Huomenna julkaistava Asterix ja taikajuoman salaisuus on Louis Clichyn ja Alexandre Astierin samannimiseen animaatioelokuvaan perustuva kuvakirja, jonka on kirjoittanut Olivier Gay ja kuvittanut Fabrice Tarrin.

Käännöstyön haasteena oli, että alkuperäinen kirja on laadittu elokuvasta, mutta suomennos oli tehtävä sekä näkemättä elokuvaa että ilman elokuvan suomennosta. Siinä on kuitenkin puolensa: sain tehdä omat käännösratkaisuni täysin itsenäisesti, vaikka selän takana häälyikin pelko, että elokuvasta paljastuu jotain kirjan kääntämisen kannalta oleellista (kuten kuvamaailmaan liittyviä sanaleikkejä) tai että elokuvan suomennoksessa on tehtävä teknisistä syistä (esim. dubbauksen huulisynkan vuoksi) ratkaisuja, joita olisi ollut hyvä käyttää yhdenmukaisuuden vuoksi myös kirjassa. Mutta se selviää vasta, kun pääsen näkemään elokuvan, joten jos jotain tällaista on, niin se on myöhäistä nyt.

Nyt entistä omempi!

Sain pari vuotta sitten suomennettavakseni uudistetun Asterixin XII urotyötä ‑kirjan, jossa oli pantu kuvat ja taitto uusiksi mutta itse tekstiin oli tehty niin vähän muutoksia, että kyseessä oli vain uudelleenkäännös. Jos sarjakuvat jätetään huomiotta, olen tehnyt vain pieniä kaunokirjallisia käännöksiä, kuten suomentanut keskeneräisen sarjakuvakäsikirjoituksen Bruno Brazil ‑kokoelman ekstroihin ja satutyylisiä pikku tarinoita Pikoon ja Fantasioon. Sen vuoksi Taikajuoman salaisuus tuntuu ensimmäiseltä aidosti omalta lastenkirjasuomennokseltani, etenkin kun aikataulujen vuoksi elokuva ei voinut sitoa käsiäni!

Viimeisin Asterix-sarjakuva Kilpa-ajo halki Italian (2017) oli puolestaan ensimmäinen uutta luova Asterix-suomennokseni, mutta silloin en voinut kerätä tekemiäni taustatöitä talteen albumiin liittyvän kovan salassapidon vuoksi: työ tehtiin erillisellä tietokoneella, josta ei saanut materiaaleja ulos ja joka piti lopuksi postittaa takaisin Ranskaan. Nyt Taikajuoman salaisuuden yhteydessä pääsin vihdoin aloittamaan omien taustamateriaalieni kokoamisen. Keräsin muun muassa listoja potentiaalisista hahmojen nimistä (monet mieleen tulevista ideoista ovat harmillisesti jo käytössä lääkkeiden niminä, esimerkiksi Manerix) sekä aiemmin käytetyistä termeistä, kuten ovatko hullujen kylän asumukset olleet perinteisesti mökkejä vai majoja.

Taikajuoman salaisuus oli erilainen käännettävä kuin Kilpa-ajo halki Italian myös siinä mielessä, että tällä kertaa vitseistä (nimistä) ei toimitettu mukana valmiita selityksiä, vaan sain selvittää ne itse. Myöskään palauteprosessi ei ollut yhtä raskas – käännöksestä ei tullut mitään kommentoitavia raportteja. Lisäksi tekstissä ei tarvinnut huomioida tilarajoitteita, joten keskityin viilaamaan rytmiä, joka jää helposti kömpelöksi ranskan vaikutteiden vuoksi. Polotin siis suu kuivana tekstiä ääneen.

Kirotut karnuutit!

Koko kirjan suurin käännösongelma oli cairn, historiallinen kivistä pystysuoraan kasattu muodostelma, jonka mukaan on nimetty myös karnuutit, kelttiheimo, joiden alueella pidettiin aikoinaan druidien vuosikokouksia.

Kivikasoihin viitataan kirjassa useita kertoja, ja niillä on tarinan kannalta merkitystä, joten pelkät selittelyt ja kiertelyt toimivat kontekstissa huonosti. Koska kyseessä on historiaan liittyvä termi, en halunnut keksiä päästäni mitään aivan uutta ja omaa. Asterixissa on perinteisesti käytetty suomennettuja termejä, kuten hiidenkivi, joten etsin kotoperäistä, ei liian modernia sanaa. Kivien varsinaiseen käyttötarkoitukseen ei kirjassa viitata, joten en halunnut nimetä kasoille merkitystä itse kutsumalla niitä uhri- tai hautaröykkiöiksi, ja pelkät kiviröykkiöt ilman mitään maagisia määreitä kuulostavat vain jonkinlaisilta tunkioilta. Ja lapinrauniot ne vasta pistäisivätkin silmään keskellä Galliaa! Suomessa harrastetut kiviröykkiöt, hiidenkiukaat, ovat tavanneet olla laakeampia läjiä kuin tällaiset vertikaaliset kivipinot, eivätkä niihin liittyvät mielikuvat vastaa kirjan kuvitusta, mutta päätin kuitenkin paremman puutteessa mennä sillä. Tällaiset ongelmat, joihin ei ole olemassa optimaalista ratkaisua, jäävät hiertämään.

Muilta osin kirjasta ei juuri koitunut mainittavaa päänvaivaa, nimetkin suostuivat kääntymään ihan mukavasti. Yksi lemppareistani oli Sulphurixista tullut Pyritix. Vaikka ei ole mitenkään yleistietoa, että pyriitti on katinkultaa eli rikkikiisua, siinä on kuitenkin mukana alkuperäinen rikin ajatus sekä mielleyhtymä tuleen (jonka rooli tulee tarinassa esiin) ja ennen kaikkea se kuulostaa sopivasti juonikkaan pahiksen nimeltä. Toinen tyytyväistä pientä kiherrystä tuottava ratkaisu on pikkuinen, turhanpäiväinen latinanfraasi, jonka onnistuin jemmaamaan käännökseen. Lukijalle siitä ei ole mitään erityistä iloa, mutta minulle se on täydellisen sileä pikkukivi muuten vähän epämääräisen röykkiön huipulle.