Sain käännettäväkseni kahdeksan lastenkirjaa Smurffeja! Osa niistä perustui elokuviin, pieni osa sarjakuviin ja osa kuvakirjoihin. Projekti oli minulle uusi aluevaltaus kolmella eri tavalla:

1.) Formaatti: Nämä ovat lastenkirjoja, jotka käännän normaaliin tapaan, kuten olen tehnyt Asterix-kuvakirjoja. Mutta näistä ei julkaistakaan kuvakirjoja vaan pelkästään äänikirjat! Kääntämistyön kannalta se tarkoittaa, että minun pitää lisätä tarvittaessa tekstiin tietoa, joka välittyy kuvista. Valmiin työn kantilta se tarkoittaa, että saan suomennoksiani paikkoihin, joissa niitä ei ole aiemmin ollut eli äänikirjapalveluihin!

2.) Asiakas: Olen tehnyt muut fiktiokäännökseni Story House Egmontille, mutta nämä äänikirjat tehdään Egmontin eri haaralle, digisisältöjä kustantavalle Saga Egmontille. Vaikka ne ovat samaa konsernia, tuntuu, kuin olisin saanut uuden asiakkaan ja laajentanut siinä mielessä repertuaariani.

3.) Lähdekieli: Teen asiatekstikäännöksiä päivät pitkät englannista suomeen, mutta suomentamani sarjikset ja kuvakirjat ovat kaikki olleet ranskasta. Nyt kolme näistä kahdeksasta Smurffi-kirjasta käännetäänkin englannista. Se on hyvä uusi laajennus tuotantooni, koska asiatekstikäännökset ovat pitkälti salassapidettäviä, joten minun on vaikea todistaa tarvittaessa, että osaan kääntää enkustakin, kun en saa nimetä asiakkaita tai osoittaa netistä, että tuon tekstin tuossa olen tehnyt. Kirjakäännökset puolestaan ovat julkisia. Voin listata ne tekemikseni töiksi ja saan näyttöä siitä, että teen myös englannista.

Näiden uutuusseikkojen takia projekti oli minusta erityisen kiinnostava – mutta jotta bloggaus ei paisuisi aivan valtavaksi, jaan sen kahtia lähdekielen mukaan. Tässä postauksessa käsittelen kolmea ensimmäistä Smurffi-äänikirjaa, jotka käänsin englannista.

Laallaa-la-lal-lal-laa, hyppää messiin hei!

Kolmetoista pikkutarinaa ääneen lausuttuina

Kolme englannista suomennettavaa kirjaa olivat kaikki kokoelmia lyhyitä tarinoita. Tarinakokoelma 1 (Storybook Compilation 1) sisältää kolme tarinaa näytellyistä Smurffit- ja Smurffit 2 ‑elokuvista (julk. 2011 ja 2013) ja Tarinakokoelma 2 (Storybook Compilation 2) samaten kolme tarinaa, yhden Smurffit 2 ‑elokuvasta ja kaksi Kadonnut kylä ‑animaatioelokuvasta (2017). Tarinakokoelma 3 (Ready to Read Compilation) sisältää seitsemän pikkutarinaa, jotka oli alun perin kirjoitettu helppolukuisesti. Epäilen, että nämä tarinat saattavat olla peräisin Peyon pikkukirjasista (mutta käännettyinä ranskasta enkkuun). Tämä kahdeksan kirjan smurffiprojekti sisältääkin siis todellisuudessa aika paljon enemmän itse tarinoita…

