Maaliskuun lopulla nytkähti liikkeelle Suomentajat lukijoiden luo ‑hanke, kun projektiin mukaan valitut kääntäjät kokoontuivat Tampereelle koulutuspäivään. Seminaari valotti hankkeen etenemistä ja herätti ajatuksia siitä, mitä minulla voisi olla projektille annettavaa.

 

Suomentajavierailuja satapäin

Suomentajat lukijoiden luo ‑hankkeen tarkoituksena on tuoda suomentajien työn merkitys näkyville sadan yleisölle avoimen kirjastovierailun kautta. Hankkeen on rahoittanut Koneen Säätiö, minkä ansiosta kirjastoissa vierailevat suomentajat saavat esiintymispalkkion ja matkakorvaukset. Kirjastot puolestaan saavat suomentajan paikan päälle ilmaiseksi. Projekti toteutetaan vuosina 2018 ja 2019, eli tämän vuoden sataa kirjastovierailua seuraa ensi vuonna vielä toinen mokoma mutta uudella puhujakaartilla. Hanke vinkkaa silmää myös viime vuoden Suomi 100 ‑projekteille: tässä on suomentajien oma satanen!

Koska suomentajia on mukana vain 25 ja maksuttomista esiintymisistä kiinnostuneita kirjastoja on oletettavasti runsaasti, kirjastovierailuja ei lähdetä tarjoamaan kaikille Suomen kirjastoille, koska tällöin suurimmalle osalle jäisi luu käteen. Kirjastovierailuja pyritään sen sijaan hallinnoimaan niin, että niiden maantieteellinen kattavuus olisi mahdollisimman hyvä eli tiettyä suomentajaa tarjotaan tietyn alueen kirjastoihin sen mukaan, mihin kukainenkin olisi halukas suuntaamaan. Koska pohjoinen ulottuvuus oli suomentajissa selvästi aliedustettuna, yritän itse ensisijaisesti suunnata vierailuni kotikonnuilleni Meri-Lappiin. Kirjastot saavat sitten valita, kiinnostaako tarjottu esiintyminen heitä ja milloin he haluaisivat sen toteuttaa.

Maantieteellisen kattavuuden lisäksi projektin osallistujat on valittu edustamaan mahdollisimman monia eri kieliä ja kaunokirjallisuuden alalajeja. Porukassa on kollektiivisesti kokemusta niin klassikoiden kuin nykyproosan, dekkareiden, chick litin, taideproosan, lastenkirjojen, nuortenfantasian, tieteiskirjallisuuden, näytelmien, runojen ja kuunnelmienkin suomentamisesta. Kielikavalkadiin lukeutuu ainakin englannin eri variantteja, pohjoismaisia kieliä ja toista kotimaista, espanjaa, ranskaa, saksaa, venäjää, portugalia, italiaa, hollantia, arabiaa  ja latinaa.

Hankkeen ovat suunnitelleet Laura Jänisniemi ja Kersti Juva, jotka myös vastaavat projektin koordinoinnista. Jos haluat tietoa tulevista kirjastovierailuista, voit seurata hankkeen FB-sivua tai selata tapahtumakalenteria.

 

Minä vs. muut suomentajat

Koulutusseminaarissa Kersti Juva esitteli ajatuksiaan suomentajien yhteisestä viestistä, jolla hankkeen tavoitetta lähdettäisiin toteuttamaan. Ennen koulutusta minulla oli vaikeuksia nähdä oman sarjakuvakääntämiseni yhteyttä kaunokirjallisuuden suomentamiseen yleisesti. Se tuntui työnä niin erilaiselta kuin vakavasti otettavien pitkien klassikoiden suomentaminen. Juvan puheenvuoron aikana aloin kuitenkin nähdä hentoja seittejä oman työni ja suomentajien yhteiskentän välillä. Monien muidenkin osallistujien työnkuva poikkesi jollain tavalla ennakko-odotuksista. Suomentajien kokonaisuus muodostui hyvin erinäköisistä palasista.

