Yoko Tsuno ‑sarjan viides tarina Message pour l’éternité julkaistiin Ranskassa Spirou-lehdessä vuonna 1974 ja albumina 1975. Suomeksi se julkaistiin Non Stop ‑lehdessä jatkiksena jo vuonna 1976, mutta nyt vihdoin sen saa myös kokonaisena alpparimuodossa tänään, tänä kesäisenä keskiviikkopäivänä!

Maapallolle sijoittuvat Yokot tapaavat olla hankalia käännettäviä teknisen sanaston vuoksi, ja tämäkin oli melkoinen haaste, tällä kertaa ilmailutermien takia. Oli silti mukava päästä tekemään myös tämä vanhoista Yokoista välistä puuttunut albumi. Sarjasta muodostuu taas vähän erilainen kuva kokonaisuutena, kun saa pitkään puuttuneet peruspalaset paikoilleen.

Albumi oli minulle ennestään tuttu, koska tähän viitattiin vuonna 2020 ilmestyneessä Haukkoja ja enkeleitä ‑albumissa, jota varten luin Viestin ikuisuuteen reffiksi. Viesti ikuisuuteen ei puolestaan viittaile mihinkään, vaan sen voi lukea täysin itsenäisenä.

Minulla oli jälleen alkutekstin rinnalla työssä apuna kaksi aiempaa käännöstä: Viestin ikuisuuteen vanha suomennos (Non Stop, 1976, nrot 13–17) sekä ruotsinnos Budskap för evigheten (kokoelmakirjassa Hoten mot Jorden, 2009, Cobolt). Non Stopin vastaava toimittaja oli Soile Kaukoranta, mutta en ole varma, onko hän itse suomentanut tarinan. Joka tapauksessa vanha käännös oli luova mutta samalla oikeasisältöinen. Ruotsinnos puolestaan oli Björn Wahlbergin käsialaa, ja hänen käännöksensä oli erinomainen ja tarkasti alkuperäisen mukainen. Sain siis ruotsinnoksesta vahvistusta merkityssisällöistä, koska siinä oli alkuperäisten kuplien kaikki tekstit mahdutettu mukaan hyvinkin tarkasti. Se on mahdollista, koska ruotsilla ja ranskalla on sukukielinä niin paljon toisiaan vastaavia rakenteita. Suomeksi ihan samanlaisia fraaseja ei yleensä ole, joten on pakko tehdä vähän luovempia ratkaisuja ja irtiottoja. Vanhasta suomennoksesta sai inspiraatiota siihen, miten meillä kannattaa olla vapaampi, irtautua alkutekstistä ja sanoa asiat suomemmin. Näin kahdesta aiemmasta käännöksestä oli aika eri tavoin apua omaan työhön.

Käänsin taas ensin ilman reffiä, ja vasta tarkistuskierroksella aloin verrata omaa käännöstäni aiempiin. Olin tehnyt käännösvirheitä. Tunsin itseni aivan tomppeliksi. Esimerkiksi yritin kääntää sanan ”Tours”, vaikka se on paikannimi. Soile Kaukorannan silmien alla tuollaisia mokia ei päästettäisi läpi.

Haukoissa ja enkeleissä pähkäilin (ihan blogissakin) hankalan puhuttelun ”Mylord” kanssa. Tuolloin luin Viestin ikuisuuteen kuitenkin reffiksi vain suomeksi, en ruotsiksi. Ruotsiversiossa nimittäin Mylord oli käännetty ”sir”, ja se näytti niin selkeältä ja järkevältä! Näin olisi kannattanut meilläkin toimia, mutta koska sitä ei ollut käytetty meillä ennestään, ei Non Stopeissa eikä alppareissa (eli tuossa omassa käännöksessäni Haukoista ja enkeleistä), niin en sitten vaihtanut siihen yhtäkkiä nytkään, vaan pidin kummallisen Mylordin.

No, mitä sitten itse toin settiin mukaan, jos vanha suomennos oli niin hyvä? Yritin panostaa erityisesti termityöhön, koska nykyään tiedonhaku lienee helpompaa kuin 70-luvulla. Kuitenkin vanhankin suomennoksen termityö oli todella hyvin tehty. Yritin esimerkiksi tarjota käännöstä ”Lennonjohto sitä ja tätä”, mutta löysinkin vahvistuksen, että sanovat ”torni”, aivan kuten vanhassakin suomennoksessa oli osattu. Mutta vähintäänkin sain lisättyä alkutekstin mukaisesti tekstiin sellaisen tapauksen, kun heti ensimmäisellä sivulla sanotaan lentäjäjargonilla ”aller aux vaches*” ja sitten se on selitetty ruudun alla auki. Vanhassa suomennoksessa ammattislangi oli jätetty pois, mutta minä sain lentämistä harrastaneelta sarjakuvien suomentaja Anssi Rauhalalta vinkin, millaisella ilmauksella meillä kuvattaisiin laskeutumista epäviralliseen paikkaan satunnaiselle pellolle. Lisäksi hän selitti minulle radiotapaa eli sitä, kun koneen kyljessä näkyy kirjainsarja, niin sitten konetta puhutellaankin tosiaan ensimmäisellä ja kahdella viimeisellä aakkosella, kuten alkutekstissä tehdään. Vanhassa suomennoksessa käytettiin vain kolmea viimeistä aakkosta. En kuitenkaan tarkistuttanut jokaista kohtaa hänellä, joten kaikki mahdollisesti löytyvät virheet ovat omiani.

Etsiessäni tietoa (ilmaistaanko korkeus todella metreinä eikä kilometreinä) löysin tämmöisen sympaattisen vartin dokkarin lentämisestä kuin Kestävät siivet (Yle Areena). Vaikka aikakausi on siinä eri (50-luku), niin on hauska kuulla autenttisia radiokeskusteluja. Esimerkiksi semmoinen kuin ”kuuluu viitosella” saattaa hyvinkin tulla vastaan muilla kielillä. Sille voi olla vielä käyttöä.

Koko käännöstyön ajan mietin, että tämä on nyt viimeinen Yoko, joka on ollut kääntämättä! (En nimittäin muistanut koko Aventures électroniques ‑albumin olemassaoloa lainkaan. Sen suomennuttamisesta en tiedä mitään.) Kaikkien aikojen vihoviimeinen Yoko! Kun ei kai Leloup jaksa tehdä enää uusia yli yhdeksänkymmenen vuoden iässä! Yritin siksi tehdä erityisen harrasta työtä. Nyt myöhemmin blogia kirjoittaessani olen kuitenkin jo saanut tietää, että ei Yokon tarina jääkään tähän. Leloup se vain puksuttaa! Uusi albumi L’aigle des Highlands on julkaistu Ranskassa maaliskuussa 2024, ja suomeksi se lennähtää kauppoihin vuoden 2025 puolella. Kääntäjän työpöydälle kotka on jo laskeutunut.