Äänikirjaksi kääntäminen tuntuu leppoisalta. Ei tarvitse miettiä, riittääkö tekstille tila, ja saa selittää auki asioita kuvien perusteella (koska tykkään selittää ja yliselittää ja lisäselittää ja tarkentaa sitten vielä vähän). Esimerkiksi kohtauksessa, jossa Smurffit 2 ‑elokuvan harmaa smurffityttö tulee taikaportaalista sieppaamaan Smurffiinan Pariisiin, tekstissä sanottiin jotain sellaista, että vedestä ilmestyi ”oudonnäköinen olento”. Se ei ihan vielä tuota kuulijalle oikeanlaista mielikuvaa (tulee mieleen joku Iku-Turso), varsinkin kun seuraavaksi Smurffiina ihmettelee, että sinähän olet samanlainen kuin minä (siis tyttösmurffi). Kuvasta näkyy suoraan, millainen hahmo jorpakosta nousee, mutta äänikirjaa varten tekstiin piti lisäillä omia selityksiä. Miten jonkin asian relevantit piirteet tiivistetään pariin sanaan? Miten ne valitaan? Esimerkiksi tässä tapauksessa ”harmaa” ja ”tyttö” ja ”smurffi” ovat tärkeitä, kun taas vaatetuksella ja hiusten värillä ja kampauksella ei liene niin väliä. Samanlaisia asioita mietin, kun kirjoitan alt-tekstejä kuville nettiin. Kaikkea ei viitsisi tarkasti selostaa – onko kuvassa taka-alalla sumea kukkaruukku, joka on ruskea ja keramiikkaa ja jossa on paksuhko yläreuna ja alla valkoinen lautanen ja vähän pilkistää multaakin kuvakulman takia. Mutta mihin selittämisen rajat pitäisi sitten vetää?

Tarinakokoelma 3:n eli Ready to Read Compilationin lisäksi noissa kahdessa muussakin kirjassa oli helppolukuisiksi kirjoitettuja tarinoita. Mutta lukemaan opetteleva lapsi ei voi tavata itse äänikirjoja kirjain kirjaimelta, joten helppolukuisuus ei toimi tässä vaihtuneessa formaatissa. Koska kirjojen ISBN:t ovat kirjakohtaisia eivätkä tarinakohtaisia, tulkitsin, että samaan kirjaan kuuluvat tarinat tullaan todennäköisesti kuuntelemaan yhdessä eikä niin, että helppokieliset erotettaisiin tarjolle erikseen. Sen vuoksi päätin muokata helppolukutyyliset normaaliin kerrontatyyliin, jotta ei tulisi niin suurta pudotusta tarinasta toiseen saman kirjan sisällä. Tarkoitan sellaista, että ensin kerrottaisiin smurffien seikkailuista viuh ja vauh, ja sitten heti perään: ”Minä olen Tohelosmurffi. Minä puhun vain päälauseita. Käytän helppoja sanoja.” Höystän siis sanastoa laajemmaksi ja vähemmän toisteiseksi ja yhdistelen lyhyitä päälauseita välillä pitemmiksi virkkeiksi, jotta rakenteisiin tulisi vaihtelua. Viime vuosina on kääntäjien piirissä puhuttu paljon selkomukauttamisesta eli tekstien kääntämisestä selkokielelle, mutta enpä olisi arvannut, että myös helppokielisen tekstin mukauttaminen vaikeammaksi (epäselkomukautus?) olisi laji, jota tulisin tekemään.

Muutoin en juuri huomioi sitä, että teksti tulee nimenomaan ääneen luettavaksi. Luen toki käännöstä ääneen, mutta niin teen asiatekstienkin kanssa. (Avokonttori ei ollut minulle toimivin juttu.) Valitettavasti juuri näitä nimenomaisia tekstejä on erityisen hankala lukea ääneen, koska esimerkiksi ”Suursmurffi” on melko hankala lausua ääneen kompastumatta kieleensä. Äänikirjan lukijalle voin vain toivottaa onnea matkaan!

Nyt kun kirjat on julkaistu, näen, että äänikirjan lukija on näissä Valtteri Lehtinen, ja näytepätkien perusteella luenta kuulostaa miellyttävältä. (En itse kuuntele äänikirjoja, koska en pysty keskittymään pelkillä korvillani, joten vaikea arvioida, mutta näin ei-harrastajana olen tyytyväinen.) Olen ihan hiljattain kuullut parikin huolestunutta keskustelua siitä, että tekstien tekijät eivät voi itse vaikuttaa siihen, kuka lukee heidän teoksensa äänikirjaksi. Se vaivaa monien suomentajien mieltä, kun äänikirjojen suosio kasvaa, ja pelottaa, että lukija pilaa teoksen vaikka ääntämällä vieraskieliset nimet väärin tai oudoilla painotuksilla. Mutta äänikirjan lukija on kustantamon päätös. Itse sain olla tyytyväinen valittuun lukijaan!

