Sain Kustannus-Mäkelältä jo kolmannen piirustusoppaan käännettäväksi. Tämä Lorna Scobien 365 Days of Art in Colour -kirja (Quadrille, 2025) oli kuitenkin käännös englannista, kun edellisen lyijykynäpiirustusoppaan tein juuri ennen tätä ruotsista. Teoksessa annetaan 365 pientä taideharjoitusta, jotka liittyvät värien käyttöön: väritystehtäviä, kollaasien väkertämistä, maalaamista, väriassosiointia jne. Se oli paljon leppoisampi kuin edellinen, jossa oli vaikeaa teknistä termistöä, mutta lyijäriluonto-opas pohjusti silti tätä työtä kätevästi, kun mielessä oli jo valmiiksi aktiivisena käsitys, miten piirtämisestä puhutaan.

Lyijykynäkirjasta toisaalta periytyi tyyliini myös hirveästi tietynlaisia rakenteita, joita olin tottunut kylvämään lyijärikirjan pääkirjan nojalla (piti noudattaa toisen kääntäjän vakiinnuttamaa tyyliä). Kustannustoimittaja sai sitten macheten kanssa harvoa esimerkiksi käyttäen– ja käyttämällä-rakenteita. Eri piirustusoppaita ei kannata kääntää kaikkia samalla kaavalla…

Fiilispohjalta

Kirjan alkusanoissa korostetaan, että harjoitukset saa tehdä miten huvittaa: millä välineillä itse tahtoo, missä järjestyksessä tahtoo, ihan miten tahansa. Samoin sisällöt olivat tulkinnanvaraisia: lukija sai itse ammentaa esimerkiksi omia tulkintojaan eri värien herättämistä tuntemuksista. Se oli tavallaan helpottavaa, kun piti arpoa tunnepitoisten sanojen eri merkitysten välillä: lukijan ei tarvitse sitoutua juuri minun tulkintaani (sanoihini), vaan hän saa halutessaan nähdä tehtävän ihan muullakin tavalla. Toisaalta, kun kerran tehtävät oli lupa tehdä mahdollisimman laajasti miten haluaa, niin kääntäjänä ei saisi rajata liikaa vaihtoehtoja pois. Esimerkiksi ”piirtäminen” ja ”maalaaminen” ohjaavat välineiden valinnassa liikaakin, kun taas epätarkempi ”Tee metsä”, kuulostaa kankealta.

Yllättävän vaikea käännettävä oli niinkin simppeli asia kuin ”How does [it] make you feel?” (esim. ”how does green make you feel?”)

Millaisia tunteita se herättää – rajoittuu liiaksi pelkkiin tunnetiloihin (viha/ilo/suru)

Millaisia tuntemuksia se herättää – aika hyvä

Millainen vaikutelma siitä syntyy – liian analyyttinen, kun kysyttiin fiilistä eikä tulkintaa?

Miltä se sinusta tuntuu – liian jutusteleva? ”No, pahaltahan se tuntuu…”

Millainen olo siitä sinulle tulee – liian laaja? ”Pyörryttää.”

Jossain kohtaa puolestaan oli suoraan mainittu emotions, mutta silti käänsin sen käsityksiksi, kun puhuttiin mieleen kumpuavista väreistä ja kuvastosta, eikä ainoastaan tunteista, joita herää. Toisessa vastaavassa tilanteessa käänsin emotions puolestaan ajatuksiksi. Yllättävän laajoja fiiliksiä…

Kaiken kaikkiaan kirjassa piti irrottautua voimakkaasti alkutekstistä, koska erityisesti tällaiset arkiset, rennot ilmaukset (kuten How does it make you feel?) on vaikea sanoa suoraan samalla kaavalla toisella kielellä. Myös jatkuvaa sinä-puhetta piti muuttaa paljon suomessa suositummaksi persoonattomammaksi ilmaisuksi, vaikka yleensä oppaissa annetaan ohjeet käskymuodossa. Käskyjä piti myös pehmitellä, että voit tehdä näin-ja-näin (tai persoonattomasti näinkin voi tehdä), kun kirjassa kerran korostetaan kaiken valinnaisuutta ja tyyli on kepeä. Vastaavasti piti sitten karsia voimisen liikatoistelua niistä kohdista, joissa englanniksi voitiin. Englannista käännökseen vuoti myös keskivaikeaa verbitautia, tyyliin vietä hetki aikaa tarkastellen, joita kustannustoimittaja kiteytti: Tarkastele hetki.

