Käänsin uuden Lucky Luken, ja se oli tosiaankin jotain ihan uutta. Vuoden 2023 lopussa Ranskassa ilmestynyt Les indomptés -albumi on Un hommage à Lucky Luke ‑sarjaa (Lucky Luken hommailuja, kuten kustannustoimittaja Janne Suominen sitä nimittää) eli se on hyvin eri tyyliä kuin Morrisin perinteistä Lukea jäljittelevät Achdén uudet alpparit. Aiemmin olen tehnyt Hommage-sarjasta Matthieu Bonhommen erikoisen alpparin Wanted Lucky Luke. Kurittomat oli erikoinen ihan päinvastaisella tavalla kuin Bonhomme.

Kurittomat on kirjoittanut ja piirtänyt Blutch. Hänellä on omintakeinen letkeä piirrostyyli, ja tarinakin on erihenkinen kuin aiemmat Luket. Tekstin tasolla ero on suuri: kuplia on paljon, ja Lukekin hahmona puhuu enemmän. Yleensä hän on ollut jäyhempi. Puheiden määrästä huolimatta sanailu ei ole kuitenkaan ole räväkkää ilotulitusta vaan huumori on lakonista ja esitetään naama peruslukemilla. Sellaista on hauska kirjoittaa, mutta se vaatii tarkkaa hiomista, jotta saa tavoitettua halutun tyylin, ettei lukija tulkitse sanottua aidoksi toteamukseksi eikä toisaalta tule liian ivallista tai sarkastista vaikutelmaa, mikä myös menisi ohi maalin.

Myös fontti on Kurittomissa ihan erilainen kuin muissa Lukeissa. En kääntäessä vielä tiennyt, millainen fontti suomennokseen tulee, perinteinen vai tällainen uudenlainen. (Tuli uudenlainen). Minun oli tavallista vaikeampaa arvioida käännösten mahtumista kupliin, kun fontti oli niin villi.

Lucky Luken korkeakirjallisia hommailuja

Minusta vaikuttaa siltä, että kun roisto tokaisee törmätessään erääseen tanttaan hotellin ovella, että ”Pas commode la bourgeoise…” se voisi olla viittaus Maupassant’n novelliin Les Dimanches d’un bourgeois de Paris (1880) ”, jossa sanotaan: ”Vous avez vu la bourgeoise : elle n’est pas commode”.

Se tuntuu hyvin epälukemaiselta, mutta en ole ennen lukenut Blutchia, joten en tiedä, onko se hänelle tyypillistä. Tulkinta ei kuitenkaan tunnu ihan niin älyttömältä, kun katsoo yhtä tarinan hevosista: alpparissa esiintyy koni nimeltä Tancrède, mikä myös on aika kummeksuttava yksityiskohta Villissä lännessä. Se voisi olla viittaus Voltairen näytelmään tai mahdollisesti Campran oopperaan. Minusta se oli joka tapauksessa liian ranskalainen suomea puhuvaan englanninkieliseen maahan, joten vaihdoin sen vain Tancrediksi, joka on saman erisnimen enkkukirjoitusasu. Koska alkuperäinen ei ole täysin selvä viittaus johonkin tiettyyn teokseen, ehkä ei menetetä paljoa, jos viittauksesta tulee epäselvempi siinä mielessä, että Tancred voi viitata vielä useampaan asiaan kuin Tancrède. En halunnut tällä kertaa kuitenkaan etsiä mitään suomalaista paikallisviittausta, kun on epäselvää, mitä kirjailija on nimellä ehkä hakenut. Hän näyttää kuitenkin hyväksyvän, että nimen voi tulkita monella tavalla, joten jätin ennemmin epäselväksi kuin arvoin jotain Histamiinia tilalle.

Eli Voltairen Tancrède sai minut epäilemään, että ”epämiellyttävä porvarisnainen” voisi olla Maupassant’ta. Tiesin novellin nimen ranskaksi, ja että se on julkaistu Ranskassa kahdessa eri kokoelmassa, mutta näkemästäni julkaisuvuodesta jäi epäselväksi, onko se jommankumman kokoelman ilmestymisvuosi vai itse novellin, jos se on vaikka julkaistu itsenäisenä jossain lehdessä. Suomessa on tehty valtava liuta Maupassant-novellikokoelmia (koska hemmon tekijänoikeudet ovat rauenneet…), mutta niiden sisällysluetteloja ei ole julkaistu netissä eikä varsinkaan niin, että olisi mainittu myös alkuperäiset ranskankieliset novellien nimet. Varaan ja lainaan kirjastosta kaikki. Kaikki. Monissa vanhoista kirjoistakaan ei ole ilmoitettu novellien alkuperäisiä nimiä, joten joudun lukemaan kustakin novellista alun varmistaakseni, ettei kyseessä ole se, mitä etsin.