Leffareffit

Tiesin elokuviin perustuvista Asterix-kuvakirjoista, että usein tekstistä saattaa hahmottaa väärin, mitä tarinassa tapahtuu, kun vertaa elokuvaan. Esimerkiksi jos tekstissä Akvavitix ”sinkoutuu kukkulalta” jonkin taikatällin voimasta, niin tarkoittaako se, että hän lentää kaaressa puiden latvojen yli taivaalle kuin Obelixin hutkimat roomalaiset vai kieriikö ennemmin mukkelis-makkelis kuperkeikkaa mäkeä alas? Monet teksti-ilmaukset saattavat olla aika tulkinnanvaraisia, kun taas elokuvan kuvakieli on lukinnut sen, mitä tarinassa ns. ”oikeasti” tapahtuu. Smurffien tapauksessa esimerkiksi sanottiin: ”Suursmurffi tiesi, että Gargamel olisi paikassa X”. Muokkasin elokuvan perusteella, että mistä ihmeestä hän sen saattoi tietää ihan vieraassa ihmismaailmassa: esim. ”Suursmurffi päätteli” tai ”oli kuullut aiemmin, että”.

Asterix-kuvakirjoista olin havainnut myös, että yllättävää kyllä elokuvista ei välttämättä saa juuri mitään valmista tekstiä suoraan kirjan käännökseen, koska elokuvissa on pääosa tekstistä dialogia ja kuvakirjoissa kertojanääntä eli itse tekstitason sanasisältö on todellisuudessa eri. Smurffi-kirjoissa oli ehkä kuitenkin Asterixiin verrattuna enemmän sellaisia repliikkejä, erikoistermejä ja sanaleikkejä, joita olisi voinut saada suoraan elokuvista. Todellisuudessa, kun löysin elokuvista suoria repliikkejä, en sitten viitsinytkään käyttää niitä sellaisenaan käännöksessäni, koska dubatut smurffit puhuivat elokuvissa mä-kieltä: Leffa-Smurffiina ihmettelee ”Muistitsä mun syntymäpäivän?” mutta feodaalifantasiamaan kirja-Smurffiina ”Sinä muistit syntymäpäiväni?” Näissä toivottavasti ei ole kyse mistään erityisen tunnetuista heitoista, jotka olisivat uponneet elokuvan katsoneille niin hyvin kuuppaan, että muutos häiritsisi. Elokuvassa käytetään myös Suursmurffista puhuttelua ”Pappa”, koska Grand Schtroumpf on enkuksi Papa Smurf ja elokuva on luotu alun perin englanniksi. Huultenliikkeet tai ääntämiseen kuluva aika pakottanevat sen vuoksi puhumaan papasta suomeksikin.  Itse kuitenkin käytän puristisesti vain ranskasta käännettyä alkuperäistä nimeä ”Suursmurffi”. Papattelu on elokuvassa niin merkittävässä roolissa, että tämän eron elokuvakonossööri luultavasti huomaakin. Mutta minusta pappa ei vain istu kelvollisesti tarinaan edes sen isyysteeman kautta, koska meillä se ei tarkoita isää vaan isoisää.

Tuosta ensimmäisestä Smurffit-elokuvasta on muuten tehty myös romaani, jota sitäkin katsoin reffiksi. Sen suomennos ei kuitenkaan vastaa elokuvan terminologiaa. Esimerkiksi elokuvissa Gargamel yrittää niistää smurffeista smurffiesanssin, kun taas romaanissa puhutaan ydinuutteesta (saadaan smurffin ydinjuuresta). Tykkään kirjan suomennoksesta (kääntäjä Sirpa Meripaasi), mutta itse nojaan suomennoksessani elokuvan dubbiin, joka on varmasti tunnetumpi. Nämä elokuvathan eivät perustu mihinkään Smurffi-alkuperäistarinoihin, joista termejä voisi tarkastaa. Vanhoissa Smurffi-sarjiksissahan ei koko esanssi-/ydinjuuriasiaa ole olemassa, vaan Gargamel halajaa smurffeja ensin ainesosaksi viisasten kiven tekoon, ja sen jälkeen jahtaamisen motiivina toimii ilmeisesti silkka kostonhimo.