Päässä pirisee… munakello

Eräässä harjoituksessa piti piirtää jokin arkinen esine (”object”). Kustannustoimittajani Anna Mattila näki esimerkkikuvissa jotakin aivan omiaan: jotain marjoja ja ehkä hedelmän lautasella, ja pohti, ettei hedelmäasetelmaa voi oikein sanoa esineeksi. Nauroin räkäisesti ääneen, koska kuvassa oli ilmiselvästi munakello tai ehkä korkeintaan herätyskello. Harjoituksessa oli tarkoitus piirtää sama kohde mallista rivakasti monta kertaa, joten kolmen esimerkkikuvan värit vähän vaihtelivat ja muoto jäi nopeiden sutaisujen vuoksi epätarkaksi. Naurettuani tarpeeksi kirjoitin vastakommentin, jossa oikein mehustelin tulkintaeroillamme. Varmuuden vuoksi Anna kyseli muiltakin, mitä he näkevät kuvassa, jotta löytyisi konsensus.

Sillä välin työstin taittoversiota edelleen, ja kirjasta löytyikin loppupäästä toinen harjoitus, jossa oli tätä tapausta muistuttava mutta tarkemmin piirretty kuva, jossa oli kuin olikin hedelmiä lautasella! (Ei marjoja vaan ehkäpä lautasen koristereunuksessa palleroita, jotka muistuttivat mustikoita eli minun päässäni sen kellotaulumaisen ympyrän reunalla olevat merkit.) Samat värit ja asettelu paljastivat, että kyseessä tosiaan oli se sama *piip* pitaija kuin siinä aiemman harjoituksen ”munakellossa”. Ja minä kun olin nauranut itseni ihan tärviölle, kun toinen ei päivänselvää kellotaulua tunnistanut vaan luuli, että kuvassa katsottaisiin alaspäin lautasta!

Tarinan opetus on, että kustannustoimittajasta on aina apua ja myös muistakin ihmisistä, jotka suostuvat katsomaan kuvia tuorein silmin. (Tällaiset teokset eivät ole erityisen salassapidettäviä, koska alkuperäiset on jo julkaistu muissa maissa, mutta aina ei tietenkään välttämättä ole vielä julkista, että tietty teos on tulossa kustantamolta.)

Joissakin tapauksissa kokonaisuuden hahmottamisen kannalta on hyvä kääntää teosta nopeasti: näkee yhteneväisyydet, kun muistaa vielä kaiken edeltävän, mitä on tehnyt. Mutta tässä tapauksessa se ei jostain syystä auttanut, vaan kokonaisuuden (sen myöhemmän pitaijan yhteyden aiempaan munakelloon) näki vasta, kun oli ottanut etäisyyttä tekstiin. Tuntuu, että kun ottaa ajallista etäisyyttä, näkee sen teoksen kokonaisuutena kauempaa, niin kuin olisi fyysistäkin etäisyyttä. Aiemmin näki pelkkiä harjoituksia. Myöhemmin näkyy metsä puilta ja teos harjoituksiltaan.

Sain tämän työn jälkeen lisää piirustusoppaita käännettäväksi, eli ne näyttävät vakiintuvan sarjakuvatöiden rinnalle. Seuraavat ilmestyvät kuitenkin vasta syksyllä, joten ei hiiskuta niistä vielä sen enempää. Tässä helmikuun pläjäyksessä sen sijaan on tulossa vielä viimeinen julkaistava suomennokseni: Idefixin Hämärähommia ilmestyy ensi keskiviikkona ja samoin bloggaus. Nekin hommat ovat hämäryydestään huolimatta aika värikkäitä.