareissa saattanut olla. Ei ihme, että sarjassa halutaan palata takaisin Franquinin tyyliin (vaikka itse olenkin Tomen ja Janryn kasvatteja). Eli hyvää teki lukea sekin, vaikka onkin ehkä vähän kiikun-kaakun, onko Buddhan vanki tärkeä lukea pohjalle ennen Sikojenlahtea vai menisikö ilmankin.

Ranskankielisen Sikojenlahden lopussa oli mainos, jossa nimettiin seuraavat classique-sarjan alpparit. Ilmeisesti syksyllä olisi Ranskassa tulossa Le trésor de San Inferno Tarriniltä ja Trondheimilta ja sitten vielä näiltä Sikojenlahden tekijöiltä Zorgrad, sekin jo tämän vuoden puolella ilmeisesti. Mutta niukanlaisesti näistä on vielä tietoa netissä, joten uskon vasta kun näen. Näitä uusvanhoja odotellessa on kuitenkin luvassa muuta uutta Pikoa, sillä lokakuussa koittaa… Pikon kuolema!