Smurffien smurffaamisesta

Kuvittelin, että smurffeille tyypillisten smurffisanojen smurffaaminen olisi lasten smurffia, mutta se osoittautuikin yllättävän hankalaksi. Verbit kyllä smurffaantuvat ja smurffahtavat ja smurffahtelevat helposti johtimiensa vuoksi, mutta näissä teksteissä oli paljon muidenkin sanaluokkien sanoja, jotka on korvattu nominaalimuodolla ”smurffi” ilman johtimia. Siis smurffi substantiivin tilalla, smurffi adjektiivin tilalla… Jos sorvaa suomeksi suoraan alkuperäistä fraasia vastaavan ilmauksen, se näyttääkin helposti siltä, että puhutaan oikeasti smurffeista eikä yritetä korvata sillä jotakin toista sanaa. Yllättävän monessa ilmauksessa ei ole sellaisia johtimia tai päätteitä, jotka ohjaavat tulkinnan pois tarkoittamasta suoraan itse smurffiolentoa. Niin kuin ”oikeasti” voi vaihtua kätevästi sanaan ”smurffisti”, mutta ”mahdoton” ei voi olla ”smurffiton”, koska se tarkoittaa vain suoraan ”ilman smurffia” eikä kuulosta sanan korvaamiselta. Sen pitäisi olla pelkästään smurffi: ”Se on smurffia!” Ei oikein toimi. Pitää kaivaa perusilmauksia omaperäisempiä sanontatapoja, jotta smurffikorvaukset erottuisivat sanaleikittelyksi. Monet ilmaukset kääntyisivät suomeksi luontevasti yhdyssanoiksi, joihin tulisi sitten smurffi alkuosaksi. Mutta nekin näyttävät usein ihan tavanomaiselta kieleltä sanaleikin sijaan. Pelkkä sanan smurffiosan muuttaminen ei välttämättä riitä kuulostamaan smurffileikiltä.

Toinen ongelma on smurffien runsaus. Elokuvissa, piirrossarjoissa ja suklaamunayllätyksissä kukin smurffi on omanlaisensa erillinen nimetty persoona, mutta alkuperäisissä sarjakuvissa ja niistä ammentavissa kuvakirjoissa huumorin pohjana on vahvemmin se, että smurffikansa on hyvin homogeenistä. Dialogissa keskustelijoina ovat yleensä Suursmurffi ja ”eräs smurffi”, ”yksi smurffi”, ”toinen smurffi” ja ”muuan smurffi”. Tällaiset tarkennukset kuulostavat vähän vieraan kielen vaikutukselta, mutta jos puhuu pelkästään ”smurffista”, sen helposti lukee viittauksena siihen smurffiin, joka on mainittu aiemmin eli Suursmurffiin eikä hänen nimettömään keskustelukumppaniinsa.

Lisäksi Suursmurffi on ihan mahdotonta kirjoittaa typottamatta (Smuusnurffi). Sählään myös jatkuvasti sen kanssa, milloin pitää kirjoittaa smurffi ja milloin Smurffi (Smurffi-sarjakuva, Smurffijoki, Smurffikylä). Se nyt ei äänikirjassa kuulu, mutta en silti voi palauttaa asiakkaalle käännöstä, jossa möhlitään systemaattisesti perusoikeinkirjoituksen kanssa.

Tämä kahdeksan kirjan Smurffi-pläjäys vahvistaa, että tänä vuonna minulla tulee kuin tuleekin täyteen 50 käännösteosta! Se ei ehkä todellisuudessa ole erityisen paljon, koska sarjakuvat ovat lyhyitä, mutta aion silti juhlistaa etappia kakkupalalla tai vastaavalla. Täytyyhän sitä jotakin keksiä, välitavoitteita.

Seuraavassa postauksessa käsittelen sitten niitä viittä Smurffi-äänikirjaa, jotka suomensin ranskasta. Nepä eivät perustuneetkaan elokuviin vaan olivat alkuperäistarinoita!