Esiintymiskoulutuksessa teimme erilaisia lämmittelyharjoituksia sekä äänelle että kropalle. Sellaiset olivat minulle kuorosta tuttuja, mikä sekin lisäsi luottamusta omaan tekemiseen: minulla ei ehkä ole kääntämisestä vielä vuosikymmenten vankkaa kokemusta mutta ainakin osaan mömmeltää tarvittaessa mi-me-ma-mo-muut.

Esiintymiskoulutusta vetävä näyttelijä ja yliopistonlehtori Minna Hokkanen patisti meidät janalle seisomaan sen mukaan, miten itse kukin suhtautuu esiintymiseen. Oli silmiä avaavaa ryhmäytyä samanmielisten kanssa ja nähdä itsensä suhteessa muihin. Hahmotin paremmin oman esiintyjäroolini ja sitä kautta mahdollisen minunmuotoiseni kolon projektissa.

 

Kuka kiinnostaa?

Kirjailija Salla Simukka tuli kertomaan omista kokemuksistaan kirjastovierailijana. Simukka oli itse rento ja luonteva esiintyjä, ja oli kiinnostavaa peilata hänen puheitaan esiintymisestä suoraan hänen omaan toimintaansa ja olemukseensa. Simukalla oli kokemusta monenlaisista esiintymistilanteista, joten hän pystyi vertailemaan kirjastovierailuja muihin tilaisuuksiin. Hän rauhoitteli hermoilevia suomentajia kertomalla, miten itse toimii hankalissa tilanteissa, esimerkiksi jos yleisöä ei ilmesty paikalle juuri lainkaan.

Juvan ja Simukan puheenvuoroista opin, että kuulijoita yleensä kiinnostavat kaikenlaiset pikku anekdootit ja muu konkreettisuus. Samaten mokat ja epävarmuuden hetket antavat kuulijoille jotakin samaistumispintaa, vaikka puhuja ei ehkä niin mielellään toisi niitä päivänvaloon. Lisäksi yleisö kuulemma kyselee paljon aivan perusasioista, jotka eivät suomentajien itsensä mielestä ole välttämättä kovin jännittäviä, kuten työrutiineista.

Olen aiemmin ollut taipuvainen ajattelemaan, että vierailevan puhujan pitäisi käsitellä asioita jotenkin itseään laajemmin: Puhua omaa työtä suuremmista ja vakavammista asioista. Yleistää työhönsä liittyvät asiat koskemaan jotakin laajempaa viitekehystä, esimerkiksi kääntämistä yleisesti. (Tämä luultavasti näkyy blogiteksteissänikin, joissa yritän usein etäännyttää käännöstyön itsestäni ja puhua yleisemmin teoksesta ja sen suhteesta kääntämiseen tai muihin teoksiin.) Olen siis ajatellut mielessäni ehkä enemmän jonkinlaista esitelmöintiä ja valistusta kuin vuorovaikutusta. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että ”itse” saattaisi olla aiheena kiinnostavampi kuin ”ala”. Ehkä ala  saisikin paremmin näkyvyyttä itsen kautta kuin suorana paasauksena?

Itsestä puhumisen vaikeus liittynee suomalaisen kulttuurin lisäksi siihen, että kääntäjien pitää usein tekstissään tekeytyä näkymättömäksi. Monet haluavat tehdä sen myös ihmisinä; antaa työn puhua puolestaan. Suomentajat lukijoiden luo ‑hanke kuitenkin on kehitetty nimenomaan siksi, että kaunokirjallisuuden kääntäjien näkymättömyyden vuoksi kansallisesti tärkeä työ ei nauti ansaitsemaansa arvostusta. Hankkeeseen osallistujien velvollisuus on nyt tuoda suomentajat näkyviksi ja muiden suomalaisten taiteilijoiden rinnalle.