Yhdessä Valittujen novellien (omaperäistä…) esipuheessa viitataan novelliin ”Erään porvarin sunnuntaipäivä”, mutta sellaisesta ei löydy mitään mainintaa mistään muualta. Arvelen, että kääntäjä on vain suomentanut raa’asti novellin nimen esipuheen listausta varten, vaikka itse novellia ei olisi suomennettu. Toki kirjojen lisäksi on mahdollista, että suomennos on tehty jotain lehtijulkaisua varten, mutta minä en sitä onnistu löytämään.

Yritän haeskella jotakin korvaavaa suomalaista kirjallisuussitaattia, joka menisi kontekstissa läpi, aiheesta ”tyly”, ”töykeä” tai ”epäkohtelias”, mutta en löydä sellaistakaan. Lopulta vain käännän niin, että jätän koko viittauksen pois. Eli siivoan piiloon jäljet, että kyseisessä kohdassa olisi koskaan ollut mitään erikoista. Suora käännös ”Porvarisnainen ei ole mukava” kuulostaisi oudolta, joten muutan sen geneerisemmäksi epäkohteliaaksi naiseksi, sitten tiivistän:

Lucky Luken kielioppihommailuja

Kurittomien käännöksessäni ongelmana oli jatkuva demonstratiivipronominien kylväminen, tämä, tuo, se nämä, nuo, jne. Tuntuu, että joka toisessa virkkeessä on demonstratiivipronomini. Monet niistä olivat kuitenkin ihan normaaleja: ”Kuka tuo on?” Monet myös karsiutuivat itsekseen kakkoskierroksella tilanpuutteen takia, ja kun ilmauksia sorvasi luontevammiksi. Mutta erityisesti se-pronominia tuli käytettyä tyyliin, mitä yleensä pidetään määräisen artikkelin vaikutuksena suomeen ja siten huonona käännöksenä. Kuitenkin nähdäkseni ne olivat usein rakenteen puolesta pakollisia, jos haluaa käyttää tiettyjä solvauksia: ”tongitaan sen kojootin huone”, ”se petturi pakeni”.

Toinen pronominipulma oli perinteinen suvun ilmaiseminen: il ja elle. Alpparissa toistuu ilmaus ”Ei kai hän ammu”, mutta hänen sukupuoli vaihtelee tilanteen mukaan. Kontekstista ei aina käy ilmi, ketä ruudussa olevista henkilöistä puhuja tarkoittaa, joten sukupuoli pitäisi tarkentaa. Mutta koska repliikki tulee aina saman pikkulapsen suusta, ratkaisen tämän klassikko-ongelman poikkeuksellisesti sanoilla ”setä” ja ”täti”. ”Ei kai setä ammu?” Tulisi aika kivaa jälkeä tyylillisesti, jos kaikissa kirjoissa käytettäisiin systemaattisesti aina tätä metodia.

