Aloitin vuoden tilaamalla Sanahirviölle käyntikortit. Nyt voin singota niitä kaikille pahaa-aavistamattomille viikonloppuna lääketieteen koulutuspäivillä. Verkostointi alkakoon!
Käyntikortteja varten piti saada yritykselle myös logo. Sivun yläreunassa näkyvän iloisen, violetin Sanahirviön on luonut Ville Kadenius. Mitä olette mieltä? Itse koen siihen vahvaa samaistumista.
Syksyllä liiton yritysillassa patisteltiin tällaisia yhden hengen yrityksiä panostamaan henkilöbrändäykseen. Päätin siis otattaa itsestäni kuvan ammattilaisella – ensimmäistä kertaa, jos ei koulukuvia oteta lukuun. Oheisen kuvan on ottanut valokuvaaja Ami Koiranen. Poseeraaminen ulkosalla kaikkien ohikulkijoiden töllisteltävänä tuntui aluksi vaivaannuttavalta, mutta pikku hiljaa Ami sai asiantuntemuksellaan kankeankin mallin vähän hellittämään otettaan. Nyt osaan heti heittäytyä mäkihyppyasentoon, kun joku kaivaa kameran esiin!