Kolmas kuriositeetti on TU-partisiippi (entinen passiivin II partisiippi, ”tehty”). Tässä tapauksessa kaksi ahdisteltua naisparkaa (huom. tarinan naisparkoja ei ole oikeasti ahdisteltu, eivätkä he välttämättä ole edes naisparkoja). Minulle on muodostunut vuosien saatossa oikolukuhommissa semmoinen tuntemus pötsiin, että TU-partisiippia ei voi käyttää, jos sitä vastaavassa relatiivilauseessa ei olisi relatiivipronomini nominatiivissa. Niin kuin tässä tapauksessa, jossa on kaksi naisparkaa, joita on ahdisteltu partitiivissa. Mutuni sanoo, että ”kaksi ahdisteltua naisparkaa” tarkoittaa ”kaksi naisparkaa, jotka on ahdisteltu”, siis jotenkin loppuun saakka, siinä mielessä kuin joissain muissa kielissä puhuttaisiin ehkä aspektista. Ehkä tämä on toisille kielikorvan perusteella itsestään selvää, mutta tällaisia rakenteita myös näkee paljon, koska muissa kielissä on osittain samankaltaisia adjektiiveina käytettyjä verbirakenteita, joista tulee interferenssiä (tyyliin harassed). Silti minusta tämmöistä ei ole varsinaisesti opetettu missään, enkä löydä siitä mainintaa kieliopeista. Jossain kieliopissa oli vain semmoinen esimerkki, että luettu kirja on kirja, joka on luettu. Nähdäkseni ei voi ajatella niin, että luettu kirja olisi kirja, jota on luettu. Kirjoitin siis itse vahingossa ahdistelluista naisparoista ja korjasin sitten toisella kierroksella. Mutta usein tulee semmoinen epämääräisen häiritsevä olo näistä partisiippimuodoista ja siitä ei aina oikein saa kiinni, että mikä siinä kaihertaa, ja sitten kun muodostaa tämmöisen teorian, niin sille ei löydy mitään tukea kielioppilähteistä ja sitä miettii, että olenko vain keksinyt koko jutun päästäni. (Olisi pitänyt ottaa yhteyttä Kotuksen kielineuvontaan, niin olisin saanut kunnon selkeyden asiaan, mutta en muistanut, ja nyt tämä on vain höperehdintää ilman faktoja).

Tein tätä käännöstä joulukuun alussa. Kirjastokorvaukset tulivat, ja ne tulivat tarpeeseen. Monilla kääntäjillä vaikuttaa olevan vähän laihat ajat meneillään. Eduskunnassa hyväksyttiin kirjastokorvauksiin muutokset: e-kirjojen ja äänikirjojen lainat tulevat pysyvästi mukaan korvattaviin (viime vuonna ne olivat ensimmäistä kertaa mukana, mutta se tehtiin jollain yhden kerran poikkeusjärjestelyllä), mutta nyt myös äänikirjan lukijat sisällytettiin mukaan korvauksien saajiin. Ongelmana siinä on, että ilmeisesti sama raha jaetaan nyt useammalle tekijälle, kun missään ei puhuttu, että mistä äänikirjan lukijoille ne rahat otetaan, ja toisekseen se että laissa puhutaan nimenomaan lukijan tekijänoikeudesta äänikirjaan eikä lähioikeudesta, mitä on esittävässä taiteessa yleensä käytetty. Eli normaalisi se olisi mennyt niin, että esimerkiksi muusikoille muodostuu lähioikeus omaan versioonsa konserttilevytyksestä mutta ei tekijänoikeutta musiikkikappaleeseen. Vaikka tässä on kyse vain kirjastokorvauksista eikä yleisesti ottaen mistään tekijänoikeuslain muutoksesta, niin tämä voi teoriassa sotkea juttuja: onko lukijalla tekijänoikeus äänikirjaan? Voiko joku hankkia oikat teoksen versiointiin ennemmin äänikirjan lukijalta kuin alkuperäiseltä kirjailijalta ja väittää perustavansa hommansa äänikirjaan kirjan sijaan? (Toivottavasti olen ymmärtänyt nämä asiat oikein. Yritin koostaa käsityksiä, joita olen saanut eri lähteistä. Saa korjata, jos olen kujalla!)

Lisäksi nyt lopetettiin kirjastoilta vähälevikkisen kirjallisuuden ostotuki, mikä on auttanut pieniä kustantamoja pärjäämään. Lisäksi hallitusohjelmassa on päätetty, että kirjojen alv nousee kymmenestä prosentista neljääntoista, vaikka sitä ei ole vielä lakiin nuijittu. Kaikki nämä ovat masentavia uutisia kirjallisuuden kääntäjille, kun kirja-alan tilanne vaikeutuu entisestään. Elämme kovia aikoja jne.

Omaan kevääseeni kuuluu semmoista, että teen ekaa kertaa suomennosta, josta tulee äänikirja. Odotan mielenkiinnolla huhtikuun lopulla avautuvaa kansallista e-kirjastoa, johon tulee myös äänikirjoja. Päätyyköhän minun tuotokseni sinne? Saadaankohan sinne hyvin kirjoja? Löytävätköhän lukijat sinne? Jännittävää!